Ukrainan konflikti on pitkäaikaisen kriisin huipentuma EU:n ja Venäjän välisissä suhteissa, arvioivat Tuomas Forsberg ja Hiski Haukkala kirjassaan The European Union and Russia.
Tutkijat väittävät, että EU:n ja Venäjän väliset erimielisyydet ovat muodostuneet ajan myötä useilla eri aloilla, mutta ne pysyivät pitkään piilossa diplomaattisen kielen takana. Ukrainan kriisi ei ollut kirjoittajien mukaan väistämätön, vaan pikemminkin seurausta osapuolten suunnittelemattomista valinnoista. EU:n ja Venäjän välinen juopa ei määrännyt ennalta nykyistä konfliktia.
Forsberg on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori. Haukkala on virkavapaalla saman oppiaineen apulaisprofessorin paikalta ja työskentelee parhaillaan presidentin ulkopoliittisena neuvonantajana.
Forsberg ja Haukkala tarjoavat kirjassaan hyvän näkökulman EU:n ja Venäjän suhteeseen 25 vuoden aika-akselilla useasta eri kulmasta. Yhteistyötä kartoitetaan esimerkiksi sisä- ja oikeusasioiden, turvallisuuspolitiikan sekä tieteen ja kulttuurin alueilla. Kirjoittajat katsovat, että nykyinen vastakkainasettelu ja taloudelliset pakotteet ovat haitallisia molemmille osapuolille.
Arvojen, maailmankatsomusten ja identiteettien välinen kuilu on heidän mukaansa estänyt EU:ta ja Venäjää syventämästä suhteitaan.
Unionin monissa jäsenmaissa on kuitenkin vahvistunut kirjan julkaisun jälkeisinä kuukausina suuntaus, joka hämärtää EU:n ja Venäjän välistä arvojen vastakkainasettelua. Konservatismi, nationalismi ja kansalliskiihkoilu ovat alkaneet näyttää yhä enemmän yhteisiltä kuin vain toista osapuolta kuvaavilta piirteiltä. Esimerkeiksi sopivat Puolan ja Unkarin demokraattisten instituutioiden rapautuminen, Kansallinen rintaman menestys Ranskassa sekä EU-kansanäänestyksen jälkeen nähty muukalaisviha Britanniassa.
Kirjoittajat eivät tarjoa omaa ennustetta EU:n ja Venäjän suhteiden tulevaisuudesta. Heidän mukaansa molemmat osapuolet tarvitsevat kuitenkin malttia ja vastavuoroisuutta esteiden poistamiseksi. Luottamus on rakennettava vähitellen uudelleen. Siitä voi aueta tie rehelliseen ja avoimeen dialogiin, jossa EU:n ja Venäjän tulisi puida aiemmat virheet ja väärinkäsitykset.
Osapuolten välisen nollasummapelin sijaan tietä on tehtävä sopimuksille. Sopimuksista pitäisi neuvotella ja niissä pitäisi ottaa huomioon kaikkien osapuolten keskeiset intressit – ei vain suurvaltojen. Kirjoittajat uskovat, että »toinen Jalta», eli itäisen Euroopan jakaminen vaikutuspiireihin vuoden 1945 Jaltan konferenssin tapaan, ei toimisi.
Forsberg ja Haukkala tunnustavat, että suhteiden rakentamisesta uudelleen ei tule helppoa. Heikosta nykytilasta huolimatta kirjoittajat ovat sitä mieltä, että molemmat osapuolet hyötyisivät kumppanuudesta eivätkä voi välttyä jatkuvalta keskinäisriippuvuudelta.
Kirjoittaja on vanhempi tutkija Ulkopolittiisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelmassa.
