Poliittinen muisti on lyhyt. Finanssikriisin alussa länsimaiden johtajat tekivät useita rahoitusmarkkinoiden sääntelyä tiukentavia aloitteita. Viime aikoina uudistusten toteuttaminen on takellellut.
Kesällä 2010 Yhdysvalloissa runnottiin läpi Dodd-Frank-sääntely hillitsemään pankkien riskialtteinta kaupankäyntiä. Presidentti Obama ylisti sääntelyä suurimmaksi rahoitusmarkkinoiden uudistukseksi sitten 1930-luvun suuren laman.
Samoihin aikoihin Euroopassa neuvoteltiin monenkeskisestä Basel III -uudistuksesta, jolla haluttiin ehkäistä suurten pankkien yhteiskunnalle kalliit konkurssit. Korkean tason sopimuksella tiukennettiin muun muassa pankkien vakavaraisuudelle asetettuja vaatimuksia.
Kriisitunnelman vallitessa uudistuksia nuijittiin läpi pikavauhtia. Nyt vauhti on hidastunut.
Dodd-Frank-sääntelyn pankkien sijoituksia rajoittavaa osaa eli Volckerin sääntöä kirjoitettiin lähes kolme vuotta. Vaikka satojen sivujen pituinen järkäle on viimein valmis, pankit yrittävät vesittää säännön toimeenpanon oikeusteitse. Volckerin säännön on tarkoitus astua voimaan huhtikuun ensimmäinen päivä 2014. Vitkuttelu ja poikkeuslupien vaatiminen jatkunee tosin vielä aprillipäivän jälkeenkin.
Myös Basel III -juna hidastuu. Tammikuussa 2013 pankit onnistuivat saamaan viisi vuotta lisäaikaa maksuvalmiutensa nostamiseksi. Samalla pankkien pääoman muotoon liittyviä vaatimuksia höllennettiin. Pahan päivän varannoiksi kelpaavat jälleen korkean riskitason asuntoluottojen johdannaiset – sellaiset, joilla käytyä keinottelua pidetään keskeisenä syynä finanssikriisin puhkeamiseen.
Taustalla on onnistunut lobbaus. Esimerkiksi suuryritys JPMorgan Chasen toimitusjohtaja Jamie Dimon on vaatinut Yhdysvaltoja irtisanoutumaan ”räikeän antiamerikkalaisesta” Basel III -uudistuksesta, joka vaikuttaa myös amerikkalaispankkeihin. Pankit ovat luonnosteluvaiheesta asti vaikuttaneet sääntelyyn aikaa ja vaivaa säästämättä. Nyt työ palkitaan.
Talous kasvaa edelleen hitaammin kuin uudistuksia käynnistettäessä oletettiin. Näissä oloissa pankkien lobbareiden varoituksia kuunnellaan herkemmin. Kriisissä velkaantuneet valtiot välttävät liean kiristämistä pankkien ympärillä, koska pelkäävät sääntelyn johtavan rahoitusmarkkinoiden hidastumiseen. Takkuilevan talouskasvun aikana moni maa tarvitsee pankkien välittämää lainaa – kenties vakauden kustannuksella.
Toisaalta sääntelyä hidastaa maailmantalouden monimutkaisuus. Sääntelijätkään eivät ole varmoja, miten rahoitusmarkkinat korjataan. Useimpien taloustieteilijöiden mukaan vakaus edellyttää pankeilta enemmän omaa pääomaa lainoilla kikkailun sijaan. Aiemmat finanssikriisit ovat kuitenkin opettaneet, että huomion keskittyessä yhteen asiaan seuraava kriisi voi puhjeta aivan muusta syystä.
Takeltelu sääntelyn toimeenpanossa vihjaa poliittisen tahdon haihtumisesta. Hitaan kasvun aikana on helppo unohtaa, että reunaehtojen puuttuessa rahoitusmarkkinoilla otetut riskit siirtyivät viime kerralla muun yhteiskunnan maksettaviksi.
Pankit palailevat nyt vanhoihin tapoihinsa. Tammikuussa The Economist uutisoi, että arvopaperistetuilla luotoilla käyty kauppa lisääntyy jälleen. Näiden rahoitusvälineiden valuviat johtivat osaltaan finanssikriisin syntyyn. Erityisesti Euroopassa rahantarve markkinoilla on suuri, joten sääntelijät antavat kaupankäynnille hiljaisen hyväksynnän.
Sääntelyn toimeenpano on työlästä ja epäkiitollista työtä, joka kaikessa teknisyydessään jää helpommin uutispimentoon kuin palopuheet, joilla uudistukset käynnistettiin. Myös teoilla sanojen jälkeen tulisi silti olla paikkansa lehtien otsikoissa. Julkista painetta tarvitaan, jotta juhlitut uudistukset viedään kunnialla loppuun.
