Viimeisimpien tilastotietojen mukaan Saharan eteläpuolisissa maissa noin 415 miljoonaa ihmistä eli köyhyydessä vuonna 2010. Se on noin 130 miljoonaa ihmistä enemmän kuin vuonna 1990 – vaikka Saharan eteläpuoliselle Afrikalle on annettu kehitysapua biljoonia dollareita 1960-luvulta lähtien.
Vuosi 1990 otetaan yleensä vertailuvuodeksi siitä syystä, että se on YK:n globaalien kehitystavoitteiden eli niin sanottujen vuosituhattavoitteiden vertailuvuosi. Vuosituhattavoitteista ensimmäinen on se, että köyhien osuus puolitetaan vuoden 1990 tasosta kuluvan vuoden loppuun mennessä.
YK:n mukaan tavoite saavutettiin vuonna 2010. Silloin köyhien osuus kehittyvien maiden asukkaista oli laskenut 47 prosentista noin 22 prosenttiin. Silti maailmassa on edelleen noin miljardi köyhää.
Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että kehitysapua ei toimi. Niin teki esimerkiksi entinen suurlähettiläs, kehitysyhteistyön veteraani Matti Kääriäinen tammikuussa julkaistussa kirjassaan Kehitysavun kirous.
Kääriäisen mukaan köyhyys on vähentynyt eniten Kiinassa ja muissa nousevissa talouksissa, ”joiden kehityksessä kehitysyhteistyöllä ei ole ollut mitään roolia”. Sen sijaan niissä maissa, jotka ovat saaneet paljon apua, köyhyys on jopa lisääntynyt, Kääriäinen katsoo.
YK:n mukaan köyhien osuus väestöstä väheni Kiinassa 60 prosentista 12 prosenttiin vuosina 1990–2010. Eniten tähän on vaikuttanut se, että Kiinan talous on 1990-luvun alusta lähtien kasvanut parhaimmillaan yli kymmenen prosentin vuosivauhtia.
Kehitysyhteistyötä on siltitehty Kiinassakin. Vaikka Kiinaluokitellaan ylemmän keskituloluokan maaksi, se sai vielä vuonna 2013 OECD-mailta kehitysapuna yli miljardi dollaria.
Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous. Into Kustannus 2015, 171 s.