Mitä valtiovastuulla tarkoitetaan?
Sillä tarkoitetaan niitä oikeudellisia seuraamuksia, joita koituu, kun valtio rikkoo omia velvoitteitaan. Oikeudenvastainen teko voi seurata esimerkiksi kansainvälisten sopimusten laiminlyönnistä.
Miten valtiovastuun järjestelmä syntyi?
Jo satoja vuosia sitten todettiin, että valtiot tai niiden edustajat eivät saa tehdä mitä tahansa. 1800-luvun loppupuolen lukuisat välimieskomissiot ja -oikeudet kehittivät osaltaan valtiovastuun käsitettä suojatessaan ulkomaalaisia sekä heidän yksityisomaisuuttaan. Valtiovastuun kehittyminen johti jo Kansainliiton aikana pyrkimyksiin systematisoida yleisiä vastuusääntöjä. Tässä onnistuttiin vasta vuonna 2001 YK:n Kansainvälisen oikeuden toimikunnan mietinnön ansiosta.
Kansainvälisessä oikeudessa ei ole aukotonta järjestelmää sitoumusten noudattamatta jättämisen varalle. Miksi?
Valtioilla ei ole toistensa kanssa tismalleen samanlaisia velvoitteita. On maakohtaista, mihin sopimuksiin valtio on sitoutunut. Siksi valtiovastuu toteutuu eri tavoin eri tilanteissa, ja myös se vaihtelee, mitä vastuusta seuraa.
Yleissääntöjen mukaan valtion on ensiksi lopetettava velvoitteitaan loukkaava toiminta ja mahdollisesti annettava takeita, ettei oikeudenvastainen toiminta toistu. Vahingot on hyvitettävä. Sitoumusten rikkoja voidaan esimerkiksi velvoittaa palauttamaan asiat sellaisiksi kuin ne olivat ennen rikkomusta. Esimerkiksi ympäristörikkomuksissa tai ihmisoikeusloukkauksissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Tällöin vahingot on korvattava rahallisesti.
Valtioiden saattaminen vastuuseen ei tapahdu automaattisesti. Valtion, jota on loukattu, on vedottava valtiovastuuseen. Loukatut valtiot voivat myös ryhtyä vastatoimiin. Ajankohtainen esimerkki on tapaus, jossa Gambia haastoi Myanmarin oikeuteen kansanmurhasopimuksen rikkomisesta rohingya-vähemmistön kohtelussa.
Kirjoitat, että globalisaatio haastaa valtiovastuun. Miksi ja miten?
Valtiovastuuoppi riitti, kun kansainvälisillä kentillä toimivat lähinnä valtiot. Globalisaation takia ei-valtiollisia toimijoita, kuten kansalaisjärjestöjä ja yrityksiä, on tullut lisää. Kansainvälistä politiikkaa ei voida säädellä enää pelkästään valtion kautta. Myös sääntelyn muodoista on tullut epämuodollisempia. Etenkin yritysmaailmassa on muotia puhua vastuullisuudesta. Siinä vastuu ymmärretään pehmeämmin kuin valtiovastuuopin perinteessä.
Lisäksi on huomattu, että ongelmat monimutkaistuvat ylipäänsä, jolloin niihin liittyvät vastuu- ja seuraamuskysymyksetkin monimutkaistuvat. Kahdenvälinen valtiovastuuoppi ei riitä esimerkiksi ilmastokriisissä. Nyt kehitetään tapoja, joilla valtioita koetetaan tukea selviämään esimerkiksi ympäristövelvollisuuksistaan.
Kreikka ilmoitti keväällä, ettei ottaisi kuukauteen vastaan turvapaikkahakemuksia. Voivatko valtiot yksipuolisella ilmoituksella luopua velvoitteistaan?
Jonkin tahon on aina ajettava vastuuta ja seuraamusta. EU-mailla ei Kreikan tapauksessa ollut intressejä haastaa toista jäsenvaltiota. Ne pyrkivät käyttämään muita keinoja tilanteen ratkaisemiseksi. On valitettavasti niin, että harva uskaltaa vaatia varsinkaan suurvaltoja tilille. Kun 2000-luvun alussa selvisi, että Yhdysvallat käyttää »terrorismin vastaisessa sodassa» laittomia pidätyksiä ja kidutusta, mikään taho ei käynyt rikkeitä systemaattisesti läpi eikä laittanut Yhdysvaltoja selkä seinää vasten. Seurasi vain yksilötason rangaistuksia.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaminen 2002 oli lupaus siitä, että jotkin rikkomukset, kuten sotarikokset, ovat niin vakavia, että ennallistaminen ei riitä. Toistaiseksi tuomioistuimen eteen on kuitenkin onnistuttu tuomaan vain harva rikkomuksen tekijä.
Miten koronapandemiaa tarkastellaan kansainvälisen oikeuden tutkijoiden piirissä?
On esimerkiksi pohdittu, onko Kiina rikkonut velvoitteitaan ilmoittaa ja tiedottaa ajoissa tautiepidemian riskistä ja onko maa siksi osaltaan vastuussa pandemian synnystä. Mietitään myös, miten pandemioita koskevia velvoitteita voitaisiin selkeyttää tai muuttaa. Uskon, että köyhimpien ja kehittyvien valtioiden selviytyminen pandemiasta nousee tulevaisuudessa enemmän esille. Nämä valtiot tulevat tarvitsemaan paljon kansainvälistä tukea.
Katja Creutz: State Responsibility in the International Legal Order – A Critical Appraisal. Cambridge University Press 2020, 382 s.
