Berliinin poliittinen eliitti on varuillaan. Sen asenteet ovat muuttumassa.
Muutos johtuu siitä, että pakolaiskriisi on kietonut Saksan sisä- ja ulkopolitiikan toisiinsa ennen näkemättömällä tavalla. Muutoksen aistii etenkin keskusteluissa konservatiivisten poliitikkojen ja virkamiesten kanssa, toteaa ajatushautomo ECFR:n (European Council on Foreign Relations) Berliinin-toimiston johtaja Almut Möller.
Pakolaiskriisi toi Saksaan viime vuonna lähes miljoona turvapaikanhakijaa. Siinä missä Kreikan kriisi oli vielä saksalaisten näkökulmasta kaukainen, pakolaiskriisi on tullut omalle ovelle ja siitä sisään, Möller sanoo.
Pakolaisten tulo oli laukaiseva tekijä sille, että oikeistopopulistinen Alternative für Deutschland (AfD) sai kuluneena keväänä kolme suurta voittoa osavaltiovaaleissa. Puolueen nousu mullistaa Saksan puoluekenttää: liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraattisen CDU:n ja sen baijerilaisen sisarpuolueen CSU:n oikealle puolelle on syntynyt uusi puolue, joka mitä todennäköisimmin nousee liittopäiville ensi vuoden vaaleissa.
Nämä muutokset ovat saaneet etenkin Berliinin konservatiivisen poliittisen eliitin kyseenalaistamaan Euroopan unionin kyvyn ratkaista kriisejään.
»Suuri kysymys on nyt se, miten Saksan sitoutuminen Euroopan unioniin muuttuu, jos euro- ja pakolaiskriisiin ei löydetä eurooppalaista ratkaisua. Jos EU ei kykene ratkaisemaan kriisejään, saksalainen konsensus sitoutumisesta EU-tason toimintaan voi alkaa pettää», Möller sanoo.
Lisäksi etenkin kristillisdemokraatit pelkäävät, että AfD murtaa nykyisen kansleripuolueen valta-asemaa.
Alternative für Deutschland on populistinen oikeistopuolue, joka perustettiin vuonna 2013 eurokriittiseksi reaktioksi Saksan ja EU:n kyvyttömyyteen ratkaista Kreikan velkakriisiä. Saman vuoden vaaleissa puolue oli lähellä nousta liittopäiville, mutta jäi nippanappa viiden prosentin äänikynnyksen alle.
Eurooppa-politiikassaan puolue vaatii euron hajottamista. Muutamassa vuodessa eurokriittisyys on kuitenkin painunut taka-alalle, ja päällimmäiseksi puoluetta yhdistäväksi tekijäksi on noussut epämääräinen tunne siitä, että politiikkaa pitäisi tehdä toisin kuin vakiintuneet puolueet nyt tekevät.
AfD:n olemassaolo perustuu nyt siihen näkemykseen, että muut puolueet eivät eroa toisistaan eivätkä tarjoa vaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseksi, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tuomas Iso-Markku.
»Puolueen kannattajia yhdistää ajatus siitä, että eliitti tekee mitä tahtoo. Eliittiä edustavat sekä muut puolueet että tiedotusvälineet. Siksi valtavirran mediaan ei AfD:n mielestä kannata luottaa», Iso-Markku sanoo.
Puolueen edustajien ja kannattajien suusta pääsevätkin usein sellaiset ilmaukset kuin Lügenpresse, »valehteleva lehdistö», ja die da oben eli »ne tuolla ylhäällä».
Mielipidetiedustelujen mukaan puoluetta äänestivät tämänkeväisissä osavaltiovaaleissa etenkin ne, jotka eivät olleet äänestäneet edellisvaaleissa. Tutkijoiden mukaan äänestäjäkunta jakautui idän ja lännen kesken.
Kukin maa on Euroopassa vain niin vahva kuin sen suuri yleisö antaa sen olla.
Idässä AfD:tä äänesti yhteiskunnan kyydistä pudonnut, tulevaisuudennäkymänsä kadottanut alempi keskiluokka, jota vasemmisto ja sosiaalidemokraatit eivät onnistuneet houkuttelemaan. Läntisissä osavaltioissa puoletta kannattivat etenkin kristillisdemokraatteihin pettyneet, keskiluokkaiset konservatiivit.
Tuomas Iso-Markun mukaan aiemmin konservatiiveja äänestäneet olivat pettyneitä Merkelin linjaan, joka on vienyt CDU:ta kohti poliittista keskustaa.
»Näiden äänestäjien mielestä kristillisdemokraattien politiikan konservatiivisuus on kadonnut näkyvistä sitä mukaa kuin Merkelin hallitus on päättänyt muun muassa luopua ydinenergiasta, säätänyt minimipalkan ja lakkauttanut asevelvollisuuden», Iso-Markku sanoo.
Ja sitten pakolaiskysymys tuli kaiken tämän pettymyksen päälle.
Pakolaispolitiikassa Merkelin linja on ollut järkkymätön. Hän toivotti turvapaikanhakijat viime syksynä tervetulleiksi Saksaan ja on siitä lähtien pysynyt kannassaan, jonka mukaan ongelmaan on löydettävä eurooppalainen ratkaisu. Yksittäisten maiden ei Merkelin mukaan tule sooloilla sulkemalla rajojaan.
Niin kuin Kreikan talouskriisissä, myös pakolaiskriisissä Merkel on esittänyt ratkaisumallinsa vaihtoehdottomina, alternativlos. Se on ollut yksi Merkelin virheistä, haastateltavat katsovat.
»Vaihtoehdottomuudesta puhuminen on saanut Merkelin politiikan vaikuttamaan ideologiattomalta. Kun ratkaisut on myyty vaihtoehdottomina, niitä ei ole tarvinnut eikä vaivauduttu perustelemaan tarpeeksi», Iso-Markku sanoo.
Tämä on ollut omiaan lisäämään AfD:n houkuttelemien äänestäjien pettymystä. Puolueen äänestäjät katsovat, että Saksan viranomaisten on otettava rajojen suojelu takaisin omiin käsiinsä. Puolueen johtaja Frauke Petry esitti alkuvuodesta, että rajavartioille pitäisi antaa oikeus aseen käyttämiseen, jotta rajoja voitaisiin puolustaa maahan pyrkiviltä siirtolaisilta.
Toukokuun alussa AfD julkaisi ensimmäisen varsinaisen puolueohjelmansa. Siinä puolue sanoi selvästi, ettei islam sen mielestä kuulu Saksaan, ja esitti itsensä vaihtoehtona vakiintuneille puolueille. Saksan väestöstä lähes kuusi prosenttia eli noin 4,8 miljoonaa on islaminuskoisia, ja suurimmalla osalla heistä on turkkilaiset juuret. Turkkilaisten ensimmäinen polvi tuli silloiseen Länsi-Saksaan 1960- ja 1970-luvuilla työn perässä.
Vielä osavaltiovaaleissa AfD käytti Otto Brenner -säätiön selvityksen mukaan erilaista strategiaa idässä ja lännessä: idässä puolue esiintyi nationalistisesti ja provosoivasti argumentoivana kansanliikkeenä, lännessä puolestaan porvarillis-konservatiivisena oikeistopuolueena.
Puolueen tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on, kuinka rakentavasti se pystyy työskentelemään voittamiensa osavaltioiden parlamenteissa, haastateltavat sanovat. Lisäksi liittovaltiotason vaaleihin pitäisi pystyä nostamaan teemoja, jotka puhuttelevat äänestäjiä halki liittovaltion.
Saksan ja Euroopan kannalta ratkaisevaa on, miten Merkelin CDU ja Saksan muut puolueet kykenevät vastaamaan AfD:n nousuun – ja millaisia eurooppalaisia ratkaisuja pakolais- ja talouskriisiin keskipitkällä aikavälillä löydetään, vai löydetäänkö.
Saksan kristillisdemokraatit keskustelevat nyt siitä, pitäisikö puolueen siirtyä takaisin puoluekentän oikealle laidalle ja omaksua AfD:n käyttämää kovaa retoriikkaa.
»CDU:n tuskin kannattaa alkaa viedä sanoja AfD:n suusta. Konservatiiveilla on aihetta pelätä politiikan kannibalismivaikutusta», sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Niklas Helwig. Hän viittaa siihen, että muiden puolueiden lähentyminen kohti AfD:n kantoja voisi voimistaa AfD:tä ja syödä muiden kannatusta entisestään.
Almut Möllerin mukaan CDU:n kannalta on nyt tärkeää, kuinka Saksa ja EU onnistuvat toimimaan Turkin kanssa. EU sopi keväällä Turkin kanssa siitä, että Kreikkaan saapuvat turvapaikanhakijat palautetaan Turkkiin ja maan pakolaisleireiltä otetaan vastaavasti pakolaisia Eurooppaan. Turkille luvattiin kolme miljardia euroa rajavalvonnan tehostamiseen ja pakolaisten olojen parantamiseen – minkä lisäksi maan kansalaisille luvattiin viisumivapaus EU:n alueelle.
Turkki-sopimus pelasi Merkelille aikaa, mutta siitä voi koitua vielä ongelmia.
Yhteistyötä Turkin kanssa ovat Saksassa epäilleet niin konservatiivit kuin liberaalitkin. Konservatiivit eivät halua päästää islaminuskoisia turkkilaisia vapaasti Eurooppaan, ja liberaalit ovat katsoneet, että Turkin kanssa tehty sopimus lakaisee Turkin ihmisoikeusloukkaukset maton alle.
Jos yhteistyö epäonnistuu, Merkelin ajama eurooppalainen ratkaisu pakolaiskriisiin kaatuu sen mukana.
Näistä syistä Saksa on nyt kahden suuren muutoksen edessä, Almut Möller sanoo.
Kun puoluekentälle tulee kuudes pelaaja kristillis- ja sosiaalidemokraattien, vihreiden, vasemmiston ja liberaalipuolueen lisäksi, poliittisen diskurssin on muututtava. Merkelin tuskin kannattaa esittää kantojaan vaihtoehdottomina, vaan kurottaa kohti kansaa. Hän tarvitsee politiikalleen kansan demokraattisen oikeutuksen.
»Pakolaiskriisi on vetänyt Saksaa kohti eräänlaista eurooppalaista normaalitilaa. Siinä kukin maa on Euroopassa vain niin vahva kuin sen suuri yleisö antaa sen olla», Möller sanoo.
Toiseksi Saksan ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä Eurooppa-politiikka ovat murroksessa.
Saksan hallitus tukee ilmaiskuja Syyriassa, jotta se näyttäisi ottavansa tosissaan kansan huolen siirtolaisten tulosta ja kansakunnan turvallisuudesta. Lisäksi Saksa on ollut aktiivinen niin Syyrian kuin Ukrainan diplomaattisissa rauhantunnusteluissa.
Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen jälkeen hallitus on pohtinut myös, millä keinoilla Libyan kasvava turvallisuusuhka saataisiin hallintaan. Saksa on alkanut toimia terrorismin vastaisessa taistelussa aiempaa tiukemmin. Esimerkiksi Malissa toimivaa saksalaissotilaiden yksikköä on vahvistettu, ja hallitus aikoo lähettää sen toimimaan entistä vaarallisemmilla alueilla.
»Hallitus on muistuttanut, että turvapaikanhakijat ja terrorismi ovat kaksi erillistä asiaa. Saksan standardeilla hallituksen toimet ovat silti kovia merkkejä siitä, että Saksa suhtautuu eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän järkkymiseen aiempaakin vakavammin», Möller sanoo.
Eurooppa-politiikassa Saksan poliittisen eliitin näyttää havahduttaneen pelko siitä, että Euroopan unioni on liukumassa epäonnistuneen valtion kaltaiseksi, Möller sanoo.
Tähän saakka Saksassa on ollut vallalla me-henki, ajatus siitä, että Euroopassa tulee tehdä asioita yhdessä. Nyt se, keitä kaikkia meihin kuuluu, on kuitenkin alkanut vaihdella tilanteen mukaan, kuten eurokriisissä ja pakolaiskysymyksessä on nähty.
Yhdessä tekemisen eetos on alkanut Saksassa vaihtua ajatukseen siitä, että Euroopassa tulee ylipäänsä tehdä jotain.
»Vaikka yksipuolisesti, jos muusta ei tule mitään», Möller lisää.
Möllerin mukaan käsillä olevasta muutoksesta on korkea aika keskustella. Muuten AfD:n kaltaiset populistiliikkeet ovat pian oikeassa: yhteisiin ongelmiin on vain yksittäisten valtioiden ratkaisuja, koska yhteisiä ratkaisuja ei uskallettu kunnolla yrittää.
»Jos uudistuksia tehdään jatkuvasti ad hoc -kokoonpanoissa eikä hallitustenvälisesti isossa ryhmässä, EU-järjestelmä muuttuu väistämättä.»
