Ajassa

Yhä harvempi pakolainen palaa kotimaahan

Väkivalta ja epävakaus estävät kotiinpaluun.

Teksti:
Julkaistu: 2.9.2016
1,65 miljoonaa mosambikilaista pääsi palaamaan kotimaahansa sisällissodan jälkeen vuonna 1994. Lähes kaksi miljoonaa pakolaista palasi Afganistaniin Taliban-hallinnon kaaduttua vuonna 2002.

Noin 201 000 eli alle yksi prosentti maailman pakolaisista palasi kotiinsa viime vuonna, kertovat YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tilastot. Maailmassa oli viime vuonna 21,3 miljoonaa virallisen pakolaisstatuksen saanutta ihmistä.

Suurin yksittäinen palaajien ryhmä olivat afganistanilaiset pakolaiset, joista 61 400 palasi kotimaahansa. Heistä 55 700 eli suurin osa lähti Pakistanista. Afganistanista oli viime vuonna paossa noin 2,7 miljoonaa ihmistä.

Pakolaisten paluu on hidastunut. Siinä missä viime vuosikymmenen aikana kotiinsa palasi 4,2 miljoonaa pakolaista, edellisellä vuosikymmenellä palaajia oli lähes 13 miljoonaa.

UNHCR:n mukaan paluuta jarruttavat etenkin pitkittyneet tai uudelleen leimahtaneet konfliktit, jotka tekevät pakolaisten kotimaasta turvattoman. Lisäksi palaamista voi vaikeuttaa esimerkiksi elinkeinon menetys.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu