Armenian kansanmurhan pakolaisia Syyriassa vuonna 1915. // Kuva: ARMENIAN NATIONAL INSTITUTEKirjailija Milan Kundera pitää muistia valtion ja sen kansalaisten välisenä taisteluvälineenä. Valtio kontrolloi kansaa kirjoittamalla omien intressiensä mukaista historiaa. Kansalaiset taistelevat valtiota vastaan muistamalla. Muistilla on huomattava osansa myös Turkin politiikassa. Se määrittää vastapuolet useissa merkittävissä sisä- ja ulkopoliittisissa kysymyksissä.
Yksi näistä on kurdikysymys. Sen juuret juontuvat aina tasavallan alkuajoille 1920-luvulle, jolloin Osmanien valtakunnan raunioille syntyneen valtion silloinen johto otti tiukan linjan: kansallinen muisti tulee yhtenäistää.
Turkin valtion yhtenäistämispyrkimys johti kurdien olemassaolon kieltämiseen. Muistijälki kurdien identiteetistä pyrittiin korvaamaan ajatuksella turkkilaisesta yhtenäiskulttuurista: saamme kaikki olla turkkilaisia.
Virallisen historiankirjoituksen mukaan kurdit tekivät kolme kansannousua valtion politiikkaa vastaan. Aikalaiset kuitenkin puhuvat yli kahdestakymmenestä kansannoususta. Kansalaisten muisti sotii valtion virallista linjaa vastaan.
Silti useat turkkilaiset ja kurdimieliset tahot torjuvat aikalaisten muistelot. Turkkilaiset ovat omaksuneet valtion virallisen linjan yhtenäiskulttuurista. Kurdeille taas heidän passiivisesta, väkivallattomasta vastarinnastaan on muodostunut ylpeyden aihe ja osa identiteettiä. Valtion ajamasta totuudesta on tullut osa kansallista muistia.
Unohtamisen taito
Toinen muistiin liittyvä poliittinen mittelö Turkissa on kysymys armenialaisten kansanmurhasta. Mitä tuolloin todella tapahtui? Armenialaiset ja useat länsimaiset tahot väittävät, että Turkissa tapahtui vuonna 1915 valtiojohtoinen, armenialaisiin kohdistunut kansanmurha.
Turkissa asiaan suhtaudutaan skeptisemmin. Turkin valtio on kieltänyt väitteen systemaattisesti. Asiasta on väitelty ulkomaisia parlamentteja myöten. Vastakkain ovat jälleen Turkin valtio ja yksityishenkilöiden muisti.
Kansallisen muistin totuudenmukaisuus on nostettu nykyisin Euroopassa korkeiden arvojen joukkoon. Aina ei ole kuitenkaan ollut näin. Suomessa kirjailija Olavi Paavolainen kirjoitti vuonna 1943, että kansan ratkaisevissa vaiheissa saattaa unohtamisen taito olla yhtä suuri ja ylevä kuin muistamisen taito. Lause oli tarkoitettu Mannerheimin päiväkäskyyn, mutta jäi pois lopullisesta versiosta.
1900-luvun alkupuoliskon Euroopassa kansallinen selviytyminen meni kaiken edelle. Myös Turkin muistin politiikka kumpuaa näiltä ajoilta.
Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa EU:n ja Turkin suhteista Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella.
