Eduskunta juhlisti yleisen äänioikeuden satavuotista olemassaoloa kesäkuussa 2006. Samassa istunnossa Ulkopoliittinen instituutti siirrettiin eduskunnan yhteyteen itsenäiseksi tutkimuslaitokseksi. Sen keskeisenä tehtävänä on korkeatasoinen tutkimus, päätöksenteon neuvominen ja yhteiskunnallisen keskustelun tukeminen: Upi kuuluu ja näkyy sekä pyrkii ennakoimaan kulman takana odottavia asioita.
UP-lehti on ollut keskeinen osa tätä tehtävää, kuten tämäkin lehti osoittaa. Se kartoittaa uusia suuntauksia, kuten joukkoistettua tiedustelua. Nousevien ilmiöiden tutkimisessa sekä popularisoimisessa Upilla ja UP-lehdellä on oma roolinsa.
Aikamme asettaa sekä instituutille että yhteiskunnalle suuren haasteen: Miten parhaiten tunnistaa esille nousevat uudet ilmiöt ja ongelmat? Aikalaisten on usein vaikea nähdä omaa kohisevaa aikaansa lintuperspektiivistä ja hahmottaa, miten asiat kietoutuvat menneeseen ja kuinka tulevaisuuden ilmiöt ovat läsnä ajassamme siemenmuodossaan. Tutkimukseen ankkuroituva tilannekuva on tässä suhteessa tärkeä.
Tilannekuvan merkitys on oleellinen myös julkisessa keskustelussa.
Strateginen viestintä on aikamme pääsääntö, valtiosta yrityksiin. Se pyrkii häivyttämään negatiivisia piirteitä ja korostamaan viestijän omia tavoitteita tukevaa näkökulmaa. Kylmän viileä faktaperustaisuus on siis tarpeen, jotta tilannekuva olisi mahdollisimman eheä. Toisaalta kansainvälinen todellisuus itsessään on yhä pirtaleisempi, eikä kokonaiskuva siitä voi perustua ainoastaan kiiltokuviin vaan myös rosoisuuden ja ristiriitaisuuden syvään tuntemiseen.
Joukkoistettu, esimerkiksi kansalaisjournalistien tuottama tilannekuva on mielenkiintoinen vaihtoehto. Se tarjoaa ainakin yhden tavan perehtyä johtolankoihin, jotka jäävät kiiltokuvien alle. Ennakoimiselle se antaa uusia välineitä. Vaihtoehtoiset skenaariot asettuvat paremmin perspektiiviin, kun tiedämme paremmin miten eri toimijat, kuten valtiot, tosiasiallisesti käyttävät valtaansa. Tilannekuvan merkitys on oleellinen myös julkisessa keskustelussa. On kansalaisen ja hänen äänioikeutensa kannalta tärkeää, että keskustelu ankkuroituu pelkkien tuntemuksien asemasta myös tutkitulle tiedolle ja tutkijankoulutuksen saaneiden asiantuntijoiden näkemyksille.
Tutkijallekin voi olla vaikeaa hahmottaa, mitä on tekeillä ja mikä odottaa nurkan takana. Poliittisesta todellisuudestakin voi perustellusti olla montaa mieltä, ei ole vain yhtä totuutta. On myös tyypillistä, että oma aika värittää historian tulkintaa sekä tulevaisuuden hahmottamista. Kokoavalle ja taustoittavalle kriittiselle analyysille on tarvetta. Rohkeus sen tuottamiseksi vaatii nykyisessä mielipideilmastossa – somekeskusteluineen – ammatillista otetta.
Upea menestystarina olisi, jos Ulkopoliittinen instituutti kykenisi myös jatkossa antamaan panoksensa ilman nopeatempoisia poliittis-ideologisia paineita, kuten se on saanut eduskunnan yhteydessä tehdä. Aikalaistulkinnat omasta historiasta ja tulevaisuudesta tulee demokratiassa perustua vakaasti tutkittuun tietoon.
