Afrikka on laaja maanosa, josta on Euroopassa monia tulkintoja. Ne kumpuavat muun muassa historiallisesta kokemuksesta. Afrikka on Euroopan omatunto. Samalla se on taloudellinen mahdollisuus tai turvallisuushaaste. Monella tavalla Afrikka on myös tulevaisuus; se on väestöltään nuorentuva ja kasvava maanosa.
Afrikka Euroopan omanatuntona liittyy kolonialistiseen historiaan. Afrikka oli pitkään eurooppalaisten suurvaltojen hallitsema. Suhde perustui hyväksikäyttöön ja jätti osittain verisen perinnön. Kolonialismi ei ollut vain erillinen episodi Afrikan historiassa, vaan sen jäljet vaikuttavat miltei kaikkeen tämän päivän Afrikassa. Perintö vaikuttaa myös Euroopan Afrikka-suhteeseen. Esimerkiksi ehdollisuus yhtenä kehityspolitiikan piirteenä ei voi olla värittymättä siirtomaasuhteesta. Se tulkitaan helposti uuspatrimonialismin kautta, eli tapana käyttää Euroopan laajoja resursseja hierarkkisen riippuvuussuhteen luomiseen. Asenne ei saisi olla, että Eurooppa holhoaa ja kaitsee Afrikkaa eteenpäin. Suhteessa tähän on helppo ymmärtää, miksi moni Afrikan maa näkee esimerkiksi kiinalaisen rahan hyväksyttävämpänä. Isoja infrastruktuuriprojekteja tarjotaan ilman etupainotteista, esimerkiksi hyvään hallintoon sidottua ehdollisuutta.
Afrikka vaikuttaa Eurooppaan ja päinvastoin. Siirtomaa-aikana ei vain rakennettu rautateitä, vedetty ylimalkaisesti rajoja tai rakennettu hallintoa. Kolonialismi johti disruptioon paikallisissa elämäntavoissa, poliittisessa elämässä ja sosiaalisissa normeissa. Afrikkaa liitettiin eurooppalaiseen hierarkiaan, ja samalla tuotiin uskontoa ja läntisiä arvorakenteita Afrikkaan. Nyt Kiina on tässä suhteessa Euroopan kilpailija. Läntisessä kuvastossa Afrikka nähdään myös itsessään disruptiona. Se nähdään helposti poliittisten ongelmien, levottomuuksien ja maahanmuuton lähteenä, erityisesti ilmastonmuutosskenaarioissa. Afrikan hoitamisen Euroopan omanatuntona pitäisi kuitenkin perustua aitoon lähestymistapaan, joka ottaisi huomioon paikallisia olosuhteita ja mahdollisuutta tukea Afrikan ääntä.
Suurvaltakilpailun kiihtyessä Afrikan äänellä on myös muita kuuntelijoita kuin Eurooppa. Euroopalla on melkoinen haaste edessään, jos se aikoo olla strateginen toimija Afrikassa. Afrikkaan panostamisen motiivi ei voi olla ainoastaan halu tulpata ongelmien leviämistä tai torjua Kiinan vaikutusta. Euroopalla pitäisi olla oma visionsa Afrikasta, jonka maanosa jakaa ja kokee legitiimiksi. Menneisyyden painolastien vuoksi win-win-strategian hakeminen on oikeastaan ainoa mahdollisuus strategiseen vaikuttamiseen.
Afrikan lisäksi tässä Ulkopolitiikka-lehdessä katsotaan tulevaisuuteen myös laajemmin. Lehden ja tutkijoiden yhdessä työstämien skenaarioiden avulla valotetaan, millaisiin tulevaisuuskuviin Euroopan unioni ja Suomi voisivat joutua vastaamaan. Lisäksi kysyimme mahdolliselta tulevalta hallitustunnustelijalta, mitä hän ajattelee ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Suurvaltakilpailun kiihtyessä Afrikan äänellä on myös muita kuuntelijoita kuin Eurooppa.
