Vaikka internet on nykyisin arkea suurimmalle osalle suomalaisista, julkinen keskustelu siitä tuntuu junnaavan paikoillaan. Yleensä keskustellaan melko pinnallisesti siitä, miten vanhemmat voivat valvoa nuorten netinkäyttöä tai saako työajalla käyttää Facebookia.Todellisuudessa verkosta on tullut viides sotilaallinen alue maan, meren, ilman ja avaruuden jatkeeksi. Se, mitä tapahtuu verkossa, ei jää verkkoon vaan koskettaa meitä kaikkia, rahojamme, arkeamme, oikeuksiamme.
Internet on tähän asti yhtäältä onnistunut pysyttelemään anarkistisena villinä läntenä, jossa aktivistit, hakkerit ja krakkeriteli rikolliset hakkerit ovat vallanneet elintilaa lähinnä oveluuden ja pioneeriuden turvin. Toisaalta autoritääriset valtiot valvovat ja sensuroivat kansalaistensa netinkäyttöä. Aina löytyy kuitenkin tapoja kiertää sensuuria, ja hippa jatkuu.
YK:n 193 jäsenvaltiota neuvottelevat parhaillaan Dubaissa uudesta kansainvälisestä telekommunikaatiosopimuksesta, joka saattaa muuttaa internetin kontrollia – tai vapautta – olennaisesti. Kokouksessa päivitetään nykyistä sopimusta, jokatehtiin Melbournessa vuonna 1988. Tarkoitus on sopia siitä, miten kansainvälistä kuva-, data- ja videoliikennettä käsitellään 2010-luvun hyvin erilaisessa teknologiatodellisuudessa.
Internetin vapautta puolustavat kokouksessa länsimaat, jotka haluavat pitää verkon sellaisena kuin se on nyt. Toisella puolella pöytää istuvat Venäjä, Kiina, Iran, Brasilia ja Intia sekä muut valtiot, jotka haluavat rajoittaa kansalaistensa netinkäyttöä.
Länsimaiden sanan- ja kokoontumisvapauteen nojaava puhe on kuitenkin vain osa totuutta. Kun sananvapaus uhkaa vaikkapa Yhdysvaltojen etua, maa on valmis tekoihin, jotka eivät tue sen kauniita puheita.
Hanna Nikkasen kirjassa Verkko ja vapaus käsitellään muun muassa islantilaisen kansanedustajan Birgitta Jónsdóttirin ja Yhdysvaltain välistä oikeustaistelua, joka koskee Jónsdóttirin yksityisyydensuojaa netissä. Jónsdóttir oli mukana julkaisemassa WikiLeaksin Collateral Murder -videota Yhdysvaltain helikopteri-iskuista Bagdadiin. Videon vuotajaksi epäillyn Bradley Manningin oikeudenkäynnin yhteydessä Yhdysvaltain oikeusministeri vaati pääsyä Jónsdóttirin Twitter-tilille. Lopulta Twitter joutui luovuttamaan tiedot.
Jónsdóttirin oikeudenkäynti jatkuu yhä, koska Yhdysvallat esitti saman vaatimuksen kolmelle muulle yritykselle. Jónsdóttir haluaa tietää, mitä nämä yritykset olivat ja luovuttivatko ne tiedot oikeusministeriölle. Hän pohtii kirjassa, ovatko amerikkalaiset viranomaiset lukeneet myös hänen Google-sähköpostinsa tai Facebook-viestinsä.
Jónsdóttirin ja Nikkasen mielestä sosiaalisen median jättiyritykset tai vieraat valtiot eivät voi sanella kansalaisoikeuksiamme, kuten yksityisyydensuojaa. Verkossa näin kuitenkin toimitaan.
Nikkanen on jakanut kirjansa kolmeen osaan Tähtien sota -elokuvien innoittamana. Ensin hän kuvaa hyväuskoista optimismia, jota vapaa verkko ja sen mahdollisuudet aiheuttavat. Sen jälkeen seuraa synkempi jakso verkon vaaroista, ja lopussa pohditaan, mihin suuntaan internetin sääntelyn tulisi kehittyä.
Yksi Nikkasen kirjan kiinnostavimmista jaksoista käsittelee Islannin uutta medialakikokonaisuutta IMMIä. Sen tarkoitus on suojella kriittistä journalismia turvaamalla yhteiskunnallisesti merkittävien tietojen vuotajan asema ja nostamalla kunnianloukkauksen syytekynnystä. Lisäksi lakipaketin on määrä houkutella Islantiin palvelinkeskuksia. Vaikka laki ei vielä ole voimassa, Islanti on jo noussut maailman neljänneksi houkuttelevimmaksi palvelinkeskusten sijaintimaaksi. Suomi on samalla listalla yhdeksäs.
Nikkanen on huolestunut myös tietokannoista, joiden armoilla olemme. Hänen mukaansa keskivertosuomalainen löytyy 150 rekisterinpitäjän tietokannasta. Esimerkiksi sairaaloissa uteliaat työntekijät voivat käydä lukemassa julkisuuden henkilöiden tietoja.
Jos verkkoistunut tieto voi olla kiusallista tai haitallista hyvinvointiyhteiskunnan asukkaalle, entä ne, jotka eivät asu yhtä turvallisissa maissa? Nikkanen herättelee poliitikkoja, jotka eivät ymmärrä lakeja säätäessään, että tekniikka ja koodi ovat verkossa yhtä kuin laki. Kun lännessä määritellään valvonnan teknisiä standardeja, sama teknologia kulkeutuu myös maihin, joissa ihmisoikeuksista ei piitata.
Tämä naiivius paljastuu Nikkasen kirjaa selvemmin Misha Glennyn Hämärän markkinoissa. Salapoliisiromaanin juonen tavoin etenevä kirja näyttää, miten helppoa rikollinen toiminta on ollut niille, jotka ovat osanneet suunnistaa verkossa muita paremmin. Luottokortin käyttäjiä voidaan huijata maapallon toiselta puolelta, ja kiinni jäämisen riski on olematon. Huijarit järjestivät jopa oman kansainvälisen konferenssinsa tiedotteineen kaikkineen 2000-luvun alun Odessassa, joka oli tuolloin itäisen alamaailman ykköskaupunki.
Itäiset korttihuijarit saavat rauhassa myydä toisilleen luottokorttien kopiointilaitteita, sillä esimerkiksi Venäjän viranomaisia eivät kiinnosta rikokset, jotka kohdistuvat länsimaiden asukkaisiin. Eivätkä länsimaidenkaan poliisivoimat yleensä kilju riemusta, kun joku heidän joukossaan kiinnostuu nettirikollisuudesta. Glennyn mukaan päälliköt haluavat tietää, ovatko uhrit heidän poliisipiirinsä alueelta.
On tosin niitäkin valvovia koneistoja, joita nettirikollisuus kiinnostaa. Vaikka kirja keskittyy luottokorttivarkaisiin, se kertoo samalla varjotarinan valtioiden tiedustelupalveluista. Se peilaa mielenkiintoisella tavalla Nikkasen kritiikkiä valvonnan lisääntymisestä.
Glenny väittää, että lukipa hänen kirjaansa missä tahansa, lähistöllä toimii Yhdysvaltain salainen palvelu. Lisäksi nettirikollisia jahtaavat FBI sekä USPIS eli Yhdysvaltojen postiturvapalvelu. Kirjassa kuvataan, miten agentit soluttautuvat nettirikollisyhteisöihin – toisinaan niin syvälle, että joutuvat toisten laitosten tai maiden tarkkailun alaiseksi.
Venäjän salaisen poliisin arkistoihin puolestaan sujahtaa kopio kaikesta maassa tapahtuvasta nettiaktiivisuudesta, ja turvallisuuspalvelu FSB on Glennyn mukaan hyvin selvillä alueen nettirikollisista. Valtioiden salaiset palvelut vaikuttavat olevan aivan hakkerien kannoilla, eikä ongelma ole niinkään rikollisten valvonta vaan rikosten todistaminen oikeudessa.
Virtuaalimaailma on huomaamattamme kehittynyt erottamattomaksi osaksi jokapäiväistä elämäämme. Nikkanen ja Glenny tekevät meille palveluksen avaamalla verhoja niihin virtuaalitodellisuuden soppiin, johon emme muuten löytäisi.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
