Viikkolehden kansi oli poikkeuksellisen osoitteleva. Kuva äänestyskoneen ylle kumartuneesta tummanpuhuvasta Vladimir Putinista, otsikkona ”Kuinka vaalit väärennettiin: silminnäkijätodistuksia”.
Kommersant Vlast uutisoi joulukuussa 2011 näyttävästi Venäjän duumanvaalien väärinkäytöksistä. Se koitui lehdelle kohtalokkaaksi.
Lehden päätoimittaja Maksim Kovalski ja toimitusjohtaja Andrei Galijev saivat potkut. Heidän lähtönsä taustalla oli pääomistaja Ališer Usmanov, jolle oli tärkeää säilyttää hyvät välit Putiniin.
Kommersant Vlastin jälkeen samantyyppisiä tapauksia on ollut useita. Moskovan Carnegie-keskuksen tutkijan Maria Lipmanin mukaan voidaan puhua jo kokonaisen toimialan valtauksesta.
”Poliittinen eliitti on ottanut riippumattoman median haltuunsa”, Lipman sanoo puhelimitse Moskovasta.
Hänen mukaansa Kremlin harjoittama painostus ei tapahdu suoraan, vaan se on hienovaraisempaa. Välikätenä käytetään suurliikemiehiä, joilla ei ole varaa asettua poikkiteloin vallanpitäjiin nähden.
”Tiedotusvälineitä painostetaan ennen kaikkea omistajaportaan kautta, jolloin käskytys ei tule suoraan Kremlistä. Taktiikka toimii”, Lipman sanoo.
Moskovan kauppakorkeakoulun mediaviestinnän professori Anna Katškajeva sanoo, että kyse on julkisen sanan yhdenmukaistamisesta. Kriittiset äänet vaiennetaan.
”Yleisön pääsy riippumattoman tiedon pariin pyritään estämään. Eriäviä näkökulmia tarjoavat tiedotusvälineet leimataan usein viidenneksi kolonnaksi”, hän kuvailee.
Liikkumatila kapenee nopeasti
Kommersant Vlastin jälkeen ruotuun laitettiin Kommersantin päivittäinen sanomalehtiversio. Se muuttui nopeasti laatusanomalehdestä yksitoikkoiseksi luettavaksi.
Viime syksyn jälkeen kurinpalautuksen tahti on kiihtynyt. Lyhyessä ajassa taipumaan ovat joutuneet muun muassa Lenta.ru-uutissivusto, Dožd-televisiokanava sekä valtiollinen RIA Novosti -uutistoimisto.
Lenta.run emoyhtiön toimitusjohtaja Aleksandr Mamut antoi päätoimittaja Galina Timtšenkolle potkut ja korvasi hänet Kreml-mielisellä Aleksei Goreslavskilla. Dožd puolestaan lipsautti julkisuuteen epäonnisen yleisökysymyksen Leningradin piirityksestä, jonka seurauksena kaapeliyhtiöt lopettivat kanavan jakelun.
Räikein on RIA Novostin tapaus, sillä siinä on kyse koko toiminnan haltuunotosta. Yhtiö sai Kremlin vihat niskaansa uutisoimalla avoimesti talven 2011–2012 mielenosoituksista.
Presidentinhallinnon päätöksellä RIA Novosti lakkautetaan, ja jäljelle jäävä toiminta siirtyy osaksi uutta Rossija Segodnja-mediayhtiötä, jonka johtoon tulee Kremlin suosikki, rääväsuinen Dmitri Kiseljov.
Kullakin tapauksella on omat erityispiirteensä, mutta lopputulos on aina sama: moniäänisyyden vaientuminen.
Carnegien Maria Lipmanin mukaan kyse ei ole enää vain lehdistönvapaudesta, vaan uhattuna on jo koko mielipiteenvapaus.
”Mielipiteenvapaus ei ole osa nyky-Venäjän ilmapiiriä. Edessä on yhä voimakkaampi kurinpalautus”, Lipman sanoo.
Lyhyt vapauden kausi
Venäjän media ehti nauttia suhteellisesta vapaudesta Neuvostoliiton romahduksen jälkeisinä vuosina.
Johtavat televisiokanavat otettiin oligarkeilta valtion haltuun jo Putinin kahden ensimmäisen presidenttikauden aikana vuosina 2000–2008, mutta kaupallinen lehdistö pysyi vielä tuolloin kohtalaisen vapaana.
Eräänlaista itsesensuuria esiintyi tosin tuolloinkin. Esimerkiksi Kommersant ja Vedomosti asemoivat itsensä talouspainotteisiksi sanomalehdiksi ja pysyttelivät tarkoituksella sivummalla vaikeimmista poliittisista aiheista.
Putinia presidenttinä seuranneen Dmitri Medvedevin kaudella vuosina 2008–2012 lehdistönvapaus koheni selvästi. Tuolloin perustettiin muun muassa riippumaton Dožd-televisiokanava sekä Kommersant FM -radiokanava.
”Medvedevin aikana hallinto käytti liberaalimpaa retoriikkaa. Vapautta oli enemmän paitsi nykypäivään, myös edeltäviin vuosiin verrattuna”, Maria Lipman sanoo.
Joulukuun 2011 duumanvaalien jälkeen asetelma muuttui. Vaalien väärinkäytökset toivat Moskovan kaduille jopa satojatuhansia mielenosoittajia. Vastaavaa ei ollut nähty sitten Neuvostoliiton hajoamisen.
Putin halusi estää vallankumouksen kaikin keinoin. Mielenosoittajia alettiin tuoda oikeuden eteen. Lisäksi käytiin protesteista uutisoineiden tiedotusvälineiden kimppuun. Sittemmin kuriin laitetut ja lakkautusuhan alle joutuneet tiedotusvälineet ovat juuri niitä, jotka suututtivat vallanpitäjät tuona talvena.
Blogit rekisteröitävä
Riippumattoman median toimintaa vaikeuttaa Venäjällä myös koko ajan kiristyvä lainsäädäntö. Juuri hyväksytyn lain mukaan blogin ylläpitäjän tulee rekisteröityä, jos sivustolla on yli 3 000 kävijää viikossa.
Toisen uuden lain mukaan verkkosivuille pääsy voidaan estää ilman oikeuden määräystä, jos sivustoa on syytä epäillä esimerkiksi ääriliikkeiden tukemisesta.
Lait on kirjoitettu tarkoituksella löysiksi, jotta esivalta voi tulkita niitä tilanteen mukaan. Esimerkiksi oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin blogi sekä Grani.ru-uutissivusto ovat jo joutuneet mustalle listalle.
Verkkokontrolli ulottuu uutissivustojen ja blogien lisäksi nyt myös sosiaaliseen mediaan.
Putinia tukevat liikemiehet ottivat talven ja kevään aikana klassisella yritysvaltauksella haltuunsa Venäjän Facebookiksi kutsutun Vkontakte-palvelun, jolla on noin 60 miljoonaa päivittäistä käyttäjää.
Sytykkeenä toimi Vkontakten perustajan Pavel Durovin mukaan se, että hän kieltäytyi luovuttamasta Kiovan Euromaidan-liikkeen jäsenten henkilötietoja turvallisuuspalvelu FSB:lle.
Myös Moskovan mielenosoitustalvi oli kääntänyt viranomaisten huomion Vkontakteen. Kansalaiset hyödynsivät palvelua tuolloin protestiryhmien perustamiseen ja tapaamisten sopimiseen.
Vaikka internetissä on vaihtoehtoisia tietolähteitä, suurin osa ihmisistä saa tietonsa television pääkanavilta.
Tämän vuoden tammikuussa Durov myi hänellä olleen 12 prosentin omistusosuuden Ališer Usmanovin liikekumppanille Ivan Tavrinille. Syyksi hän kertoi FSB:n painostuksen Euromaidan-tietojen luovuttamiseksi. Huhtikuussa Durov sai potkut Vkontakten toimitusjohtajan paikalta ja ilmoitti lähteneensä maanpakoon. Hänellä on nyt saarivaltio Saint Kitts ja Nevisin kansalaisuus, jonka voi ostaa.
Vkontakteen kirjoittamassaan katkerassa viestissä Durov tilitti, että Venäjällä on mahdotonta tehdä internetbisnestä. Hän kertoi Vkontakten siirtyneen Ališer Usmanovin ja Igor Setšinin täydelliseen hallintaan.
Setšin tunnetaan Venäjän entisenä varapääministerinä ja valtion öljy-yhtiö Rosneftin hallituksen puheenjohtajana – sekä Putinin sisäpiiriläisenä.
Riippumaton kenttä kutistuu
Yksittäisistä tiedotusvälineistä lännessä eniten huomiota on saanut televisiokanava Doždin tapaus.
Doždin katsojat ovat kaupunkien nuorta aikuisväestöä, eli juuri niitä, jotka muodostivat mielenosoitustalven ydinjoukon. Mikään oppositiokanava Dožd ei kuitenkaan ole: jopa Medvedev vieraili sen lähetyksessä presidenttiaikoinaan.
Kanavan kohtalokas virhe tapahtui tämän vuoden tammikuussa. Dožd kysyi yleisöltään, olisiko Leningradin pitänyt antautua toisen maailmansodan aikana natsien piiritykselle ihmishenkien säästämiseksi. Kaupungin piirityksessä kuoli yli miljoona siviiliä ja puna-armeijan sotilasta.
Kanava pahoitteli kysymystään välittömästi, mutta hait olivat jo haistaneet veren. Doždin syytettiin häpäisseen Leningradin aseman sankarikaupunkina.
Venäjän johtavat kaapelitelevisioyhtiöt tiputtivat Doždin nopeasti kanavapaketeistaan, eikä kanavalle kerry enää mainostuloja. Kanavan toiminnalta on pudonnut pohja, ja syyttävä sormi osoittaa vallanpitäjiin.
”Epäonnekas yleisökysymys toimi ainoastaan tekosyynä. Dožd oli jo aiemmin ärsyttänyt Kremliä riippumattomalla linjallaan ja hankkinut voimakkaita vihollisia. Lopulta sitä ei enää siedetty”, Maria Lipman toteaa.
Dožd onnistui pidentämään elinaikaansa järjestämällä varainkeruukampanjan, mutta kanavan kassa on tyhjenemässä lähikuukausien aikana. Sen jälkeen Venäjällä ei ole enää yhtään riippumatonta valtakunnallista tv-kanavaa.
”Valtion televisiokanavissa ei ole kyse journalismista, ne ovat puhdasta propagandaa. Ja vaikka internetissä on vaihtoehtoisia tietolähteitä, suurin osa ihmisistä saa tietonsa television pääkanavilta”, Anna Katškajeva sanoo.
Lausahdukseen tiivistyy Venäjän nykytodellisuus: oikeastaan riippumattoman tiedonvälityksen näivettyminen ei edes kosketa suurta osaa kansasta.
Venäläisten suuri enemmistö hankkii maailmankuvansa tv-uutisista, ja muita tietolähteitä seuraa vain harva. Tavallisia venäläisiä ei kiinnosta Moskovan Puutarhakehän sisäpuolella vaikuttavan älymystön hätähuuto.
Anna Katškajeva muistuttaa, että monet venäläiset itse asiassa tukevat tiedonvälitystä rajoittavia lakeja, koska ne koetaan maan edun mukaisiksi.
Venäläisten voimakasta järjestyksenkaipuuta selittävät 1990-luvun kokemukset. Se oli Venäjän nykyhistorian demokraattisin vuosikymmen, mutta se muistetaan myös mafiavallasta, katastrofaalisesta inflaatiosta ja jopa nälänhädästä. Monille venäläisille demokratia onkin kaaoksen synonyymi.
Pelko vaientaa
Lehdistön puolella journalismin tila ei ole paljon televisiota parempi. Laadukkaista päivälehdistä vastaan pyristelee enää oikeastaan Vedomosti, jolla on 80 000 kappaleen levikki.
Vedomostin omistaa toistaiseksi Sanoma, mutta vaikeuksissa oleva konserni etsii lehdelle ostajaa. Lehti voi hyvin päätyä Putinin tukijoiden omistukseen.
Muista riippumattomista lehdistä toimintaansa jatkavat oppositiohenkinen Novaja Gazeta, viikkolehti New Times sekä englanninkielinen Moscow Times. Niistä ei pienine lukijamäärineen kuitenkaan ole vallan vahtikoiriksi.
Radiokanavista Gazprom Median omistama suosittu Eho Moskvy sinnittelee toistaiseksi. Vallanpitäjät voisivat niin halutessaan hiljentää kanavan käytännössä päivässä lakkauttamalla sen toimiluvan.
Venäläisjournalistit joutuvat pitämään mielessään myös kaikkein järeimmän keinon kriittisten äänien vaientamiseen: toimittajien murhat.
Tunnetuin tapaus on Novaja Gazetan Anna Politkovskajan murha vuonna 2006, mutta useita toimittajia on tapettu myös 2010-luvulla. Murhat ovat viime aikoina keskittyneet pääosin Pohjois-Kaukasian levottomiin Dagestanin ja Tšetšenian tasavaltoihin.
Toimittajamurhia ei ole yhdistetty suoraan Venäjän hallintoon, vaan murhien tilaajat ovat luultavasti oman etunsa nimissä toimivia mafian tai armeijan jäseniä. Murhien tutkinta on kuitenkin ollut useissa tapauksissa silmiinpistävän leväperäistä, ja niiden herättämä pelko rajoittaa voimakkaasti sananvapautta.
Totaalinen kontrolli on mahdotonta
Viime kuukausina Venäjän valtion propagandamylly on valjastettu ennennäkemättömään rummutukseen Ukrainan uutta hallitusta ja länsimaita vastaan. Tavoitteena näyttää olevan Kiovan hallituksen kaataminen.
Toimittajien mukaan Ukrainan tilanteesta riippumatonta tietoa kertoneita tiedotusvälineitä on painostettu. Päällikkötoimittajien lisäksi myös rivijournalistit voivat saada ohjeita toimituksen ulkopuolelta.
Kommersantin toimittajan Ilja Barabanovin internetiin vuotamien vahvistamattomien tietojen mukaan valtion uutistoimistot ja televisiokanavat ovat saaneet Kremliltä yksityiskohtaisia ohjeita siitä, kuinka Ukrainan tapahtumista tulee kertoa. Ohjeiden mukaan Ukrainan hallituksen avainpaikkoja on natsien hallussa ja rikollisuus rehottaa maassa vapaasti.
Esimerkiksi Venäjän ykköstelevision uutislähetyksissä Kiovan mielenosoittajia on kutsuttu yksinkertaisesti ”natsipaskoiksi”.
Ääriliiketoiminnan perusteella on blokattu mediatietojen mukaan noin sata verkkosivua, joista osa on arvostellut Venäjän toimia Ukrainassa. Yhteensä Venäjän mediavalvontaviranomaisen Roskomnadzorin blokkilistalla on yli 2 100 verkkosivua.
Tunnelman kiristyessä ja kansanpetturuussyytösten yleistyessä ihmiset alkavat usein turvata myös itsesensuuriin, jolloin keskustelu kaventuu entisestään.
Venäjän keskusvalta on jo ottanut kontrolliinsa keskeiset tiedotusvälineet. Hallituksen virallisesta lehdestä, yli miljoonan päivittäisen lukijan Rossijskaja Gazetasta on tullut Neuvostoliiton puolueaviisin Pravdan suora manttelinperijä. On aiheellista kysyä, ovatko julkinen keskustelu ja sananvapaus taantumassa Venäjällä takaisin Neuvostoliiton aikaan.
”Kertaakaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen riippumatonta mediaa ei ole tukahdutettu näin voimakkaasti”, Maria Lipman sanoo. ”Tulevaisuus on synkkä. Se on synkkä tiedotusvälineille, ja ylipäänsä niille Venäjällä, jotka välittävät liberaaleista arvoista.”
Kaikesta huolimatta hän ei vertaisi kehitystä Neuvostoliittoon.
”Vielä on pitkä matka suljettuun yhteiskuntaan. Ei vuodesta 2014 voida koskaan palata vuoteen 1974, se on mahdotonta”, hän sanoo.
”Emme me mikään Pohjois-Korea ole. Venäjästä tuskin tulee totalitaristista yhteiskuntaa, ennemminkin voimakkaan nationalistinen ja konservatiivinen.”
Anna Katškajevan mukaan venäläiset ovat ehtineet nähdä, mitä edes osittain vapaa tiedonvälitys on.
”Siinä mielessä totaalisen kontrollin pystyttäminen on vaikeampaa. Mutta siihen suuntaan tämä silti on menossa.”
Kirjoittaja on Venäjään erikoistunut toimittaja ja hallinnollinen avustaja Ulkopoliittisessa instituutissa.
Putinin suosikit menestyvät
Venäjän median uusien tähtien tehtävänä on rakentaa Kremlille mieleistä kuvaa maastaan.
Venäjän tiedotusvälineistä erotettujen toimittajien tilalle on usein nostettu vallanpitäjien suosikkeja. Hyvä esimerkki on Kremlin pääpropagandistina tunnettu Dmitri Kiseljov, joka isännöi räväkkää puheohjelmaa ja on läheisissä väleissä Vladimir Putinin kanssa.
Kiseljov nimitettiin uuden valtiollisen Rossija Segodnja -mediayrityksen johtoon. Sen alle siirretään lakkautettava uutistoimisto RIA Novosti, Golos Rossii -radiokanava sekä RT-televisiokanava. Uuden organisaation tarkoituksena on välittää Kremlin haluamaa Venäjä-kuvaa ulkomaille.
Kiseljovin nimitys tuntuu loogiselta, onhan hän vallanpitäjien mieleen. Carnegien Maria Lipmanin mukaan se voi kuitenkin toimia tarkoitustaan vastaan.
”Se oli todella outo nimitys. Kiseljovhan on tunnettu raivoisasta homo-, liberalismi- ja länsivastaisuudestaan”, hän sanoo.
Lipman ihmettelee, miten Kiseljovvoi levittää positiivista Venäjä-kuvaa lännessä, kun hän on Euroopan unionin henkilöpakotelistalla.
Kiseljov on saanut kansainvälistä huomiota muun muassa lausunnollaan, jonka mukaan auto-onnettomuuteen joutuvien homojen sydämet pitää haudata tai polttaa, jotta niitä ei voida käyttää elinsiirtoihin.
Vähemmän ristiriitainen menestystarina venäläisellä mediakentällä on Konstantin Ernst. Hän toimii valtion ykköstelevision pääjohtajana. Ernst tunnetaan myös uuden venäläisen elokuvan kultanäppinä.
Ernstin nousu alkoi, kun valtiojohto havahtui vuosituhannen vaihteessa Hollywood-elokuvien suosioon Venäjällä. Yhdysvaltojen kulttuurinen vaikutus voimistui.
Ernst sai tehtävän: venäläisten elokuvien suosio piti palauttaa. Siinä hän myös onnistui, ja kiitollisuutta osoittaakseen Putin on koristellut menestyneen elokuvatuottajan lukuisin valtionpalkinnoin.
Maailmanmaineeseen Ernst nousi ohjaamalla Sotšin olympialaisten mahtipontisen avajaisseremonian. Hänen onkin sanottu olevan Putinin ajan visuaalinen ideologi.
