Toscanan viinitila, Volgan rantakartano, huvijahti, vuoristoasunto. Kuvat pääministeri Dmitri Medvedevin elämästä sytyttivät laajoja mielenosoituksia Venäjällä maaliskuussa. Protestit tekivät näkyväksi kansalaisten tyytymättömyyden talousahdinkoon ja eriarvoisuuteen: Venäjän johto elää täysin eri todellisuudessa kuin kansalaiset.
Täysin päinvastaiseen tilanteeseen päädyttiin Yhdysvalloissa, kun kansalaiset äänestivät presidentiksi miljardööri Donald Trumpin. Mahtipontiset perhekuvat kullatusta pilvenpiirtäjäasunnosta, golfailut omalla klubilla tai lennot yksityiskoneella eivät hidastaneet Trumpin matkaa Valkoiseen taloon.
Useimmissa maissa valtioiden päämiehet ovat varakkaita, mutta harvoin upporikkaita miljardöörejä. Trendi on kuitenkin muuttumassa: superrikkaat nousevat valtaan entistä useammin, kertoo rikkaiden valtaan perehtynyt tutkimusjohtaja Darrell West yhdysvaltaisesta Brookings-instituutista. Miljardöörien valtaannousu taas rohkaisee muita rikkaita politiikkaan.
Monet vallanpitäjät ovat haalineet ensin liikemiehinä miljardiomaisuuden ja voittaneet sen turvin vaaleja. Heitä ovat esimerkiksi Italian pitkäaikainen pääministeri Silvio Berlusconi, Libanonin pääministerinä 1990- ja 2000-luvuilla toiminut Rafik Hariri, Georgian entinen pääministeri Bidzina Ivanišvili, Thaimaata 2000-luvun alussa johtanut pääministeri Thaksin Shinawatra ja Ukrainan nykyinen presidentti Petro Porošenko
”Näemme uuden aikakauden, jossa huomattavan rikkaat ovat vallassa, ja se aiheuttaa demokratialle haasteita eri puolilla maailmaa”, West sanoo. Hän johtaa Brookingsissa hallintajärjestelmien tutkimusta.
Globaalien esimerkkien ja toisaalta Yhdysvaltain oman historian vuoksi West ei yllättynyt Trumpin voitosta. Hän ei kuitenkaan pidä Trumpia esimerkkinä rikkaasta, joka olisi ostanut vaalit. Pidemminkin Trump onnistui populistisin keinoin tekemään itsestään tavallisten ihmisten johtajan, joka vakuutti ajavansa näiden etuja.
Yllätys ei ollut se, että monilla afrikkalaispoliitikoilla on Panaman papereiden perusteella kiinnostusta luonnonvaroihin, kaivos-, öljy- tai kaasubisneksiin.
Äänestäjiin vetosi Trumpin ulkopuolisuus politiikassa ja riippumattomuus rahoittajista.
”Kun ihmiset ovat nykyään kyynisiä poliitikkoja kohtaan, populistiset miljardöörit esiintyvät valkoisina ritareina: heillä on niin paljon rahaa, ettei heitä voi ostaa, toisin kuin tavallisia poliitikoita”, West selittää.
Valkoinen ritari viittaa haarniskassa paikalle saapuvaan pelastajaan. Liike-elämässä sillä voidaan tarkoittaa myös ystävällismielistä ihmistä tai yritystä, joka pelastaa toisen yrityksen esimerkiksi kriisiltä tai toiselta ostajalta.
Trump on Westin arvion mukaan todennäköisesti maailman rikkain valtionpäämies tällä hetkellä. Tilastointia kuitenkin sotkee pahasti se, että esimerkiksi Venäjän presidentti Vladimir Putinin omaisuudesta ei ole tarkkoja tietoja. Westin mukaan rikkaimpien valtionpäämiesten listalla ovat todennäköisesti myös Britannian kuningatar Elisabeth ja Saudi-Arabian kuningashuoneen jäseniä, mutta näidenkin omaisuutta on piilotettu.
Demokratiassa rahamiesten ja politiikan vahva liitto voi heikentää edustuksellisuutta ja vastuukysymyksiä. Se on myrkkyä erityisesti, jos valtaa käytetään kulisseissa. Westin mukaan vaarana on, että tavallisten kansalaisten etu ei nouse etusijalle, vaan poliittinen järjestelmä seuraa isoja rahavirtoja. Veropolitiikassa suunta on ollut nähtävissä.
”Se tarkoittaa, että rikkaita suositaan verohelpotuksin. Leikkauksen kohteiksi joutuvat verovaroin ylläpidettävät julkiset palvelut.”
Miljardööreillä on aina myös suuria eturistiriitoja vallassa ollessaan. Valtion ja kansalaisten etua voi olla hankala erottaa omasta liiketoiminnasta, ja mikä huolestuttavinta: moni ei edes halua erottaa näitä keskenään.
”Johtajat käyttävät asemaansa henkilökohtaisen vaurauden lisäämiseen.”
Myöskään Trump ei ole ottanut eturistiriitoja vakavasti, eikä Trump ole vaatinut jääviyttä alaisiltaan. Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway kehotti tv-katsojia ostamaan presidentin tyttären tuotteita. Conway selvisi nuhteilla, mutta Ivanka Trumpin oman vaatebrändin myynti nousi Washington Postin mukaan ennätyslukemiin kevättalvella.
Westin mukaan tehokkain keino haastaa rahan valtaa politiikassa on paljon nykyistä parempi läpinäkyvyys. Jo nyt monissa maissa rahan ja vallan suhdetta salataan tietoisesti. Westin mielestä kansalaisilla pitäisi olla mahdollisuuksia puuttua epäkohtiin, jos he näkevät sellaisia.
”Tällä hetkellä emme edes tiedä mistä tulevat rahat, jotka vaikuttavat poliittiseen prosessiin.”
Venäjän keväisiin mielenosoituksiin viitaten West myöntää, että kansalaiset järkyttyvät helposti poliitikkojen vauraudesta, korruptiosta ja eturistiriidoista. Mielenilmausten muuttaminen tehokkaasti poliittisiksi toimiksi on kuitenkin vaikeaa. ”Varakkailla ihmisillä on kuristusote hallituksesta.”
Eri puolilla Afrikkaa eliitin rahavarat nousivat näkyvästi julkisuuteen Panaman papereiden paljastuttua keväällä 2016. Panamalaisesta lakitoimistosta Mossack Fonsecasta vuodetusta 11,5 miljoonasta asiakirjakirjasta kävi ilmi eri Afrikan maiden politiikan, liike-elämän ja luonnonvarojen kietoutuminen yhteen.
Tutkiva toimittaja Will Fitzgibbon pitää pahimpana maana Nigeriaa. Sieltä löytyivät härskeimmät tapaukset ja suuri joukko entisiä ja nykyisiä poliitikkoja, muun muassa kolme entistä öljyministeriä. Yksi mainituista on Opecin puheenjohtajanakin (2014–2015) toiminut Diezani Alison-Madueke, jonka rahansiirrot ovat ennenkin herättäneet epäilyksiä.
Panaman asiakirjat herättävät arveluja mahdollisista väärinkäytöksistä.
”On viitteitä siitä, että joissakin tapauksissa sijoitusjärjestelyä käytettiin virassa ansaitun rahan siirtämiseen”, Fitzgibbon sanoo. Hän on johtanut vuodesta 2014 Afrikan deskiä tutkivien journalistien kansainvälisessä verkostossa ICIJ:ssä, jonka sadat jäsenet paljastivat uutisissaan tietoja Panaman papereista. Puhelimeen hän vastaa nyt Burkina Fasossa.
Afrikan autoritaarisissa maissa johtajat keskittyvät haalimaan itselleen, suvulleen ja tukijoilleen rahaa esimerkiksi öljytulojen avulla. Köyhille kansalaisille jäävät vain rippeet luonnonvaroista.
Panaman paperit osoittavat Fitzgibbonin mukaan hyvin näkyvästi sen, miten politiikoiden suhteet liike-elämään ovat rakentuneet. Esimerkiksi Kongon presidentin Joseph Kabilan sisko perusti ulkomaisen sijoitusjärjestelyn pian veljensä tultua presidentiksi. Yhtiö omistaa osan Kongon suurimmasta teleoperaattorista Vodacomista. Jaynet Kabila on myös kongolaisen mediajätin Digital Kongon omistajia. Siskoa on Bloombergin mukaan pidetty yhtenä vaikutusvaltaisimpana ihmisenä veljensä hallinnossa. Heidän isänsä on Kongon edellinen presidentti.
”Yllätys ei ollut se, että monilla afrikkalaispolitiikoilla on Panaman papereiden perusteella kiinnostusta luonnonvaroihin, kaivos-, öljy- tai kaasubisneksiin”, Fitzgibbon toteaa.
Hänen mukaansa kyse on noidankehästä: poliitikot käyttävät asemaansa omaisuuden kartuttamiseen. Veroparatiiseja hyödyntämällä poliitikot pitävät kiinni vallasta ostamalla tarvittaessa ääniä vaaleissa.
Fitzgibbon toivoo Panaman papereiden lisäävän julkista keskustelua verokeitaista Afrikassa. Alku on hänestä hyvä.
”Kansalaiset Egyptistä Burkina Fasoon ja Kongosta Etelä-Afrikkaan tietävät erittäin hyvin, keitä heidän maansa poliitikoista on mainittu Panaman papereissa. Se toivottavasti auttaa vaatimaan hallinnolta lisää läpinäkyvyyttä.”
Fitzgibbonin mielestä myös tutkivien toimittajien kansainvälinen yhteistyö on arvokasta.
”Se auttaa, että toimittajat eivät ole yksin, vaan heitä on eri maissa jopa kolmesataa saman aineiston kimpussa. Se tuo turvaa ja takaa, että aineisto julkistetaan laajasti.”
Hän myös uskoo, että toimittajien julkituomat tarkat todistusaineistot asiakirjoista aina poliitikkojen passikuviin asti voivat saada syyttäjät ja oikeusasteet toimimaan väärinkäytöksiä vastaa. Vielä toistaiseksi seuraukset ovat jääneet vähäisiksi.
”Yhtään eronanomusta ei ole tietääkseni jätetty. Joitakin selvityksiä on yhä meneillään Tunisiassa ja Nigeriassa”, Fitzgibbon toteaa.
Tietovuodot saattavat olla vain jäävuoren huippuja. Ainakin toistaiseksi vanha valta pitää asemistaan kiinni myös Lähi-idässä ja Persianlahden maissa, sillä oikeusvaltioperiaate toteutuu niissä heikosti.
Maailman rikkaimpien hallitsijoiden joukkoon kuuluvat Lähi-idässä öljyllä rikastunut Yhdistyneiden arabiemiirikuntien presidentti sekä Saudi-Arabian ja Omanin kuninkaat. Aasiassa heihin kuuluvat Brunein sulttaani ja Thaimaan hiljattain kuollut kuningas. Kunkin omaisuuden on arvioitu olevan 20 miljardin dollarin paikkeilla.
Darrell West pitää eräänlaisena ääripäänä myös Bahrainia, joka edustaa modernin ajan feodaalijärjestelmää ja on ihanteellinen ympäristö korruptiolle ja sisäpiirin kaupoille.
Oma lukunsa ovat myös Keski-Aasian autoritaariset valtiot. Kazakstanissa, Kirgisiassa, Tadžikistanissa, Turkmenistanissa ja Uzbekistanissa kansantaloudet ovat tiukasti sidottuja perhesiteisiin.
Yleensä eliitti uudistuu, jos yhteiskunnan jatkuvuus on hyvä. Eliitti saa alemmista luokista uusia aineksia.
Eliitin muodostuminen vaatii kuitenkin yhtenäisen ja itsetietoisen ryhmän, jolla on yhteisiä päämääriä. Valta useimmiten lisää valtaa ja raha lisää rahaa. Eliittitutkimuksen klassikkona pidetyn sosiologin C. Wright Millsin (1956) mukaan valtaeliitti jakautuu sisäpiiriin ja ulompiin laitamiin. Sisäpiirillä siirrytään johtavasta asemasta toiseen politiikan, liike-elämän ja armeijan välillä.
Yhdenlainen sisäpiiri vaikuttaa myös Kiinassa. Valtiojohdon ja pienimmän sisäpiirin varoista ei ole julkista tietoa. Uutistoimisto Bloomberg laski presidentti Xi Jinpingin varallisuuden arvon olevan satoja miljoonia ennen presidenttikauden alkua.
Kuvaavaa on sekin, että tänä keväänä ilmestyneen Hurun-raportin mukaan maan kansanedustuslaitoksen sadan rikkaimman jäsenen omaisuuden arvo on kasvanut 64 prosenttia Xin presidenttikaudella. Kahdensadan rikkaimman edustajan omaisuuden arvoksi on laskettu 500 miljardia dollaria, mikä on yli kahdeksan kertaa enemmän kuin Suomen valtion vuosibudjetti.
Xi lupasi valtaan noustessaan vuonna 2013 puuttua korruptioon ja yhteiskunnalliseen rappioon. Sen jälkeen vallassa olevien omaisuus on kasvanut nopeammin kuin maan talous tai osakemarkkinat.
Eri maiden eliittejä Ranskan valtion tutkimuslaitoksessa CNRS:ssä tutkiva Jean-Pascal Daloz on todennut, että Pohjoismaissa eliittien odotetaan käyttäytyvän vaatimattomasti, vaikka niillä on valtaa. Suomessa äveriäät vallanpitäjät eivät rahalla pröystäile.
Tästä kielii myös miljonääripääministerin olemus. Ennen poliitikoksi ryhtymistä Juha Sipilän (kesk.) on arvioitu tienanneen it-yritys Solitran myynnillä Yhdysvaltoihin jo vuonna 1996 ainakin 12 miljoonaa euroa. Sijoitusjärjestelyjen vuoksi tarkkaa tietoa hänen varoistaan ei kuitenkaan ole.
Valtio-opin professorin Ilkka Ruostetsaaren mukaan suomalaisessa politiikassa raha on korostunut 1990-luvulta lähtien Yhdysvalloista ja Britanniasta rantautuneen uusliberalismin välityksellä. Sen oppeihin sopii ajatus, jonka mukaan yritysjohtajat ymmärtävät markkinoiden toiminnasta enemmän kuin pitkän linjan ammattipoliitikot.
”Sipilän hallituksessa kaikki politiikka tehdään elinkeinopolitiikan näkökulmasta. Puretaan sääntelyä ja edistetään markkinoiden toimivuutta”, Ruostetsaari sanoo. Hän on tutkinut eliittejä Tampereen yliopistossa.
Ruostetsaari muistuttaa, että yritykset ovat kovia lobbaamaan päätöksentekijöitä, vaikka rikkaat eivät suoranaisesti pyrkisi politiikkaan. Vauraat pyrkivät vaikuttamaan useimmiten suoraan ylimpiin vallanpitäjiin.
Suomen rikkain Forbesin listalla on hissiyhtiö Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin. Hän on ajanut yritysten ja teollisuuden asiaa muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtajana kymmenisen vuotta sitten.
Yritysjohtajilla ei Ruostetsaaren mukaan ole juurikaan kiinnostusta vaikuttaa esimerkiksi sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, ellei siinä ole liiketaloudellista ulottuvuutta.
Niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin rikkaiden yritysjohtajien valtaannousu on merkki muutoksenhalusta, Ruostetsaari sanoo. Kriittiset kansalaiset odottavat yritysjohtajilta tehokkuutta päätöksentekoon.
”Yhdysvalloissa Trump osasi vedellä populistisia naruja. Perimmäiset ongelmat ovat kuitenkin samoja. Globalisaation häviäjät kokevat, ettei perinteiseltä poliittiselta eliitiltä löydy vaihtoehtoja nykytilanteeseen.”
Ruostetsaari pitää kuitenkin Yhdysvaltoja erityistapauksena, sillä superrikkailla on ollut aina valtaa maassa. Jo maan ensimmäinen presidentti George Washington (1789–1797) ja kolmas presidentti Thomas Jefferson (1801–1809) olivat monimiljonäärejä. 1990-luvulla miljardööri Ross Perot pyrki kahdesti Yhdysvaltain presidentiksi, ensin itsenäisesti ja sitten perustamansa reformipuolueen ehdokkaana. Vuonna 1996 hän sai alle kymmenen prosenttia äänistä. Nykyään enemmistö Yhdysvaltain kongressin jäsenistä on miljonäärejä.
Trumpin hallinto on Yhdysvaltain kaikkien aikojen rikkain. Jäsenten yhteenlasketun omaisuuden arvoksi on laskettu 12 miljardia dollaria. Pelkän hallituksen jäsenet ovat liki tuplasti varakkaampia kuin Barack Obaman hallituksen.
Muista poliitikoista perässä seuraavat Tennesseen kuvernööri Bill Haslam 2,6 miljardilla dollarilla sekä Länsi-Virginian kuvernööri Jim Justice 1,6 miljardilla dollarilla).
Tutkijoiden mukaan vallanpitäjien rikkaudet sinällään eivät uhkaa demokratiaa. Riskejä voi syntyä rahojen käytöstä tai johtajien arvaamattomuudesta.
Ruostetsaaren mukaan republikaanipuolueen kongressiedustajien vastustus Obamacaren lopettamisessa osoitti, että omaisuudestaan huolimatta Trump ei ole puolueesta riippumaton.
Miljardöörien vallan vaikutuksia on vaikea verrata globaalisti, koska rahaa voidaan käyttää monella eri tavalla. Se voi palvella yhtä lailla eliitin omaisuuden kartuttamisessa kuin yhteiskunnallisen eriarvoisuuden poistamisessa. Historia on kuitenkin osoittanut, ettei valta ole pysyvää.
Nopeimmillaan valtaeliitit on pistetty vaihtoon Ranskan ja Venäjän suurissa vallankumouksissa. Helsingin yliopiston historian professori Markku Kuisma huomauttaa, että Venäjällä vanhan eliitin tilalle nousi kuitenkin uusi.
”Yleensä eliitti uusiutuu, jos yhteiskunnan jatkuvuus on hyvä. Eliitti saa alemmista luokista uusia aineksia, kuten Ranskassa 1700-luvulla. Aikansa eläneet eliitit taas voivat liittoutua nousevien eliittien kanssa. Vanhat valtasuvut saattavat rappeutua vähitellen tai kuolla pois, kuten kävi Mediceille”, Kuisma sanoo viitaten keskiaikaiseen italialaissukuun.
Eliittien valtakaudet ovat Kuisman mukaan kuitenkin kestäneet hyvin pitkään, jopa vuosisatoja. Esimerkiksi Ruotsin aristokraattinen eliitti 1600–1700-luvuilla koostui keskiaikaisista mahtisuvuista.
”1800-luvun jälkeen tulivat Wallenbergit ja muut porvari- tai sotilasammateista.”
Upporikkaat pysyvät vallassa, jos massat pysyvät niille suopeina ja taloudellista hyvinvointia riittää. Vallassa pysymiseen tarvitaan hyvä koneisto.
Silloin tällöin kansan syvistä riveistä on noustu vastarintaan. Kuisman mukaan Euroopan talonpoikaiskapinat, myös Nuijasota vuosina 1596–1597, olivat esimerkki tyytymättömyydestä.
”Iso osa ihmisistä koki, ettei heillä ei ollut toimivia poliittisia väyliä vaikuttaa omaan asemaansa, ja sitten noustiin primitiivisesti kapinaan.”
Usein vallanpitäjät myös nujersivat ne. Ja niin he tekisivät myös nykyajan Euroopassa, Kuima arvelee.
Jutun päälähteenä on käytetty Forbesin miljardöörilistaa. Forbes ei kuitenkaan listaa diktaattoreita ja kuninkaallisia. Jutun muina lähteinä ovat Bloomberg, Financial Times, Time, ICIJ sekä tanskalaisen eliittitutkijan Christoph Houman Ellersgaardin haastattelu.
