Mario Draghi (vas.) ja Emmanuel Macron illastivat yhdessä Marseillessa syyskuussa. Kuva: Stella Pictures/All Over Press
Vanhan mantereen vallan kentälle on noussut tänä vuonna uusi tähti: Italian pääministeri Mario Draghi.
Reilu vuosi sen jälkeen, kun Draghi oli jättänyt Euroopan keskuspankin pääjohtajan tehtävän, hänet nimitettiin viime helmikuussa puoluepolitiikan ulkopuolelta johtamaan koronakriisin runtelemaa Italiaa. Mielipidemittauksista käy ilmi, että italialaiset pitävät pääministeristään. Hän on laittanut alulle isoja, asiantuntijoiden mukaan haastavia reformeja, kuten oikeusjärjestelmän uudistamisen.
Arvovaltainen Draghi on myös nostanut Italian uskottavuutta EU:ssa, sanoo Lorenzo Codogno, London School of Economicsin professori, joka toimi aiemmin Italian valtiovarainministeriön pääekonomistina.
»Italiaa on hyvin vaikea, osittain mahdotonta muuttaa, mutta jos joku siihen pystyy, niin Draghi», Codogno sanoo.
Draghi nousi Italian johtoon juuri ennen Saksan liittokansleri Angela Merkelin väistymistä. Codognon mukaan Merkelin jättämää valtatyhjiötä täyttää nyt voimakaksikko: Draghi ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron.
Transalppisilla naapureilla on paljon yhteistä. Maat ovat toisilleen tärkeitä kauppakumppaneita: esimerkiksi vuonna 2019 maat kävivät kauppaa yli 90 miljardin dollarin arvosta. Ranska on myös Italian suurin ulkomainen sijoittaja.
Maiden suhde alkoi rakoilla populistipuolueiden noustua valtaan Italiassa kesällä 2018. Kun Italian populistisen Viiden tähden liikkeen ulkoministeri Luigi Di Maio tapasi Ranskassa mieltään osoittaneita keltaliivejä, se ei ollut Macronille mieliksi. Yhteistä säveltä oli hankala löytää myös suhtautumisesta Libyaan.
Pandemian aikana Macron tuli tunnetuksi EU:n taloudellisen yhteisvastuun ja elvytyspaketin puolestapuhujana, mikä miellytti Italiaa. Osittain tämä johtuu siitä, että ranskalaisilla pankeilla on Italiassa enemmän saatavia kuin minkään muun maan pankeilla.
Draghin noustua pääministeriksi välit ovat lämmenneet. Siitä kielivät paitsi johtajien säännölliset tapaamiset, myös tuore maiden välinen, Italian presidentin palatsin Quirinalen nimeä kantava ystävyyssopimus, jonka on määrä edistää yhteistyötä entisestään. Sopimusta on verrattu Ranskan ja Saksan vuonna 1963 tekemään Elysée-sopimukseen.
Codognon mukaan Draghia ja Macronia yhdistää Eurooppa-myönteisyys. »Molemmat ovat vahvasti markkinatalouden asialla ja kunnioittavat finanssimarkkinoita.»
Kumpikin kannattaa unionin syvempää integraatiota esimerkiksi talous- ja puolustuskysymyksissä. He haluaisivat yhteisvelasta kertaluonteisen sijaan pysyvän välineen. Hitaan kasvun riivaama ja raskaasti velkaantunut Italia on yksi eniten paketista hyötyvistä jäsenmaista. Draghin rooli on taata, että elvytysrahat auttavat taloutta elpymään.
Italia suuntaa yhteensä noin 195 miljardin euron tuki- ja lainarahojaan esimerkiksi infrastruktuurihankkeisiin ja liikenteeseen, digitalisaatioon, naisten ja nuorten aseman parantamiseen työmarkkinoilla sekä vähävaraisen Etelä-Italian tukemiseen.
Euroopan komissio on hyllyttänyt pandemian takia Euroopan kasvu- ja vakaussopimukseen kuuluvat budjettisäännöt vuoden 2022 loppuun saakka. Säännöt määräävät pitämään julkisen talouden alijäämän korkeintaan kolmessa prosentissa ja julkisen talouden velan korkeintaan 60 prosentissa bruttokansantuotteesta. Vuonna 2023 sääntöihin on määrä palata.
Codogno toppuuttelee ajatusta, että talouskuri löystyisi nopeasti. Hän arvelee, että jäsenmaiden on vaikea löytää poliittista tahtoa suuriin muutoksiin. Elpymisvälineen käyttö sen sijaan voisi tulla kysymykseen kriisin hetkellä uudelleenkin – mutta vain, jos saadaan todisteita sen toimivuudesta.
»Pohjoiset maat ovat hyvin varovaisia. Eurooppa sulattelee nyt sitä, miten koko EU on reagoinut kriisissä», Codogno sanoo.
Unionin finanssipolitiikan tulevaisuus riippuu Saksan uuden hallinnon kannasta, sanoo European Council on Foreign Relations -tutkimuslaitoksen Rooman-ohjelmajohtaja Teresa Coratella. Hän uskoo, että Draghi pyrkii jatkossakin kasvattamaan Italian merkitystä EU:ssa.
»Hän tekee kaikkensa, jotta maan vaikutusvalta Saksan ja Ranskan rinnalla kasvaa ja mahtikaksikosta tulee mahtikolmikko.»
Ranskassa kansa äänestää uudesta presidentistä ensi huhtikuussa, eikä poliittisesti heikentyneen Macronin uudelleenvalinta ole itsestäänselvyys. Italiassa parlamentti ja aluejohtajat valitsevat maalle uuden presidentin tammikuussa. On mahdollista, että politiikan ulkopuolisiin pääministereihin kyllästyneet puolueet pyrkivät nostamaan Draghin presidentiksi ja ajavat Italian ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin.
Näin transalppinen liittolaisuus saisi taas kylmän suihkun.
