Tätäpä en tiennyt Xi Jinpingin valtakaudesta: Kiinan viranomaiset ovat antaneet jopa hiphop-musiikille uuden, poliittisesti korrektimman nimen taistelussaan länsimaista hapatusta vastaan.
Nuoremman polven suomalaiset Kiina-tutkijat Ari-Joonas Pitkänen, Matti Puranen, Mika-Matti Taskinen ja Niko Vartiainen ovat kirjoittaneet erinomaisen teoksen Xi Jinpingin tähänastisesta valtakaudesta. Kyseessä ei ole kuitenkaan Xin elämäkerta, vaan kirja keskittyy kuvaamaan ja selittämään Xin valtakaudellaan harjoittamaa politiikkaa.
Kirjoittajat esittävät, että mennyt vuosikymmen Kiinassa voidaan nähdä Xin johtamana suurena kurinpalautuksena ja leninistisen järjestelmän vastaiskuna, johon sen oma sisäinen logiikka on johtanut. Kirjoittajat näkevätkin, että Xi itse ei ole ollut pohjimmiltaan avainasemassa muutoksessa.
Olen samaa mieltä, että leninismi on tärkeä selittäjä Kiinan politiikassa, mutta itse en näe Xin persoonaa merkityksettömänä. Leninistinen järjestelmä antaa valtansa vakauttaneelle johtajalle varsin vapaat kädet toimia oman näkemyksensä mukaan. Sillä on ollut väliä, johtaako puoluetta Mao Zedong vai Hu Jintao.
Erityisesti kirjan alkuosa vuosista 2012–2017 tarjoaa kiinteän yleisesityksen ensimmäisestä kaudesta. Toisen pääsihteerikauden (2017–2022) kuvaus kärsii hieman informaatioähkystä ja kronologisesta tempoilusta. Esimerkiksi presidentti Donald Trumpin aloittaman kauppasodan merkitystä käsitellään ennen kuin kuvataan Kiinan ja Yhdysvaltojen välisten suhteiden yleisempi kehitys täällä kaudella.
Lähihistoriasta kirjoittaminen on kuin läheltä kuvaaminen: kuvasta voi tulla epätarkka, jos kameran työntää liian lähelle kohdetta.
Paikoin kirjoittajat tyytyvät lähinnä kuvailemaan tapahtumia, paikoin löytyy syvällisempääkin analyysia ilmiöiden syiden taustoista.
Esimerkiksi Taiwanin ja Hongkongin kriisien perussyynä kirjoittajat näkevät sen, että taiwanilaiset ja hongkongilaiset eivät enää koe itseään kiinalaisiksi vaan ensi sijassa taiwanilaisiksi tai hongkongilaisiksi. Alkusyy ongelmiin ei siten ole ollut Xi Jinpingin harjoittamassa tiukemmassa politiikassa. Tosin toisaalla kirjassa todetaan Xin toisen kauden ulkopolitiikan kiristymisen vaikuttaneen näihin kriiseihin merkittävästi.
Kirja on tärkeä lisä suomalaiseen Kiina-kirjallisuuteen, sillä Xi Jinpingin aikakaudesta ei ole ollut tätä ennen olemassa kattavaa yleisesitystä.
Kirjan kansi on hauska ja muistuttaa kiinalaisia paperileikkauksia. Todennäköisesti tahaton loukkaus liittyy siihen, että kirjahyllyn pystyyn asetettuna kirjan selkämyksen Xi Jinpingin nenä on nyt lattiaan päin. Maon aikana tällaisesta »johtajan kaatamisesta» olisi seurannut kirjoittajille ikäviä asioita.
Kirjoittaja on Itä-Aasian politiikan ja oman aikamme historian professori Turun yliopistossa.
