Miehiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on sodissa yleisempää kuin luullaan. Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen tutkija Élise Féron on perehtynyt vaiettuun ongelmaan haastattelemalla taistelijoita ja pakolaisia muun muassa Kongon demokraattisessa tasavallassa, Burundissa ja Ruandassa, joissa kaikissa on ollut aseellinen konflikti.
Kuinka laaja ongelma miehiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta konfliktialueilla on?
Keräämäni aineiston mukaan jopa kolmannes seksuaalista väkivaltaa kokeneista on miehiä. Tämä haastaa yleisen käsityksen siitä, että miesuhrit ovat marginaalinen ilmiö. On selvää, että miesten kokema väkivalta on jäänyt näkymättömiin niin konfliktimaissa kuin tutkimuksen sarallakin.
Feministinä olen oikeudenmukaisuuden puolella. Naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan vastainen työ on erittäin tärkeää. Emme kuitenkaan voi unohtaa miesten kärsimystä.
Mitä seurauksia seksuaalisesta väkivallasta on miehille?
Fyysinen kärsimys on suurta ja pitkittynyttä. Asiantuntevaa hoitoa on usein saatavilla vain isoissa kaupungeissa, ja se on kallista. Henkinen tuska on valtavaa.
Esimerkiksi haastattelemieni afrikkalaismiesten keskuudessa sukupuoleen liittyvä hämmennys voi aiheuttaa sen, että he pohtivat, ovatko he homoseksuaaleja ja ehkä siksi joutuneet uhreiksi. Lisäksi uhrit kärsivät masennuksesta, traumaperäisestä stressihäiriöstä ja itsetuhoisuudesta, joka voi johtaa päihteiden väärinkäyttöön ja väkivaltaan itseä tai muita kohtaan. Itsemurhan riski on korkea.
Sosiaaliset vaikutukset ovat myös merkittävät. Jos seksuaalinen väkivalta tulee ilmi, miesten perheet saattavat hylätä heidät. Mies ei voi olla puoliso tai isä, koska hän ei ole enää »oikea mies». Vammat ja sosiaalinen eristäminen vaikeuttavat myös työntekoa, joten miehet elävät usein köyhyydessä.
Naisten asemaa väkivallan uhreina konflikteissa on tutkittu runsaasti. Miksi miehet on unohdettu?
Epäsuhtaan on useita syitä. Keskitymme miesten kohdalla usein siihen, kuinka moni on menehtynyt konflikteissa tai menettänyt kotinsa. Muut kärsimyksen muodot jäävät paitsioon. Miehet jättävät kertomatta väkivallasta useammin kuin naiset. Häpeä on niin suurta. Tästä syystä myös käsitystä uhrien lukumäärästä on vaikea muodostaa.
Miesten kokema seksuaalinen väkivalta on tabu. Esimerkiksi Jugoslavia-tuomioistuimessa sama väkivaltainen teko nimettiin miesuhrin kohdalla epäinhimilliseksi kohteluksi, kun taas naisuhrin kohdalla seksuaaliseksi väkivallaksi. Tämä kertoo siitä, kuinka vaikeaa meidän on edelleenkin tunnistaa sitä, että miehetkin voivat olla uhreja.
Miten seksuaalisesta väkivallasta puhutaan kansainvälisessä politiikassa?
Sukupuolten eron korostaminen on konflikteista puhuttaessa yleistä. Miesten ajatellaan olevan aktiivisia, fyysistä voimaa käyttäviä taistelijoita. Naisille annetaan usein suojeltavan tai uhrin rooli.
Nämä narratiivit ovat haitallisia kaikille. Mihin tällaisissa kertomuksissa asettuu mies, joka on uhri? Kun pidämme ainoastaan naisia uhreina, pelaamme patriarkaatin pussiin. On tärkeää tiedostaa, että myös miehet kärsivät patriarkaatin ylläpitämistä sukupuolirooleista.
Lisäksi on tärkeää huomata, että seksuaalista väkivaltaa ei käytetä ainoastaan järjestelmällisenä sodankäynnin välineenä, vaan teot voivat olla myös sattumanvaraisempia. Oleellista on se, että seksuaalinen väkivalta on tekijän vallankäyttöä uhria kohtaan.
Osa Oulussa paljastuneiden seksuaalirikosten epäillyistä on kotoisin maista, joissa on aseellinen konflikti. Voiko seksuaalinen väkivalta johtaa siihen, että uhri tekee itse seksuaalirikoksia?
Olen nähnyt tapauksia, joissa seksuaalista väkivaltaa kokeneet pyrkivät todistamaan mieheyttään tekemällä muille seksuaalista väkivaltaa. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia.
Usein seksuaalista väkivaltaa kokeneet miehet ovat täysin särkyneitä eivätkä käyttäydy väkivaltaisesti. Ongelma on pikemminkin se, että emme tunnista turvapaikkaa hakevien joukosta ihmisiä, jotka tarvitsisivat tukea väkivallan uhreina.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Élise Féron: Wartime Sexual Violence Against Men. Masculinities and power in conflict zones. Rowman & Littlefield 2018.