Profiili

Tanssin kieli

Taiteen tehtävä on saada ihmiset unelmoimaan ja ajattelemaan luovasti, sanoo Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve. Tehtävä on erityisen tärkeä niissä yhteiskunnissa, joissa vierauden pelko voittaa alaa.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 1.12.2016

Eurooppa erottuu eräässä suhteessa edukseen muusta maailmasta, sanoo Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve. Maanosassa vallitsee hyvä käsi­tys siitä, miten ihmisiä tulee kohdella ja kunnioittaa.

»Se näkyy uskonnollisessa ja seksuaalisessa vapaudessa, taiteessa ja kulttuurissa. Ympärillä näemme paljon aggressiivisempia tapoja koh­della ihmisiä», hän toteaa.

Taiteella ja kulttuurilla on Greven mielestä tärkeä tehtävä suvaitsevaisuuden ja empa­tian vaalimisessa. Ne antavat mahdollisuu­den provosoida ja ajatella vapaasti. Ne tasoit­tavat tietä uusille ajattelutavoille purkamalla ennakkoluuloja ja ahtaita ajattelukehyksiä.

»Ilman niitä vastassa on nopeasti kansallis­mielinen puhe, joka on kuulunut voimakkaana Yhdysvaltain vaaleissa tai Venäjän politiikassa. Myös Tanskassa on voimakas oikeisto, joka nojautuu älyllisesti ahdasmieliseen retoriik­kaan.»

Kansallismielisyyden ja muukalaiskammon taustasyyt ovat kaikkialla samanlaisia, Greve arvioi. Ihmiskunta on perustavanlaatuisten muutosten edessä.

»Maailman väestömäärä kasvaa dramaatti­sesti. Tähän asti olemme pitäneet länsimaissa lankoja käsissämme. Olemme olleet parinsadan viime vuoden ajan edelläkävijöitä. Nyt koemme, miten muut vallat etenkin Aasiassa ja Lähi-idässä alkavat vaikuttaa elämäntapaamme.»

»Se herättää pelkoa, että menetämme sen, mitä meillä jo on. Jotkut ihmiset hyötyvät tästä pelosta. He nostavat etualalle sen, mitä voimme menettää, eivätkä sitä, mitä voimme saada muualta.»

Vieraiden uskontojen ja maahanmuut­tajien arvostelu on Greven mielestä helppo tapa herättää pelkoa ja hankkia kannatusta. Arvostelija ei ota itse riskejä, ja ongelmat jää­vät ratkaisematta. Maahanmuuttajien mah­dollisuudet jäävät käyttämättä eikä uutta synny.

»Samalla protektionismi ja varautuneisuus kaventavat kokemaamme todellisuutta.»

Greve on työskennellyt Suomen Kan­sallisbaletin taiteellisena johtajana vuodesta 2008. Työpaikasta on tullut hänen kaudellaan entistä monikult­tuurisempi. Baletissa työskentelee Greven johdolla lähes 80 tanssijaa, jotka edustavat yli kahtakymmentä eri kansallisuutta.

Silti he puhuvat yhtä kieltä. Kaikki sanot­tava on ilmaistava lavalla tanssin avulla.

Eri puolilta maailmaa tulevat tanssijat ovat saaneet koulutusta balettikouluissa, jotka seuraavat omia perinteitään ja tanssityyle­jään. Entisaikaan nämä perinteet poikkesivat selvästi toisistaan. Oli tarkat säännöt, joiden mukaan jotkut tanssivat venäläisen Agrippina Vaganovan, toiset italialaisen Enricco Cecchettin metodin mukaan.

Jos rakentaa muurin, se pysyy satoja vuosia paikoillaan. Jos balettiesityksen, se kestää yhden illan.

Tyylit ovat sulautuneet toisiinsa jo kauan. Tanssijoista on tullut maailmankansalaisia, jotka noudattavat ohjaajansa kulloinkin valit­semaa tanssityyliä. Kansallisuuksilla ei ole ohjaustyössä merkitystä.

»Ihmisiä voi yrittää erotella ihonvärin perusteella, mutta muuten tanssijoista on vaikea sanoa, tulevatko he Virosta, Tanskasta vai toiselta puolelta maailmaa. Tanssi on hei­dän identiteettinsä kannalta tärkeämpää kuin kansallisuus.»

Samalla klassinen repertuaari on muuttu­nut. Kun Kansallisbaletti esitti alkuvuodesta 1800-luvun venäläistä teosta Bajadeeri, esitys oli täynnä viittauksia amerikkalaiseen balet­tiperinteeseen. Koreografian tehnyt Natalia Makarova oli Leningradin Kirovin baletin täh­titanssija, joka loikkasi vuonna 1970 länteen ja loi uran Yhdysvalloissa.

»Ilmiö on maailmanlaajuinen. Vähän aikaa sitten näin Hongkongin baletin tanssia, ja se oli yhtä lailla sekoitus erilaisia traditioita. Kenties Kiinassa vielä vaalitaan tarkasti omia perinteitä, mutta maailman tanssiryhmien enemmistön tanssi on tässä mielessä moni­kulttuurista.»

Greven mukaan ilmiö on osa globalisaati­ota. Rajat häviävät. Euroopasta voi matkustaa Etelä-Amerikkaan muutamissa tunneissa, sii­hen ei tarvita enää kuukausia.

»Näen vain myönteisenä, että värit lisään­tyvät käytössämme olevassa paletissa. Voimme valita siitä parhaat mahdolliset.»

Greve ei kuulu niihin, jotka jäisivät sure­maan sulautumisen mukana katoavia perin­teitä. Hän luottaa siihen, että klassisten tanssityylien parhaat piirteet säilyvät.

Muutos koskee myös muita taiteenlajeja. Greve kertoo, kuinka hän vei poikansa katso­maan Casablancaa ja hehkutti heille ennakkoon, kuinka mahtava elokuva on. Pojat pitivät elo­kuvaa tylsänä.

»Ymmärrän heitä hyvin. Toinen poikani muistutti, että värifilmi oli jo keksitty, kun he syntyivät.»

Nuorena Kenneth Grevellä oli hyvä tilai­suus ryhtyä golfinpelaajaksi. Hänen isänsä pelasi Tanskassa golfia amma­tikseen, ja äiti työskenteli golfklubilla. Myös Kenneth viihtyi klubilla.

Innostus golfiin olisi voinut viedä pitkälle. Hän pääsi isänsä jalanjäljissä mukaan kovatasoisiin peleihin.

Kipinä oli kuitenkin isketty toiselle elä­mänuralle jo varhaislapsuudessa. Golfklu­billa ei ollut lastentarhaa, johon pojan olisi voinut viedä päiväksi. Sen sijaan paikallinen paritanssin opettaja otti Kennethin mukaan salille, johon tarvittiin lisää poikia. Hän pää­tyi 2,5-vuotiaana tanssimaan paritansseja, ja innostui.

»Salilla oli lisäkseni viisitoista tyttöä. Ihailin heidän pitkiä kauniita hiuksiaan. Sain heistä kavereita, ja minulla oli siellä hauskaa.»

Kahdeksanvuotiaana Greve näki balettia televisiosta. Miespääosassa oli tanskalainen tähtitanssija Peter Schaufuss. Vaikutus oli lähtemätön.

»Valokeilassa oli komea mies, joka oli upe­assa kunnossa ja teki lavalla hämmästyttäviä liikkeitä. Musiikki oli kaunista, ja kaunottaret juoksivat hänen ympärillään. Kysyin isältäni, voiko joku tosiaan tanssia myös ammatikseen.»

»Isä vastasi, että mikä ettei.»

Se oli lähtölaukaus kansainväliselle balet­titanssijan uralle, joka alkoi opinnoilla Tans­kassa. Kuusitoistavuotiaana Greve lähti Köö­penhaminasta New Yorkiin opiskelemaan American Ballet’n kouluun. Sitä seurasivat kiinnitykset New Yorkiin, Pariisiin, Stuttgar­tiin, Wieniin ja lopulta Tanskan kuninkaal­liseen balettiin, jossa hän valloitti katsojien sydämiä Joutsenlammen prinssi Siegfriedinä ja muissa päärooleissa.

196-senttinen Greve tuli tunnetuksi voi­makkaasta läsnäolostaan lavalla, kyvystään vangita katsojien huomio itseensä.

Taakse päin katsoessa Greve toteaa, että myös toisenlainen ammatillinen identiteetti olisi ollut mahdollinen.

»Pelaamisen ohella pidin golfin teknisestä ja kaupallisesta puolesta. Vietin paljon aikaa kentänhoitajien kanssa, ajoin ja kunnostin traktoreita. Minulla oli oma työkalulaatikko jo kuusivuotiaana. Rakastin niiden koneiden huoltamista.»

Tanssijan identiteetissä hän näkee kuiten­kin kauneutta, jota on vaikea tavoittaa muilla elämänalueilla. »Balettiesitys on jatkuvassa liikkeessä ja luonteeltaan hetkellinen. Jos rakentaa muurin, se pysyy satoja vuosia pai­koillaan. Jos balettiesityksen, se kestää yhden illan. Sen jälkeen se katoaa ilmaan.»

»Siinä on jotain epätodellista ja haurasta: näemme paljon vaivaa esityksen eteen, joka viihdyttää katsojia vain hetken ajan. Siinä ei ole pysyvyyttä.»

Greven kokemuksen mukaan kansal­liset identiteetit poikkeavat toisis­taan ennen kaikkea elämäntavoissa. Yhdysvalloissa hän törmäsi nuorena tanssijana valtavaan nopeuteen, jolla esityksiä harjoiteltiin ja vietiin näyttämölle.

»Koko tanssiryhmä eli ja hengitti nopeu­della, jota en ollut sitä ennen nähnyt. Euroo­passa olin tottunut hiomaan esitysten laatua. Joitakin balettiteoksia on esitetty Kööpenhaminassa ja Pariisissa jo kahdensadan vuo­den ajan. New York City Ballet toi muutamaa vuotta aiemmin edesmenneen johtajansa George Balanchinen esityksiä näyttämölle kolmen tai neljän harjoituksen jälkeen. Rytmi oli aivan toista.»

Euroopassa Greve on työskennellyt useassa maassa. Greven vaimo on ranskalainen balet­titanssija, jonka vuoksi perheessä puhutaan pääsääntöisesti ranskaa. Lastensa kanssa Greve puhuu tanskaa.

Tanskalaiset ovat Greven kokemuksen mukaan elämänasenteeltaan lähempänä rans­kalaisia kuin suomalaisia.

»Ranskassa ja Tanskassa ihmiset ovat ulos­päin suuntautuneempia. Yhteiskunnallisilta rakenteiltaan ja työskentelykulttuuriltaan Tanska on toki lähempänä Suomea», hän lisää.

Yhteisestä kulttuuriperinnöstä huolimatta hän näkee Euroopan sisällä enemmän erilai­suutta kuin samanlaisuutta. Se on hänestä maanosan voima. »En ole varma, onko euroop­palaista identiteettiä olemassa tai tarvitsem­meko edes sellaista luovuuden kannalta. Onko mielekästä laittaa kaikki yhteen?»

Hän huomauttaa, että jo sääolot poikkea­vat eri puolilla maanosaa voimakkaasti. Kun Suomessa valmistaudutaan talveen, Kreikassa viljely jatkuu ympäri vuoden.

»Yhteisten markkinoiden ja yhteisen ajat­telutavan rakentaminen vahvistaa Eurooppaa, jos samalla hyväksytään eroavaisuudet. Kas­vuun on paremmat mahdollisuudet, jos pide­tään kiinni eroista.»

Greve muistuttaa, että myös Venäjällä on monimuotoinen historiallinen perinne. Hän kertoo oman maailmansa »kääntyneen ylös­alaisin», kun hän pääsi nuorena työskentele­mään New Yorkissa suurten venäläisten tans­sitaiteilijoiden, kuten Mihail Baryšnikovin ja Natalia Makarovan kanssa.

New Yorkissa hän tanssi kaupungissa vie­railleen Pietarin kuuluisan Mariinski-teatterin taitelijavieraana Joutsenlammessa. Grevelle ovat olleet tärkeitä myös viimeaikaiset vierailut Venäjällä ja keskustelut venäläisestä taiteesta, kirjallisuudesta ja kulttuurista.

»Niillä on täytynyt olla tärkeä vaikutus venäläisten mielikuvitukseen», Greve sanoo. »Ihailen Venäjää, maan sisäinen rikkaus on uskomaton. Toivon kovasti, että Venäjä löytää rauhan muun maailman kanssa ja alkaa taas kukoistaa.»

Miten tälle perinnölle nyt käy, kun Venäjällä rajoitetaan mielipiteenvapautta yhden valta­ryhmän etujen ajamiseksi?

»Taide avaa vaihtoehtoisia todellisuuksia ja sallii unelmoinnin. Sille voi olla nyt tarvetta.»

Baletinjohtajana Greve on tullut tun­netuksi viihdyttävistä ja värikkäistä teoksista. Hän on halunnut laajentaa elitistisenä pidetyn taidemuodon ylei­söä. Greven omissa ohjaustöissä valinta on osu­nut viime vuosina tanskalaisen maanmiehen Hans-Christian Andersenin satuihin Lumikuningatar ja Pieni merenneito.

Greve on avannut tanssin kieltä yleisölle ennakkoluulottomilla ratkaisuilla. Esityksissä on kuultu elokuvasäveltäjä Tuomas Kante­lisen musiikkia ja hyödynnetty vuorovaiku­tusta katsojien kanssa. Lumikuningattaressa kaikki lapsikatsojat saivat väliajalla taikasau­van käteensä – idean hän kertoo varastaneensa popyhtye Coldplaylta. Esityksen aikana taika­sauvaa sai käyttää Lumikuningattaren linnan sulattamiseen.

Hän myös lisäsi teokseen kertojan, koska hänen isänsä oli valitellut, ettei oikein pysy kärryillä esitysten tapahtumissa. Ratkaisu oli klassisessa baletissa ennenkuulumaton.

»Hällä väliä», Greve sanoo. »Kenenkään ei tarvinnut lähteä kotiinsa ymmärtämättä, men­tiinkö esityksessä naimisiin, satuttiko sankari­tar kätensä tai itkettiinkö jossain kohtaa.»

Toivon kovasti, että Venäjä löytää rauhan maailman kanssa.

Greve sanoo epäilevänsä, että 95 prosenttia katsojista ei osaa lukea baletin tyypillistä ele- ja liikekieltä. Kertojan avulla tämä lukutaito voisi kasvaa.

Pienessä merenneidossa katsojille jaettiin 3D-lasit. Ne oli tarkoitettu lapsille, mutta iso­vanhemmatkin innostuivat laseista, kun kilpikonna ja hai lensivät keskellä oopperan salia.

»Monet pitivät lasit päässään vielä sitten­kin, kun mitään kolmiulotteisia tehokeinoja ei ollut enää tarjolla.»

Ensi vuonna Greve haluaa herätellä suo­malaisia miettimään, olisiko meillä syytä olla ylpeämpiä maastamme. Mar­raskuussa ensi-iltaan tulee Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kynnyksellä Greven Kalevalanmaa-baletti, joka käsittelee maamme historiaa 8 000 vuoden ajalta. Siitä tulee myös Greven jäähyväisteos. Hänen kau­tensa Helsingissä päättyy vuonna 2018.

»Tarkoitus on tehdä hyvin kansallinen teos, mutta ilman kansallismielistä ajatusta, jonka mukaan muualta ei tulisi ottaa vaikutteita», Greve sanoo.

»Jos juot muualla tuotettua kahvia, pitäisikö hyväksyä sekin, että muualta voi tulla ihmisiä? Tai jos ajat Toyotalla ja puhut iPhoneen, pitäi­sikö ne tuottaa Suomessa?»

Suomalaisuuden voima on Greven mielestä siinä päättäväisyydessä, että asiat tehdään hyvin. »Siinä on sisua ja itsepäisyyttä. Se taitaa olla myös yksi minun ominaisuuksistani – en anna yhtään periksi, ennen kuin kone taas käy tai asiat tehdään valmiiksi.»

»Periksi antamisesta on tullut niin help­poa», hän jatkaa ja näyttää älypuhelintaan. »Jos jokin ei toimi, heität sen pois ja ostat uuden tilalle. Monet ihmiset antavat periksi, kun asiat muuttuvat hankaliksi, mutta te jatkatte, kun­nes ratkaisu löytyy.»

Onko tosiaan näin? Suomi on kulkenut kah­deksan viime vuotta ankeassa taantumassa, juuri sen ajan kuin Greve on viettänyt Suo­messa ranskalaisen balettitanssijavaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.

»Suomessa on yhä tätä sinnikkyyttä, mutta se on hieman unessa» Greve vastaa. »Ihmiset keskittyvät teollisuuden vaikeuksiin tai mui­hin pielessä oleviin asioihin.»

Hän kehottaa katsomaan taaksepäin, lama­vuoteen 1992, sisällissodan vuoteen 1918 tai venäläistämiskauden aloittaneeseen vuoteen 1899. Kriisit olivat noina vuosina nykyistä suu­rempia.

»Jos teillä ei olisi ollut LönnrotiaSnellma­niaCanthiaSvinhufvudia, Mannerheimia ja muita tarpeeksi sinnikkäitä ihmisiä, miten olisi käynyt? Nuo ihmiset näkivät edessä vuo­ren, mutta päättivät katsoa, miten sen yli pääs­tään. Yksi heistä oli myös Kekkonen, kaikkine heikkouksineenkin. Hän meni eteenpäin ja mietti, miten tuon ›ystävällismielisen naapu­rimaan› kanssa tullaan toimeen.»

Greve myöntää tuntevansa rajallisesti suo­malaista yhteiskuntaa, mutta kertoo tulleensa suomalaisten kanssa keskustellessaan siihen tulokseen, että maasta puuttuu riskinottohalua. Mahdollisuuksien sijasta keskitytään liikaa esteisiin.

Greve kehottaa suomalaisia miettimään, minkälaisen maan haluamme rakentaa seu­raavaksi sadaksi vuodeksi. Baletissaan hän aikoo nostaa tämän teeman etualalle.

Greven omassa identiteetissä suurin muutos on ollut siirtyminen tanssi­jasta taiteelliseksi johtajaksi. Suuren taitelijajoukon johtajana hän joutui havaitsemaan, ettei ollut uudessa tehtävässä aluksi kovin hyvä. Johtamistaitoja oli hiottava.

»Olen aika itsepäinen eikä minulla ollut kokemusta baletin johtamisesta. Yritin aluksi sanoa ihmisille, miten pitää tanssia. Olin kuin optikko, joka tarjoaa asiakkaalle laseja ennen kuin on tarkistanut tämän näön. Meni jonkin aikaa ennen kuin ymmärsin, etten voi muuttaa kaikkia muita täällä, vaan minun on muutet­tava tapaa, jolla työskentelen heidän kanssaan.»

»Oman johtamistyylin löytäminen on toi­von mukaan tehnyt minusta myös ystävälli­semmän ihmisen», hän sanoo.

»Kaiken muun lisäksi elämämme on ollut Suomessa todella mukavaa. Vaimoni ei pidä säästä, mutta minua kylmä ei ole haitannut, pidän siitä.»

Grevellä on tytär ja kaksi poikaa, joista toinen opiskelee jo teatteritaidetta Ranskan Montpellier’ssä. Perheellä on Etelä-Ranskassa maatila, jonka Greve on kunnostanut. Siellä hän pääsee toteuttamaan myös vaihtoehtoista identiteettiään, johon liittyy käsillä tekemistä ja isoilla koneilla ajamista.

»Siellä on 19 tonnia painava kaivinkone ja vähän pienempi 7,5 tonnia painava traktori, jolla rakentelen vanhoista kivistä muureja terassin ja oliivipuiden ympärille.»

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu