Ajassa

Vie energiaa kuin valtio

Halpa sähkö ja valuuttapula kannustavat louhintaan.

Teksti:
Julkaistu: 8.3.2018

Virtuaalivaluutta bitcoinin arvon heitteleminen vaikuttaa maailman energiankulutukseen. Viime vuonna bitcoinin arvo nousi voimakkaasti, mikä lisäsi kiinnostusta sen louhintaa kohtaan.

Bitcoinin louhinta kulutti viime vuonna todella paljon energiaa – enemmän kuin moni valtio kulutti. Jos bitcoin olisi valtio, se sijoittuisi energiankulutuksessaan Irakin ja Singaporen väliin, sijalle 51. Bitcoinin louhinnan kuluttama energia vastasi viime vuonna 1,2 prosenttia Yhdysvaltojen energiankulutuksesta ja 72,8 prosenttia Tšekin energiankulutuksesta.

Klikkaa kuva suuremmaksi.

Bitcoinien louhinta tarkoittaa sitä, että valuutan siirrot varmistetaan käyttäjien tietokoneiden laskentatehon avulla. Käyttäjät saavat vastineeksi bitcoineja. Suurin osa louhinnasta tehdään nykyisin palvelinkeskuksissa.

Bitcoinin louhinta on ollut kannattavaa erityisesti halvan sähkön maissa. Tällainen on esimerkiksi Venezuela, joka kärsii myös valuuttapulasta. Siellä bitcoinit ovat tuoneet joillekin helpotusta, kertoo Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen. »Bitcoin tarjoaa myös mahdollisuuden kiertää valuuttasäännöstelyä, kun transaktiot eivät mene valtion valvontakoneiston läpi», Teivainen sanoo.

Venezuela aloitti helmikuussa myös oman kryptovaluuttansa petron myymisen. Se pyrkii näin kiertämään Yhdysvaltojen talouspakotteita. Petron arvon takeena ovat maan öljyvarannot.

Bitcoinilla käytävää kauppaa ei säännöstellä tällä hetkellä mitenkään. Siksi sillä on helppo keinotella, mikä on yksi syy arvonvaihtelulle. Viime vuonna bitcoinin arvo nousi voimakkaasti, ja yksi bitcoin maksoi vuodenvaihteessa lähes 20 000 dollaria. Helmikuun alkupuolella bitcoinin arvo oli enää noin 8 200 dollaria.

»Median hintakuplakeskustelu voi itsessään olla tekijä, joka luo paineita alaspäin», Teivainen sanoo. »Vielä ei ole kuitenkaan syntynyt valtavaa paniikkia, että markkinoiden luottamus arvon säilymiseen olisi täysin romahtanut.»

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu