Tapasimme

Venäjä oppi käymään informaatiosotaa

Venäjä käy monen rintaman informaatiosotaa, mutta kotirintama on sille ylivoimaisesti tärkein, sanoo professori Aki-Mauri Huhtinen.

Teksti:
Kuvat:
Julkaistu: 10.9.2014

Länsimaissa on viime vuosina naureskeltu Venäjän presiden­tin Vladimir Putinin suurmies­kulttia pönkittäville valokuville, joissa hänet on nähty maskuliinisena ja sankaritekoja suorittamassa.

Tämän vuoden aikana nauru on lop­punut. Sen sijaan esimerkiksi saksalainen aikakauslehti Der Spiegel ehti toukokuun lopussa julistaa Venäjän Ukrainasta käy­tävän propagandasodan voittajaksi.

”Venäjällä on selvästi tehty maineen­hallinnan ja strategisen kommunikaationanalyysi. En tiedä, ketkä ovat sen takana, mutta selvästi heillä on testattu suunni­telma”, toteaa everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtinen.

Huhtinen toimii sotilasprofessorina Maanpuolustuskorkeakoulussa. Häntä pidetään yhtenä Suomen johtavana in­formaatiosodankäynnin asiantuntijana. Hän kuitenkin tunnustaa, että varsinais­ta faktatietoa Venäjän toimista on vähän. Sen vuoksi Venäjän toimintaa onkin ana­lysoitava lähinnä sen avulla, mitä siitä kerrotaan mediassa.

Huhtisen mielestä Venäjä ei ole informaa­tiosodassa voitolla varsinkaan kesän ta­pahtumien jälkeen. Hänestä on kuitenkin selvää, että vuonna 2008 käydyn Georgian-sodan jälkeen Venäjä on kehittänyt valmiuksiaan informaatiosodankäynnis­sä. Esimerkkinä huolellisesta valmistau­tumisesta Huhtinen pitää sitä nopeutta ja tarkkuutta, jolla Venäjä vastasi Krimin miehityksen jälkeen länsimaiden protes­teihin syytöksillä kaksinaismoralismista. Venäläisissä puheenvuoroissa rinnastet­tiin usein esimerkiksi Krim ja Kosovo.

Itä-Ukrainassa Venäjän toiminnan painopiste oli Huhtisen mukaan varsinkin aluksi informaatio-operaatioissa. Esimer­kiksi joukkojen ja kaluston laajamittainen liikuttelu Ukrainan-vastaiselle rajalle ja sieltä pois on ollut niille alisteista.

”Venäjä tiesi, että lännen satelliitit seurasivat joukkojen liikkeitä ja että tie­dot päätyisivät uutisiin.”

Varsinaisena vaikuttamiskeinona toi­mi laajamittaisen uutisoinnin aiheuttama pelko. Tällä haluttiin ilmeisesti aiheuttaa epävarmuutta Venäjän aikeista ja hillitä Ukrainan armeijan toimintaa separatis­teja vastaan.

Hieman vastaavankaltainen tiedotus­välineiden avulla toteutettu harhautus koettiin ennen ensimmäistä Persianlah­den sotaa vuonna 1991. Tuolloin Irak saatiin odottamaan hyökkäystä merel­tä, koska Persianlahdella järjestettiin laajasti uutisoituja merisotaharjoituksia. Päähyökkäys tapahtui kuitenkin maitse Saudi-Arabian kautta.

Mediavalta on ensisijaisesti valtaa vaikut­taa siihen, mistä puhutaan. Venäjä sai eurooppalaisten maiden huomion kään­tymään niiden omaan turvallisuuteen ja puolustukseen. Suomessakin iltapäivä­lehdet nostivat näkyvästi esiin esimerkik­si Venäjän ilmasotaharjoituksen Suomen lähettyvillä.

”Keskustelu kääntyi omaan turvalli­suuteen, vaikka olisi pitänyt keskustella siitä, että Venäjä miehittää Krimiä kan­sainvälisten sääntöjen vastaisesti”, Huh­tinen toteaa.

Huhtisen mukaan lännelle on moraalinen tappio, että kolmannen asteen pa­kotteet otettiin käyttöön vasta heinä­kuussa ja että niihin ei olisi ehkä koskaan turvauduttu ilman malesialaiskoneen alasampumista.

Propagandan tutkijat erottelevat valkoisen, harmaan ja mustan propagan­dan. Valkoisessa ei suoranaisesti valeh­della, mutta kerrotaan asiasta vain osit­tainen totuus. Harmaassa tiedon lähde jätetään tarkoituksella tuntemattomaksi. Mustassa propagandassa tiedon lähteen annetaan ymmärtää olevan jokin muu kuin se oikeasti on.

Ukrainan kriisin aikana Venäjän mustaa propagandaa ovat edustaneet esimerkiksi tapaukset, joissa ammattimaiset näyttelijät ovat esiintyneet tv-uutisissa väkivaltaisuuksien silminnäki­jöinä ja kaatuneiden omaisina.

”Länsi ei juuri harjoita mustaa pro­pagandaa. Se on kielletty esimerkiksi Na­ton informaatio-operaatioita koskevissa doktriineissa, koska uskottavuus mure­nee olemattomiin, jos näistä hommista jää kiinni”, Huhtinen sanoo.

Finnbay-verkkosivuston ympärille keväällä syntynyt kohu käy esimerkiksi harmaasta propagandasta. Englanninkie­linen uutissivusto kertoi esimerkiksi, että Suomi jatkaa yhteistyötä Venäjän kanssa, sanoivatpa EU ja Yhdysvallat siitä mitä ta­hansa. Suomalaisessa mediassa spekuloi­tiin laajasti, onko sivuston takana Kreml ja onko kyse tietoisesta yrityksestä antaa ulkomaille väärää kuvaa Suomen Venäjä-kannoista. Huhtinen ei tähän usko.

Huhtisen mukaan sivuston aiheutta­ma kohu kuitenkin havainnollistaa, mi­ten harmaa propaganda toimii psykolo­gisesti: hänestä se oli kuin ”mentaalinen hakkerointiyritys”.

”Oleellista ei ollut sivuston sisältö si­nänsä, vaan sen aiheuttama reaktio. Jos kukaan ei olisi reagoinut, viestit olisivat ikään kuin kuolleet pois.”

Der Spiegel katsoi Venäjän onnistuneen saamaan oman viestinsä hyvin läpi län­simaissa etenkin Kremlin rahoittamien tiedotusvälineiden kautta. Näitä ovat monikielinen RT-radio- ja televisiokana­va ja sen osana toimiva Ruptly-video­uutispalvelu, joka pyrkii syrjäyttämään läntiset kilpailijansa AP:n ja Reutersin tarjoamalla uutisvideonsa media-asiak­kailleen halvemmalla. Spiegelin tietojen mukaan Venäjä käyttää näihin ulkomai­sille suunnattuihin äänitorviinsa sata miljoonaa euroa vuodessa.

Kotimaassa Kremlin mediavalta perustuu tiedotusvälineiden omistuk­sen keskittämiseen ja Kremlille myötä­mielisten tahojen asettamiseen median johtoon.

”Venäjälle kotimainen yleisö on yli­voimaisesti tärkein. Jopa Putinin ulkomai­sille tiedotusvälineille antamat haastatte­lut on suunnattu venäläiselle yleisölle.”

”Kremlin toimintaa motivoi ensisi­jaisesti huoli oman yhteiskunnan pitä­misestä yhtenäisenä.”

Huhtisen mielestä Venäjän kotimai­seen kulutukseen tarkoitetut strategiset viestit löytävät kaikupohjaa myös ul­komailla. Esimerkiksi karismaattisen johtajan kaipuun tyydyttämisessä sekä perinteisten arvojen korostamisessa Huhtinen näkee yhtäläisyyksiä Euroo­pan äärioikeistolaisten ja populistien agendan kanssa.

Länsimaiden tulisi Huhtisen mie­lestä panostaa enemmän strategiseen viestintään. Esimerkiksi kansainvälisen politiikan toimenpiteiden ja sopimusten viestinnälliset vaikutukset on suunnitel­tava ja laskettava yhtä tarkkaan kuin nii­den taloudelliset vaikutukset. Analyysin jälkeen viestit täytyy kiteyttää selkeiksi.

”Ei pitäisi esimerkiksi päästää synty­mään sellaista mielikuvaa, että länsi on pettänyt lupauksensa olla laajentamatta sotilasliitto Natoa.”

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Kehitys-lehden päätoimittaja.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu