Ulkopolitiikka-lehden sivusto on uudistunut!
Arviot

Viattomuuden loppu

Teksti:
Julkaistu: 19.5.2022
Claire Magone, Michaël Neuman & Fabrice Weissman (toim.): Humanitarian Negotiations Revealed. The MSF Experience. Hurst & Company, Médecins Sans Frontières 2011, 287 s.

George W. Bushin hallinnon aloittaman ”terrorismin vastaisen sodan” aikana humanitaaristen järjestöjen asema on heikentynyt ja työ vaikeutunut. Pahimmillaan humanitaarista apua tarjoavia järjestöjä (NGO) käytetään kriisitilanteissa pelinappuloina. Siksi apujärjestöjen on ollut ajoittain pakko valita kriiseissä poliittisesti puolensa. Tämä on vahingoittanut järjestöjen mainetta ja puolueettomuuteen perustuvaa toimivaltaa.

Nämä seikat käyvät ilmi avoimuudessaan raadollisesta selonteosta Humanitarian Negotiations Revealed, joka koostuu arvostetun Lääkärit ilman rajoja -järjestön (Médecins Sans Frontières, MSF) työntekijöiden kirjoituksista. Kirjan pääosan muodostavat MSF:n kokemukset kriisialueilta, kuten Afganistanista, Somaliasta, Sri Lankasta, Myanmarista ja Jemenistä. Toisessa osassa tarkastellaan järjestön historiallista kehitystä, toiminnan perusteita ja etiikkaa.

Vuonna 1971 perustetun ja Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2000 saaneen MSF:n työ kriisialueilla on jatkuvaa tasapainottelua vallanpitäjien, heidän vastustajiensa ja muiden apuorganisaatioiden kanssa – neuvotteluja, kompromisseja, valtapelejä, tavoitteiden määrittelyä yhä uudelleen ja uudelleen, aina tilanteen vaatimalla tavalla. MSF:lle kompromissien teko on tarkoittanut esimerkiksi vaikenemista Sri Lankan sisällissodan siviiliuhreista, jotta lääkäreiden pääsy haavoittuneiden luo ei vaarantuisi.

MSF:n Ranskan osaston johtajan Marie-Pierre Allién mukaan aputoiminnan edellytyksenä, jopa elinehtona on, että järjestö tekee itsensä hyödylliseksi ja herättää kiinnostusta. Lisäksi sekä vallanpitäjiin että heitä vastustaviin osapuoliin tulee ylläpitää etäisyyttä tai sellaisia suhteita, joiden perusteella aputyötä on mahdollista tehdä.

Allién mielestä vihamielisyys humanitaarisia järjestöjä kohtaan on lisääntynyt kehittyvissä maissa lännen sotilaallisten retkien takia. Paikallisten on vaikea erottaa humanitaaristen ja sotilaallisten operaatioiden rajoja, sillä apujärjestöjen työtä on käytetty ”voittamaan paikallisten sydämet”. Niin on tehty esimerkiksi Afganistanissa ja Pakistanissa, missä humanitaarisesta avusta on tullut Clausewitzia mukaillen ”politiikan jatkamista toisin keinoin”.

Apujärjestöjen menestys avun perille saattamisessa riippuu siitä, miten hyvin järjestöt pelaavat poliittista peliä. Kirjan mukaan on harhaanjohtavaa pitää humanitaaristen järjestöjen työtä moraalisesti politiikan yläpuolella olevana toimintana.

MSF:n autonomia näyttää useimmiten perustuvan siihen, että järjestö pystyy valitsemaan, kenen kanssa tekee yhteistyötä. Järjestön eri maaosastot saattavat kuitenkin tehdä samassa tilanteessa erilaisia päätöksiä. Esimerkiksi Myanmarissa MSF:n Hollannin osasto on jäänyt maahan, vaikka läsnäolo edellyttää välillä läheistä yhteistyötä sotilasjuntan kanssa. Ranskan osasto vetäytyi vuonna 2006 todettuaan, että hallinnon rajoitukset tekivät aputyöstä mahdotonta, ja Sveitsin osasto on pysytellyt näiden kahden välimaastossa haastamalla maltillisesti sotilasjuntan asettamia rajoja.

Myytti humanitaarisen avun organisaatioista puolueettomina toimijoina romuttuu kirjassa täysin. MSF:n toimintaan kriisialueilla perehtynyt toimittaja David Rieff muistuttaa, että humanitaaristen apujärjestöjen toiminta ei voi olla samalla tavalla absoluuttisiin totuuksiin perustuvaa kuin esimerkiksi ihmisoikeusliikkeen toiminta. Tehokas humanitaarinen toiminta vaatii aina neuvotteluja ja kompromisseja. Puolueettomuuden sijaan humanitaaristen järjestöjen autonomia perustuu pohjimmiltaan niiden mahdollisuuteen pidättäytyä toiminnasta, kun kompromissi ei ole hyväksyttävä.

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa somessa