Kehitysyhteistyön määrärahat päätyvät pääasiassa väärinkäytösten kohteiksi.
→ tarua
Kehitysyhteistyön korruptioriskit liittyvät globaaleihin vastuullisuus- ja ihmisoikeuskysymyksiin, toteaa Helsingin yliopiston globaalin kehitystutkimuksen professori Anja Nygren. Ongelmat ovat tulleet aiempaa selkeämmin ilmi sen jälkeen, kun kehityspolitiikka niputettiin yhteen kauppapolitiikan kanssa.
Nygren huomauttaa, ettei korruptio ole leimallista yksinomaan kehitysyhteistyölle. Tärkeää olisi kiinnittää huomiota yritystoiminnan läpinäkyvyyteen.
»Välillä on vaikea luokitella, missä korruptiota on, ikään kuin se olisi maakohtaista», Nygren sanoo. »On kyseenalaista, että useat monikansalliset yhtiöt sanovat, etteivät ne ole vastuussa alihankkijoidensa toimista.»
Maailmanpankin vuonna 2020 teettämän tutkimuksen otoksessa tarkastelluille 22 köyhimmälle maalle myönnetyistä kehitysvaroista noin 7,5 prosenttia valui kohdemaan eliitille.
Kehityspolitiikan neuvonantaja Antti Rautavaara ulkoministeriöstä jakaa Nygrenin näkemyksen siitä, että kaikkeen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen toimintaan liittyy aina eriasteisia riskejä. Suomi tekee kehitysyhteistyötä maissa, jotka ovat suomalaisen arvopohjan, kuten oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien edistämisen näkökulmasta ongelmallisia. Rautavaaran mukaan korruptioriski on hyvin tiedostettu.
»Riskienhallinnan seurantamenetelmät ovat riittävät. Ulkoministeriöllä on nollatoleranssi korruptiolle.»
Rautavaaran mukaan henkilöstöä rohkaistaan ilmoittamaan pienistäkin korruptioepäilyistä. Ministeriön verkkosivuilla kuka tahansa voi tehdä anonyymin ilmoituksen. Tilanne selvitetään, ja mikäli väärinkäytöksiä ilmenee, siirrytään takaisinperintään. Kehitysyhteistyön kohdentamista on avattu kansalaisille ulkoministeriön ylläpitämällä Openaid.fi-verkkosivustolla.
Rautavaara toteaa, että kehitysapu on käsitteenä vanhentunut. Sen sijaan puhutaan kehitysyhteistyöstä. Tällä on haluttu ottaa etäisyyttä näkemykseen kehitysyhteistyöstä auttajan ja avunsaajan pysyvänä suhteena. Lähtökohtana on tasavertaiseen kumppanuuteen perustuva yhteistyö, jossa hyödynsaaja osallistuu kehityshankkeeseen.
»Suomen, hyödynsaajan sekä kumppanimaan hallituksen rahallinen osuus vaikkapa Nepalin vesiohjelmissa on kullakin noin kolmasosa», Rautavaara kertoo. »Tällä tavoin voidaan varmistaa, että tehtyyn työhön syntyy aito omistajuus kohdemaassa.»
Kehitysyhteistyön määrärahoista leikkaamalla valtiontalous kohenisi.
→ tarua
Suomen valtion budjetista on tänä vuonna varattu kehitysyhteistyöhön yhteensä 1,27 miljardia euroa. Tämä vastaa 0,49 prosenttia bruttokansantulosta. Mikäli hallitus päättäisi painaa kehitysyhteistyön määrärahat nollaan, ei tällä vielä pantaisi valtiontaloutta kuntoon.
Syy on valtiovarainministeriön budjettineuvoksen Petri Syrjäsen mukaan velkaantumisessa. Suomen vuosittain ottama velka on merkittävästi suurempi kuin kehitysyhteistyöhön käytettävät määrärahat.
Perussuomalaiset ehdotti vaihtoehtobudjetissaan 520 miljoonan euron leikkauksia kehitysyhteistyöhön sekä jäljelle jäävän summan sitomista palautuspolitiikkaan. Syrjäsen mukaan ehdotus ei ole realistinen.
»Tuo summa on kyllä todella iso», Syrjänen toteaa. »Palautuspolitiikkaan sitominen olisi myös vaikeaa, koska eihän esimerkiksi Afganistaniin voi palauttaa tällä hetkellä ketään.»
Kehitysyhteistyön sopeuttaminen karsimalla menoja pikaisella aikataululla olisi haasteellista.
Varojen nollaaminen ei olisi myöskään varteenotettavaa, sillä perustuslain ensimmäiseen pykälään on kirjattu, että »Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi».
Suomi on sitoutunut sekä YK:ssa että EU:ssa nostamaan kehitysyhteistyön määrärahat tasolle, joka vastaisi 0,7 prosenttia Suomen bruttokansantulosta. Viime vuonna julkaistussa kehityspolitiikan ylivaalikautisessa selonteossa esitetään, että tämä tavoite pyritään saavuttamaan vuoteen 2030 mennessä.
Valtiovarainministeriön budjettineuvoksen Johanna von Knorring-Rosenlewin mukaan kehitysyhteistyön määrärahojen kasvattaminen tavoitetasolle vastaisi hieman yli sataa miljoonaa euroa vuodessa. Summa kumuloituisi ja nousisi yhteensä yli miljardiin vuonna 2030.
Von Knorring-Rosenlew huomauttaa, että tässä tilanteessa Suomen valtio velkaantuisi vielä arvioitua enemmän.
0,7 prosentin tavoite on saavutettu tilapäisesti kerran aiemmin 1990-luvun alussa, kun bruttokansantulo romahti laman seurauksena. Tämän jälkeen kehitysyhteistyön määrärahoja leikattiin.
Olisiko Suomen tämänhetkisessä taantumassa sopivaa leikata kehitysyhteistyöstä vai kannattaisiko pandemian varjossa kasvattaa kehitysvarojen budjettia globaalin vastuun nimissä?
»Tuo on kiinnostava kysymys», von Knorring-Rosenlew pohtii. »Vaikka valtiovarainministeriölle julkisen talouden kestävyys on todella tärkeää, on rahojen kohdentaminen aina poliittinen päätös.»
Von Knorring-Rosenlewin mukaan pandemian vaikutusta kehitysyhteistyöhön ei ole otettu huomioon finanssipoliittisissa linjauksissa, jotka on määritelty hallitusohjelmassa. Suomi on kuitenkin mukana rahoittamassa kansainvälistä rokoteohjelmaa Covaxia.
Kehitysyhteistyön määrärahojen lisääminen riittäisi tukemaan kehittyvien maiden väestöä kotimaissaan.
→ tarua
»Kehitysyhteistyö ei itsessään ratkaise maailman ongelmia, sillä rahalle ja investoinneille on valtava tarve», Antti Rautavaara toteaa.
Suomen kehitysyhteistyön tärkeimmistä kumppanimaista kolme, Etiopia, Somalia ja Kenia, sijaitsevat Afrikan sarven alueella, jossa kriisit tekevät kehitystyön haasteelliseksi.
»Jos maassa on kriisi tai konflikti, ei kehitysyhteistyö toimi sellaisissa olosuhteissa. Tarvitaan myös humanitaarista apua, rauhanvälitystä ja kriisinhallintaa», ulkoministeriön Afrikka-politiikan johtava asiantuntija Martti Eirola täsmentää.
Eirolan mukaan poliittisesti epävakaissa maissa rauhanrakentamisen pitäisi tapahtua ensisijaisesti paikallisten voimin, kuten kehitysyhteistyössäkin. Mikäli Afrikan sarvessa ajauduttaisiin samankaltaiseen hallitsemattomaan kaaokseen kuin Syyriassa viime vuosikymmenellä, olisi odotettavissa, että myös Eurooppaan saapuisi joukoittain pakolaisia.
Professori Anja Nygren tähdentää, että köyhyyden torjuminen on eri asia kuin poliittinen pakolaisuus. Monet pakolaisista ovat korkeakoulutettuja, yhteiskunnallisesti aktiivisia ja heillä on hyvät kansainväliset verkostot. Juuri siksi he ovat vainottuja.
Olosuhteiden pakko ruokkii tarvetta lähteä liikkeelle. Kehitysyhteistyö on kuitenkin Rautavaaran mukaan yksi tehokkaimpia keinoja tukea sitä, ettei tätä tarvetta lähteä muodostuisi.
»Jos ajatellaan Etiopiaa, Suomella on paljon osaamista ja yhteyksiä maan kanssa», Rautavaara sanoo. »Suomen pitkäjänteinen läsnäolo mahdollistaa diplomaattisen kanssakäymisen alueella. Suomi on kehitysyhteistyön kautta yksi varteenotettava ulkopolitiikan toimija.»
Kehitysavusta leikkaaminen olisi haitaksi Suomen ulkopoliittiselle vaikutusvallalle.
→ totta
»Olemme kehitysyhteistyöllä luomassa rauhan edellytyksiä ja tukemassa sellaista yhteiskuntakehitystä, jolla sääntöpohjainen järjestelmä pysyy yllä ja maailma on ennakoitavampi paikka myös Suomelle ja suomalaisille», Rautavaara sanoo.
Mikäli kehitysyhteistyön ja -politiikan roolia ryhdytään kaventamaan, tehdään samalla väistämättä hallaa Suomen kansainväliselle vaikutusvallalle, hän huomauttaa.
Kehityspolitiikan selonteossa painotetaan, että kehitysyhteistyö on erottamaton osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hallitusohjelman yksi strategisista painopisteistä on »kokoaan suuremmassa Suomessa».
Anja Nygren katsoo, että Suomella ja monella muullakin Pohjoismaalla voisi hyvin olla kokoaan suurempi rooli, jos ne vain tohtisivat tarttua siihen. Hän kuitenkin vierastaa kansallisen näkökulman ylikorostamista ja painottaa kansainvälisen yhteistyön merkitystä kehityspolitiikassa.
Rautavaaran mukaan kehitysyhteistyön yksi keskeinen tarkoitus on rakentaa liike-elämälle uusia mahdollisuuksia. Hän nostaa tästä esimerkiksi ilmastorahoituksen, jonka Suomi kanavoi osana kehitysyhteistyön budjettia.
»Kansainvälinen ilmastorahoitus luo paljon mahdollisuuksia suomalaisille toimijoille ja parantaa sitä kautta meidän yhteiskuntaamme ja tuo meille veroeuroja», Rautavaara sanoo.
Nygrenin mukaan kauppapolitiikan yhdistäminen kehityspolitiikkaan synnytti aikanaan kritiikkiä kehitystutkijoiden keskuudessa.
»Maailma ja monet kehittyvät maat ovat kuitenkin muuttuneet hirveästi. Voisi olla aika keinotekoista yrittää irrottaa kauppa- ja kehityspolitiikka toisistaan.»
On kuitenkin pidettävä huoli, ettei kehityspolitiikkaa alisteta kauppapolitiikalle, Nygren korostaa. Kauppapolitiikka ja kehityspolitiikka on pidettävä vastuullisina ja läpinäkyvinä.
Kyse on laajemmin tarkasteltuna myös maakuvasta. Suomi on totuttu näkemään maailmalla luotettavana ja pitkän linjan kumppanina. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että Suomen politiikka ei ole poukkoilevaa. Kehitysyhteistyön määrärahojen sahaaminen, kuten kävi vuoden 2015 leikkausten aikaan, voi vaikuttaa Suomen maakuvaan, Rautavaara sanoo.
»Haluamme näyttäytyä maana, johon voi investoida ja jonka kanssa voi tehdä yhteistyötä vaikkapa rauhanvälityksessä.»
Kehitysyhteistyön tavoite on kuitenkin se, että sitä ei enää tarvita.
»Näin on myös käynyt. Suomi ei tee enää kehitysyhteistyötä esimerkiksi Namibiassa, Egyptissä tai Vietnamissa, joiden kanssa on siirrytty normaaleihin poliittisiin ja kaupallisiin suhteisiin», Rautavaara toteaa.
