Kansainvälisen oikeuden taustaoletukset ja puhetavat sumentavat ymmärrystämme, sillä ne peittävät näkyvistä niihin sopimattomia maailman puolia, sanoo kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi.
Käsitystä voi luonnehtia itsekriittiseksi, onhan Koskenniemi kansainvälisen oikeuden suomalainen supertähti. Mutta kriittinen tutkimus onkin ollut Koskenniemen leipälaji vuonna 1989 hyväksytystä väitöskirjasta asti.
Parhaillaan Koskenniemi johtaa nelihenkistä tutkimusryhmää, jonka on määrä kirjoittaa kansainvälisen oikeuden aatehistoria. Hanke ikään kuin astuu askeleen taaksepäin siitä, mihin Koskenniemen väitöskirja jäi. Tutkimusryhmä hahmottelee, miten kansainvälisen oikeuden taustaoletukset ja kieli ovat vuosisatojen kuluessa muotoutuneet sellaisiksi kuin ne nyt ovat.
”Länsimaisessa historiankirjoituksessa historia esitetään sekularisaationa ja kansallisvaltioiden kehittymisenä. Minusta tämä on ideologisin mahdollinen lähestymistapa. Siksi hypoteesini on, että elämme syvästi uskonnollisessa maailmassa, joka on imperialistisesti hallittu”, professori selittää.
Tätä hypoteesia tutkiakseen Koskenniemen tutkimusryhmä hahmottelee kansainvälisen oikeuden historiaa suvereenisuuden ja omistusoikeuden eli poliittisen ja taloudellisen vallan yhteispelinä. Ne ovat Koskenniemen mukaan kietoutuneet toisiinsa 1600-luvulta lähtien.
Professori ottaa esimerkin kauppakomppanioista. Hollannin Itä-Intian kauppakomppania perustettiin vuonna 1602, ja Isossa-Britanniassa vastaava komppania oli perustettu kahta vuotta aiemmin. Merimies-kauppiaat seilasivat nykyiseen Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan, valtasivat alueita ja toivat Eurooppaan etenkin mausteita, kuten pippuria.
Alueitaan komppaniat hallitsivat valtiollisin oikeuksin: komppanioilla oli muun muassa oikeus julistaa sotia ja käyttää tuomiovaltaa. Hollannin tapauksessa valtio omisti kaikki kauppakomppanian osakkeet. Kauppakomppanian johtavat kauppiaat puolestaan hallitsivat autonomisia maakuntia, joista tuolloinen Alankomaiden tasavalta koostui.
”Valta oli kuin venäläinen nukke”, Koskenniemi sanoo.
Kauppakomppanioissa suvereeni valta oli omistavalla luokalla, joka käytti poliittista valtaa myös kotimaassaan. Poliittisen vallan ydin oli omistusoikeuden suojaaminen, ja sen ytimessä puolestaan oli yksilön valta toista yksilöä kohtaan. Tätä ilmensi esimodernin ajan latinankielinen käsite dominium – sillä tarkoitettiin yhtä aikaa sekä omistusoikeutta että ihmisen valtaa toista ihmistä kohtaan.
Taloudellisen ja poliittisen vallan yhteen kietoutumisen siunasi uskonto. Euroopassa oli juuri riehunut uskonsota toisensa jälkeen, ja reformistinen oppi oli saanut tilaa. Vallalla oli ajatus siitä, että ihmiset ovat yksilöitä oikeuksineen.
”Tällöin kehitettiin valtioiden suvereenisuuden ja omistusoikeuden käsitteet. Niiden ehdottomuus korvasi konventionaalisen uskonopin. Käsitteiden voiman ydin on, ettemme tiedä niiden olevan uskonto”, Koskenniemi toteaa.
Haastattelijalle tulee professorin venäläinen nukke -vertauksesta mieleen meidän aikamme keskustelu eurooppalaisesta talouskriisistä.
1600-luvun taloudellisen ja poliittisen vallan kytkökset näyttävät kuin esikuvalta sille, kuinka suvereenit nykyvaltiot ovat riippuvaisia kansainvälisten luottoluokittajien langettamista luokituksista. Luokittajien on puolestaan moitittu arvioivan valtioita poliittisin perustein.
Professori ei ota mielleyhtymään suoraan kantaa. ”Mutta jos lukija on ajatteleva ihminen, toki hän voi yhdistää asioita menneisyydestä tähän päivään.”
