Vuonna 1955 syntynyt Christoph Heusgen lienee sukupolvensa merkittävin saksalaisdiplomaatti. Uralle mahtuvat jaksot ulkoministeri Klaus Kinkelin ja EU:n korkean edustajan Javier Solanan kabineteissa sekä 12-vuotinen kausi liittokansleri Angela Merkelin ulkopoliittisena neuvonantajana. Tuoreessa teoksessaan Führung und Verantwortung Heusgen avaa kiinnostavasti Merkelin persoonaa, työskentelytapaa ja henkilökemioita eri johtajien kanssa.
Samalla hän punoo omaa tarinaansa eurooppalaisen suurvallan diplomatian arkkitehtinä, joka ei ole unohtanut juuriaan. Hän kuljettaa kansainvälisiä tuttavuuksiaan kotipaikkansa, Reinin varren pikkukaupunki Neussin ampumaseuran juhliin. Toinen kiinnekohta on jalkapalloseura Bayern München. Saksan kampanjoidessa YK:n turvallisuusneuvostoon Heusgen järjesti vanhat Bundesliiga-tähdet New Yorkiin pelaamaan suurlähettiläiden kanssa.
Työhön, saunaan ja yhteiseen juoksuharrastukseen perustuva yhteyteni Heusgeniin syntyi hänen toimiessaan Saksan YK-suurlähettiläänä 2017—2021. Sen jälkeen Heusgen siirtyi Münchenin turvallisuuskonferenssin johtajaksi. Suomalaisten suuri osallistujamäärä vuoden 2023 konferenssissa tuskin olisi toteutunut ilman Heusgenia.
Vaikka sensaatioita ei ole tarjolla, Heusgen johdattaa lukijan kiehtovan syvälle diplomatian kulisseihin.
Kirjassa itketään kahdesti. Ensin itkee Condoleezza Rice, kun Saksa pysyy vuoden 2008 huippukokouksessa lujasti kielteisessä kannassaan Georgian ja Ukrainan Nato-jäsenyyteen. Toisen kerran itkee Britannian YK-suurlähettiläs Karen Pierce puhuessaan EU-kollegoilleen juuri ennen brexitiä.
Kuvaukset vuoden 2014 Krimin valtausta seuranneista tapahtumista, erityisesti Minskin neuvotteluista ja sopimuksen tulkinnoista, ovat valaisevia myös Ukrainan nykytilannetta arvioitaessa. Käytännössä Venäjä ryhtyi rikkomaan Minskin sopimusta välittömästi – tämä muistettaneen, kun seuraavaa »rauhaa» ryhdytään neuvottelemaan.
Kirjan nimi »johtajuus ja vastuu» viittaa Heusgenin analyysiin toisen maailmansodan jälkeisen maailmanjärjestyksen murroksesta – länsimaisten demokratioiden kannalta huonoon suuntaan. Niiden tulisi Heusgenin mukaan vakuuttaa »aidalla istujat» eli valtiot, jotka oman hyötynsä maksimoimiseksi välttävät Venäjän tuomitsemista, siitä että kansainvälisillä säännöillä ja instituutioilla on arvonsa. Tässä EU:lla ja erityisesti sen johtovaltiolla Saksalla on keskeinen rooli.
Kirjan otsikko on myös viesti epäröivälle Saksalle. Heusgen ei arkaile ottaa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin: Putin on sotarikollinen, jonka kanssa ei tule asioida. Saksan tulee suhtautua avoimesti Ranskan tarjoukseen keskustella ydinasesateenvarjonsa jakamisesta. Hän myös kannattaa kansallisen turvallisuusneuvoston perustamista Saksaan.
Kiinan YK-suurlähettilään turvallisuusneuvostossa esittämä julkinen jäähyväistoivotus Heusgenille – »hyvästi, toivottavasti iäksi!» – käy myös tämän teoksen lukusuosituksesta.
Kirjoittaja on ulkoministeriön ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaava alivaltiosihteeri.
