Pöllyävä hiekka, kuiva ja vaalea, lentää kuumassa tuulessa ja tarttuu vaatteisiin. Hakeutuu silmiin.
Abuna Yemata Guh’n kallioon hakattu, 500-luvulta peräisin oleva kirkko on ainutlaatuinen, hehkutetaan matkaoppaassa. Tätä Pohjois-Etiopiassa sijaitsevaa Tigrayn seutua kehutaan maisemista, jotka ovat kuin »järkkymättömästä afrikkalaisesta sadusta».
Kun itse katselin jylhiä maisemia viime vuoden kesäkuussa toimittaja-akkreditoinnin turvin, tietä reunustivat poltetut tankit. Turisteja ei ollut käynyt siellä lähes vuoteen. Ulkomailta oli kuitenkin äskettäin saatu vierailijoita – eritrealaisia sotilaita.
Vuohipaimenena elantonsa ansaitseva mies istui kyykyssä ja itki lohduttomasti. Hän oli juuri kertonut tarinan siitä, miten eritrealaiset tappoivat koko hänen perheensä. Kun löysimme kivikasan alta pieniä muovisia tossuja, mies romahti täysin. Erivärisissä ja -kokoisissa muovitossuissa näkyi tummanruskeita laikkuja.
Syrjäinen, puoliaavikkoinen ja köyhä Tigray on reilun vuoden ajan ollut koko Afrikan sarven kuumin puheenaihe. Maailmalla otsikoissa kauhisteltiin kansanmurhaa ja nälänhätää ja analysoitiin pääministeri Abiy Ahmedia – Nobelin rauhanpalkinnon voittajaa, joka lähti sotaan.
»Tämä ei ole vain konflikti alueellisten kapinallisten ja keskushallinnon välillä. Tässä on kyse huomattavasti monimutkaisemmasta ja paljon tappavammasta tilanteesta», sanoo Rashid Abdi. Hän työskentelee Keniassa sijaitsevassa Afrikan sarveen ja konflikteihin erikoistuneessa ajatushautomo Sahanissa.
Sodan lonkerot ulottuvat kauas sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen – ja kurottavat Etiopian rajojen ulkopuolelle.
»Epävakaus Afrikan sarvessa ei koskaan pysy rajojen sisällä, koska maat ovat niin vahvasti sidoksissa toisiinsa demografisesti», sanoo Keniassa asuva Afrikan sarven historiaan ja geopolitiikkaan erikoistunut tutkija M. Mohamed Abshir.
Kolonialismin aikana vedetyt rajat ovat Abshirin mukaan aiheuttaneet identiteettikriisejä, jotka nyt kärjistyvät.
Tigrayn sota on tehnyt Afrikan sarvesta entistä hauraamman.
Abiy Ahmed nousi Etiopian pääministeriksi nelisen vuotta sitten. Pian sen jälkeen alkoi intensiivinen liikenne hieman yllättäviin suuntiin. Vuosina 2018–2019 Etiopian, Eritrean ja Somalian johtajat matkustivat pääkaupunkien välillä ja tapasivat usein. Maat ovat perinteisesti olleet toistensa vihollisia.
Eritrea ja Etiopia taistelivat verisessä sodassa ensin 30 vuotta Eritrean itsenäistymiseen asti 1991, ja uudelleen vuosina 1998–2000. Etiopia ja Somalia puolestaan taistelivat Ogadenin sodassa 1970-luvun lopulla. Ogaden, Etiopian somalialainen alue, jäi Etiopian haltuun. Alue kamppaili vielä sen jälkeen pitkään itsemääräämisoikeudesta, ja konflikti johti siihen, että Etiopia sekaantui myös Somalian sisällissotaan vuonna 2006.
Vuonna 2018 terroristijärjestöksi leimattu Ogadenin vapautusrintama solmi rauhan Etiopian hallituksen kanssa.
»Johtajien ideana oli syventää alueellista yhteistyötä, ja pikkuhiljaa kutsua mukaan myös Sudanin, Etelä-Sudanin ja Djiboutin», sanoo valtiorakenteiden kehittämistä ja konflikteja Afrikan sarvessa tutkiva Redie Bereketab, vanhempi tutkija Pohjoismaisessa Afrikka-
instituutissa.
Liittouma herätti kuitenkin muissa Afrikan maissa epäilyksiä.
Afrikan sarvessa toimi jo alueellinen yhteistyöelin, IGAD. Vuonna 1986 perustettu IGAD, eli Intergovernmental Authority on Development, oli 2000-luvun alussa tärkeä rauhanvälittäjä, mutta viime vuodet se on ollut horroksessa.
Rashid Abdin mukaan tärkein tekijä liittoumassa oli Eritrean presidentti, 30 vuotta vallassa ollut Isaias Afewerki, jolle liittouma oli ennen kaikkea turvallisuusstrategia, joka takaisi hänen jatkonsa vallassa.
»Eritreassa on vanheneva diktaattori, joka jääräpäisesti haluaa järjestää Afrikan sarven uusiksi oman mielikuvituksensa ja harhaluulojensa mukaan», Abdi sanoo.
Etiopian Abiy Ahmed myi ajatuksen liittoumasta taloudellisena yhteistyönä, joka johtaisi rauhaan ja vakauteen. Hänelle oli tärkeää taata pääsy Somalian satamiin, sillä Etiopialla ei ole rannikkoa.
Samaan aikaan kun eurooppalaiset paloittelivat lähes koko Afrikan, Etiopian keisari laajensi omaa aluettaan valtavasti siirtomaaherrojen nenän edestä.
Kaikkein tärkeintä Abiy Ahmedille oli kuitenkin rakentaa uusi vahvempi etiopialainen identiteetti ja kansakunta.
Eritrean Afewerkistä ja Somalian presidentistä Mohamed Farmajosta hän löysi ystäviä, koska heillä kaikilla oli yhteinen vihollinen: TPLF eli Tigrayn kansan vapautusrintama. Se oli Etiopian entinen hallitsijapuolue, jonka vallan aikana Etiopia oli sotinut molempien naapurimaiden kanssa.
»Liittoumalla oli tavallaan sopimus, että he auttaisivat toisiaan sotilaallisesti», ajatushautomo Sahanin Abdi sanoo.
Christopher Clapham vastaa puhelimeen kotoaan Englannissa. Yli 80-vuotias tutkija on arvostettu Etiopian historian asiantuntija, ja eläkkeellä professorin virasta Cambridgen yliopiston Afrikan-tutkimuksen keskuksesta.
Hän lähti Etiopiaan vuonna 1962 bongaamaan lintuja, palasi vuonna 1963 väitöskirjatutkijana ja on nähnyt Etiopian viimeisten vuosikymmenten myrskyisät käänteet läheltä.
Etiopia on Liberian lisäksi ainoa Afrikan maa, jota ei koskaan kolonisoitu. Liberian perustivat Amerikasta vapautuneet orjat, Etiopia harjoitti omaa Afrikan sisäistä kolonialismiaan.
»Samaan aikaan kun eurooppalaiset paloittelivat lähes koko Afrikan, Etiopian keisari laajensi omaa aluettaan valtavasti siirtomaaherrojen nenän edestä», Clapham sanoo.
Nykyisessä Etiopiassa on yli 80 etnistä ryhmää. Suurin ovat oromot, joihin kuuluu noin kolmasosa etiopialaisista. Historiallinen hallitsijaryhmä amharat edustaa noin neljäsosaa, ja tigret ja somalit molemmat noin kuutta prosenttia väestöstä.
Kartta: Kauko Kyöstiö
Tärkein ero ulkopuolisella eurooppalaisella ja Afrikan sisäisellä kolonialismilla oli, että eurooppalaiset lopulta lähtivät, mutta Etiopian hallitus jäi. Tästä juontuvat monet tämän päivän ongelmista, Clapham sanoo.
Etiopian keisariaika päättyi vuonna 1974, kun keisari Haile Selassie syöstiin hallitsijan paikalta ja tapettiin vallankumouksessa. Johtoon nousi marxistinen sotilasjuntta Derg, joka kansallisti maan ja yritti pyyhkiä pois mahdollisimman paljon Etiopian keisarikunnan perinnöstä.
Vuonna 1991 valta vaihtui taas, kun sissijoukko Tigraysta, TPLF, kaatoi kommunistisen hallinnon.
TPLF otti käyttöön osavaltiot, jotka perustuivat etnisyyteen. Tällä se yritti lopullisesti murskata imperialistisen järjestelmän ja korvata sen tasa-arvoisella systeemillä, jossa kaikilla osavaltioilla olisi itsemääräämisoikeus.
»Etnisyydestä tuli määräävä tekijä politiikassa ja alueellisessa hallinnossa,» Clapham toteaa.
Seurasi synkkä aika Etiopiassa. Talous kyllä kasvoi, mutta ihmisoikeusloukkaukset, opposition vangitsemiset ja lehdistön rajoittaminen olivat arkipäivää. Lähes 30 vuotta vallassa ollutta TPLF:ää vihataan syvästi suuressa osassa maata.
TPLF:n federalistinen hallintotapa johti myös moneen maan sisäiseen konfliktiin ja kiistoihin siitä, mikä alue kuului mihinkin osavaltioon. Jokaisella osavaltiolla oli omat puolisotilaalliset joukkonsa.
Vuonna 2018 TPLF:n hallitsema liittouma jätti hallituksen hieman yllättäen ja rauhanomaisesti, lähinnä oromokansan keskuudessa järjestettyjen laajojen protestien jälkeen. Valtaan nousi vain hieman yli nelikymppinen Abiy Ahmed. Hänet nähtiin hyvänä kompromissina, sillä hänen äitinsä oli amhara ja isänsä oromo. Hän yhdisti Etiopian kaksi suurinta etnistä ryhmää.
Alkoi optimismin aika. Poliittisia vankeja vapautettiin, ja Etiopia kiipesi lehdistönvapausindeksillä. Kolmen vallan liittouman seurauksena Eritrea ja Etiopia solmivat historiallisen rauhansopimuksen. Siitä hyvästä Abiy Ahmed sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2019.
Abiy pyrki eroon etnisestä politiikasta ja perusti uuden puolueen, vaurauspuolueen. Mukaan kutsuttiin myös TPLF, mutta etnistä federalismia puolustava entinen valtapuolue ei halunnut liittyä joukkoon. Se vetäytyi Tigrayn pääkaupunkiin Mekeleen, ja katkeruus kasvoi.
TPLF vastusti voimakkaasti Abiyn pyrkimyksiä keskittää valtaa ja luopua etnisestä politiikasta. Abiy puolestaan halusi asettaa TPLF:n johdon vastuuseen sen hallinnon aikana tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista.
Tilanne kärjistyi, kun Etiopian syksylle 2020 suunniteltuja vaaleja siirrettiin pandemian takia. TPLF moitti Abiya vallankaappauksesta ja järjesti Tigrayssa paikallisvaalit, jossa ryhmä rohmusi yli 90 prosenttia annetuista äänistä. Abiy syytti sitä laittomaksi hallitsijaksi Tigrayssa, ja TPLF syytti Abiya samasta.
Neljäs päivä marraskuuta 2020 TPLF:n joukot hyökkäsivät Etiopian armeijan pohjoiseen tukikohtaan, tappoivat sotilaita ja veivät aseita. Sen jälkeen etiopialaiset ja eritrealaiset sotilaat eivät aikailleet vaan marssivat Tigrayn maakuntaan.
Abiy Ahmed puhui »lain täytäntöönpano-operaatiosta» ja lupasi hyökkäyksen olevan ohi muutamassa viikossa. Hänen rinnallaan olivat paitsi eritrealaiset ja jonkin verran somalialaisia, myös amhara-miliisi, joka halusi takaisin Tigrayn hallitsemia alueita, joita se koki omakseen.
Abiy kuitenkin aliarvioi TPLF:n sotilaallisia voimia ja tigreläisten taistelutahtoa.
»TPLF laskelmoi olevansa tarpeeksi vahva voittamaan kansallisen armeijan, jotta Abiy astuisi syrjään ja he voisivat perustaa jonkinlaisen koalitiohallituksen. Abiy puolestaan näki pelissä olevan koko Etiopian valtion selviytymisen, koska TPLF halusi hajottaa maan», Afrikka-instituutin tutkija Redie Bereketab summaa.
Tigraysta katkaistiin viestintäyhteydet, Abiy kielsi julkisesti eritrealaisten läsnäolon, ja osavaltiosta tihkui hiljalleen järkyttävää tietoa. Raiskauksia, julmia joukkosurmia, pakotettua nälänhätää.
Kun kävin Tigrayssa kesäkuussa 2021, pääsin syrjäisessä vuoristokylässä sattumalta tapaamaan TPLF:n johtohahmon, entisen viestintäministerin ja TPLF:n puhemiehen Getachew Redan. Videoitu haastattelu oli ensimmäinen sitten sodan alun – muuten hän oli antanut lähinnä lausuntoja satelliittipuhelimellaan.
Haastattelu herätti närää. Getachew Reda oli yksi hallituksen etsityimmistä vihollisista, TPLF oli leimattu terroristijärjestöksi, eivätkä Etiopian viranomaiset olleet häntä löytäneet. Hän tahtoi puhua medialle koska oli asejoukkoineen voitolla.
»Tämä sota on pian ohi. Meitä ei voi pysäyttää. Mutta vihollisemme eivät luovuta ennen kuin ovat tuhonneet koko Tigrayn kansan», hän sanoi itsevarmasti minulle haastattelussa, joka julkaistiin Ylellä.
TPLF onnistui pari viikkoa haastattelun jälkeen ajamaan etiopialaiset joukot pois Tigraysta. Sieltä he etenivät hiljalleen naapuriosavaltioiden Amharan ja Afarin läpi pohjoisesta kohti pääkaupunki Addis Abebaa.
Kansanmurha-sanaa on viljelty niin paljon, että se ei enää järkytä ketään.
TPLF:n joukkoja syytetään julmuuksista ja siviilien tappamisesta matkallaan kohti vallan ydintä.
»Katkeruus, kauna, syytökset ja vastasyytökset ovat sadelleet niin tiuhaan, että on lähes mahdotonta tietää, mikä on totta ja mikä ei. Mutta laajasti nähdään, että kaikki osapuolet ovat syyllistyneet julmiin ihmisoikeusrikoksiin», Clapham sanoo.
Syytökset puolin ja toisin ovat olleet Claphamin mukaan mahdottomia todentaa, koska paikan päälle ei ole juuri päästetty neutraaleja toimijoita. Olen itse viimeisiä toimittajia, jotka ovat käyneet Tigrayssa.
»Kansanmurha-sanaa on viljelty niin paljon, että se ei enää järkytä ketään. Mutta Suomen kaltaisten maiden pitää ymmärtää, että jotain todella kamalaa tapahtuu tässä osassa mannerta», Rashid Abdi sanoo.
Etiopian hallituksen puolustajat ovat syyttäneet Abdia TPLF:n tukemisesta.
TPLF:n joukot pääsivät lopulta parin sadan kilometrin päähän Addis Abebasta, mutta ilmoittivat sitten vetäytyvänsä takaisin Tigrayn alueelle ja olevansa avoimia rauhanneuvotteluille. Osasyyksi vetäytymiselle on arvioitu Turkilta ostettuja drooneja, joilla hallitusjoukot onnistuivat katkaisemaan TPLF:n huoltoketjuja.
»Luulen myös, että TPLF:n johtajat tajusivat, että jos he etenevät viiden miljoonan asukkaan kaupunkiin, jossa heillä ei ole tukea, seuraa todella rumaa jälkeä», Rashid Abdi sanoo.
TPLF:n päätavoite tällä hetkellä on Abdin mukaan varmistaa, että tarvittavat avustuslähetykset pääsevät Tigrayn alueelle. Miljoonat ihmiset tarvitsevat ruoka-apua, lääkkeet ja tarvikkeet ovat loppumassa sairaaloista, eikä TPLF halua menettää tukeaan kotirintamalla.
Abiy Ahmed on valinnut vaikenemisen linjan.
»Hänellä on hyvin vahva vakaumus ja uskomus omasta oikeudestaan hallita Etiopiaa», emeritusprofessori Clapham sanoo. Hän ei usko Abiyn eroavan.
Tammikuussa Abiy ja hallitus kertoivat perustaneensa kansallisen sovintokomission. Siihen TPLF:n johto ei kuitenkaan ole tervetullut, vaan tigret saavat lähettää jonkun muun edustamaan heitä.
Kun Abiy sanoi, etteivät Etiopian joukot aio pyrkiä valtamaan Tigrayta takaisin, sekä amharat että Eritrea närkästyivät. Eritrea haluaa sotaa loppuun asti.
Abdin mukaan Abiyn puolella sotivien rivit ovat viime kuukauden aikana rakoilleet. Jotkut haluavat jatkaa sotimista, toiset puoltavat poliittista strategiaa. Keskellä seisoo pääministeri, joka haluaa pelastaa maansa talouden.
Sota ja koronapandemia ovat ruoskineet Etiopian taloutta, ja tavallisten ihmisten elinkustannukset ovat nousseet kestämättömälle tasolle. Jotkut puhuvat jopa Venezuelan tai Libanonin kaltaisesta taloudellisesta romahduksesta.
Abiy haluaa epätoivoisesti pitää rahahanat auki lännestä ja Kiinasta, ja ainoa tapa on esittää jonkinlainen uskottava suunnitelma rauhanprosessille, Abdi sanoo. Pohjoisessa TPLF odottaa jonkinlaista myönnytystä vetäytymisestään. Amharat, jotka käyttivät sotaa lähinnä välineenä hallitsemansa alueen laajentamiseen, odottavat Abiylta palkkiota uhrauksistaan.
Eritrea puolestaan pelkää nyt, että tekeillä on rauhansopimus, jossa TPLF jää valtaan Tigrayssa. Se olisi presidentti Afewerkille tappio, sillä hänen tavoitteenaan oli tehdä Tigraysta jonkinlainen Eritrean satelliittivaltio osana Afrikan sarven uudelleenjärjestämistä, Abdi uskoo.
»Hän on sijoittanut niin paljon verta ja resursseja tähän sotaan, ettei halua jättää työtä puolitiehen. Luulen, että olemme palaamassa laajamittaiseen sotimiseen.»
Jos sota taas leimahtaa, se ei välttämättä rajoitu pitkään vain Etiopian rajojen sisälle.
Eritrean, Somalian ja Etiopian liittouma on hiertänyt maiden välejä sekä Sudaniin että Keniaan. Etiopia ja Sudan kiistelevät maa-alueesta, ja Somalia syyttää Keniaa sekaantumisesta sen alueelliseen politiikkaan. Somaliassa meneillään oleva poliittinen kaaos johtuu osittain presidentin olettamuksesta, että Eritrea ja Etiopia auttaisivat häntä sotilaallisesti vahvistamaan asemaansa.
Poliittisen sekasorron seurauksena on ollut terroristijärjestö al-Shabaabin vahvistuminen Somaliassa. Keinotekoiset ja paikoin kiistellyt rajat, jotka jakavat etnisiä ryhmiä eri maihin, uhkaavat kärjistää useita kyteviä konflikteja.
Afrikan sarvi on strategisen sijaintinsa vuoksi aina kiinnostanut myös ulkovaltoja. Kylmän sodan aikana esimerkiksi Ogadenin sota Etiopian ja Somalian välillä johtui Neuvostoliiton tuen siirtymisestä Somaliasta Etiopialle. Nyt soppaa hämmentämään ovat tulleet Kiina, Turkki ja Persianlahden maat.
Turkki on myynyt aseita paitsi Etiopian hallinnolle myös Kenialle ja Somalialle. Viime vuonna Turkin asekauppa Afrikan maiden kanssa kasvoi 700 prosenttia.
Christopher Claphamin mukaan ulkovalloilla on hyvin rajoittunut käsitys Etiopiasta.
Isot aseet eivät tässä vaiheessa auta voittamaan mitään poliittista vaikutusvaltaa, hän jatkaa. Sen on historia osoittanut. Asekauppiaat eivät pysty päättämään miten ja kuka niitä käyttää.
»Tigret ovat näyttäneet, että he eivät antaudu. He näkevät tämän oikeutettuna taisteluna useita ulkomaisia voimia vastaan. Valitettavasti en näe lähitulevaisuudessa mitään edellytyksiä rauhalle ja aselevolle», Rashid Abdi sanoo.
Lue Ulkopolitiikka-lehdestä lisää aiheesta:
Maon mies Asmarassa – Isaias Aferweki johtaa Eritreaa kiinalaisella otteella
