”Sotatieteilijä Ilmari Käihkö avasi Ylen kolumnissaan keskustelun siitä, kuinka Suomessa on puhuttu Ukrainan sodasta. Olemmeko olleet liian optimistisia sodan lopputuloksen suhteen?
En täysin allekirjoita väitettä, että suomalainen keskustelu olisi lähinnä sodan osapuolten yli- ja aliarviointia – vaikka pidän sinänsä aiheellisena kriittistä välitilinpäätöstä tilannekuvamme laadusta ja sen mahdollisista puutteista. Ennen kaikkea näen Käihkön avauksen erinomaisena mahdollisuutena käynnistää metakeskustelua tavasta, jolla Suomessa puhutaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Käihkö on aivan oikeassa siinä, että Suomessa kommentaattoreiden rooli sekoittuvat. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on liian päättäjävetoista, ja erityisesti presidenteillä on ollut vahva auktoriteetti ulkopolitiikan kommentaattoreina ja ajattelijoina.
J. K. Paasikiven ”tosiasioiden tunnustamista” ja Sauli Niinistön ”naamioiden riisumista” siteerataan julkisessa keskustelussa usein suurina viisauksina. Ekonomisti Vesa Vihriäläkin palaa Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen kirjoitetussa ja sosiaalisessa mediassa runsaasti jaetussa blogikirjoituksessaan Koiviston ”Suomen ideaan”.
Poliitikkojen roolia ei kuitenkaan pitäisi sekoittaa asiantuntijoiden rooliin. Poliitikon tehtävänä ei ole kertoa, miten tosiasiat ovat, vaan asettaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiset tavoitteet ja pyrkiä saavuttamaan niitä. Poliitikkojen sanomisia ei voida ottaa objektiivisena analyysina vaan poliittisena viestintänä, strategisena kommunikaationa ja omien päätösten puolusteluna. Viesti on suunnattu poliitikon omalle yleisölle, mutta myös koko maailmalle.
Käihkö kritisoi entisen pääministerin Sanna Marinin Prahan EU:n huippukokouksessa antamaa letkautusta, jonka mukaan Venäjä pääsee ulos konfliktista kun lähtee Ukrainasta. Käihkön mukaan Marinin ulostulo ei anna hirveästi eväitä sodan ymmärtämiseen. Mutta mitä tapahtuisi, jos päättäjät arvioivat Ukrainan tilannetta realistisesti?
Sitä selvittääkseen ei tarvitse mennä Prahaa kauemmas.
Pitkän sotilasuran tehnyt Tšekin presidentti Petr Pavel on puhunut sodan kehityksestä ja Ukrainan tilanteesta välillä hyvinkin suoraan. Hän on muun muassa lausunnoissaan varoittanut epärealistisista odotuksista. Pavel ei ole ammattipoliitikko, eikä hän ole täysin omaksunut poliitikoille ominaista tapaa viestiä.
Vaikka Pavel on Ukrainan tukija, hänen ulostulonsa ovat jo muutamaan kertaan suututtaneet ukrainalaisia, jotka kokevat ettei heidän tahtoaan kunnioiteta. Näin kommentoi jopa Ukrainan ulkoministeriö tiedotteessaan.
En usko, että vastaava viestintä olisi Suomelle Venäjän naapurina paras mahdollinen ulkopoliittinen ratkaisu.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei rehellistä ja avointa keskustelua voitaisi käydä.
Käihkö jakaa sotaa kommentoineet keskustelijat kolmeen ryhmään: poliitikot, asiantuntijat ja media. Vaikka median rooli on julkisessa keskustelussa tietenkin erittäin tärkeä, näen sen pikemminkin välittäjänä asiantuntijoiden ja poliitikkojen välillä kuin keskustelijana itsesään. Vaikka toimittajilla on mahdollisuus haastatella poliitikkoja ja haastaa heidän kantojaan, toimittaja ei voi perehtyä asiakysymyksiin yhtä syvällisesti kuin niitä työkseen pohtiva tutkija.
On juuri asiantuntijoiden rooli arvioida Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiisen johdon asettamia tavoitteita, niiden reaalisuutta sekä niiden eteen tehtyjen toimien mielekkyyttä ja tehoa.
Esimerkkinä tällaisesta arvioinnista voidaan pitää Ulkopoliittisen instituutin uuden johtajan, Niinistön entisen kansliapäällikön Hiski Haukkalan kommenttia Ylen A-studiossa. Haukkalan mukaan Ukrainan ehdoilla tehtävä rauha ei ole koskaan ollut täysin realistinen tavoite, mutta se on ollut moraalisesti oikea.
Suomen ulkopolitiikan parempi arviointi ei voi kuitenkaan olla yksittäisten lausuntojen tai televisiokeskustelujen varassa. Se vaatii systemaattisuutta, pitkäjänteisyyttä ja eri taustaisten asiantuntijoiden yhteistyötä.
Suomessa on tapana hakea vertailukohtia korkeintaan muista Pohjoismaista, mutta rohkenen esittää toimivan esimerkin systemaattisesta ja säännöllisestä arvioinnista tšekkiläiseltä AMO-ajatushautomolta. Ulkopolitiikkaan keskittyvä AMO julkaisee vuosittain katsauksen, jossa tarkastellaan Tšekin ulkopolitiikan tärkeimpien osa-alueiden tavoitteita, päätöksiä ja viestintää sekä niiden vaikutuksia. Katsauksessa annetaan myös politiikkasuosituksia.
Suomessa vastaava systeemi edistäisi nykyistä realistisempaa ulkopoliittista keskustelua ja mahdollistaisi politiikan laajempaa tarkastelua. Samalla se voisi tuoda mukaan puuttuvia näkökulmia ja vähentää ajatteluvinoumia, jotka koskevat meitä itse kutakin.
Kirjoittaja on ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun aktiivinen osallistuja, joka viettää tämän aiheen parissa vähän liiankin paljon aikaa.
