Ennen Maailmanpankin pestiään Satu Santala työskenteli ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston apulaisosastopäällikkönä.Maailman suurin ja tärkein kehitysrahoittaja Maailmanpankki on saamassa rinnalleen uuden alueellisen kehityspankin. Brics-maat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka päättivät viime keväänä perustaa oman rahoituslaitoksensa. Sen on määrä lainoittaa infrastruktuurihankkeita omistajamaissaan.
Kun taloudellista valtaa muutenkin siirtyy perinteisiltä teollisuusmailta nouseville talouksille, Maailmanpankin asema muuttuu.
Pankin toimintaa uudessa maailmanjärjestyksessä linjaa työkseen kehityspolitiikan pitkän linjan ammattilainen Satu Santala. Hän on istunut Maailmanpankin johtokunnassa Pohjoismaiden ja Baltian maaryhmän edustajana heinäkuun alusta lähtien, omien sanojensa mukaan unelmaduunissaan. Nyt hän työstää muiden johtokunnan jäsenten kanssa pankin uutta strategiaa, jonka on määrä valmistua lokakuussa.
UP: Miksi Brics-maat haluavat perustaa oman kehityspankin?
Satu Santala: Aloite lienee ennen kaikkea poliittinen harjoitus. Maailmantaloudessa painoarvoaan kasvattaneet Brics-maat haluavat luoda yhteistä identiteettiä ja saada uskottavuutta.
Toisaalta viime vuosina kehitysmaiden rahoituksessa aktivoituneiden Brics-maiden on ollut vaikea perustella kansalaisilleen, miksi antaa lahja-apua muille kehittyville maille, vaikka Bricsit kamppailevat köyhyysongelmien kanssa vielä itsekin. Oman kehityspankin antama laina-apu voi olla helpompi perustella. Lisäksi Brics-maille on tärkeää osoittaa solidaarisuutta muille kehittyville maille.
Miten uusi pankki vaikuttaisi Maailmanpankin asemaan?
Brics-maiden pankista tuskin tulisi Maailmanpankin kilpailijaa. Uuden pankin on ensinnäkin tarkoitus rahoittaa vain Bricsien omia hankkeita. Joidenkin arvioiden mukaan pankin alkupääomaksi olisi kaavailtu 50 miljardia dollaria, kun taas Maailmanpankin pääomat ovat 240 miljardia, eli uusi pankki olisi paljon Maailmanpankkia pienempi.
Brics-maiden pankki todennäköisesti täydentäisi jo käytössä olevia rahoituslähteitä. Infrastruktuurihankkeisiin tarvitaan rahoitusta vielä pitkään, ja toivoa sopii, että uusi pankki toimisi yhdessä Maailmanpankin kanssa tai ainakin koordinoidusti siten, että pankit täydentäisivät toisiaan.
Tästä huolimatta Maailmanpankin asema muuttuu sitä mukaa kun kehitysmaiden talous kasvaa ja nousevien talouksien kansainvälinen asema vahvistuu. Maailmaa ei voi enää ajatella teollisuus- ja kehitysmaiden blokkeina, vaan maailma pitäisi hahmottaa pitkänä jatkumona maita, jotka voivat kehittyä eri suuntiin.
Siksi Maailmanpankissa on mietittävä, kuinka se voi tukea erityyppisiä maita konflikteista kärsivistä hauraista valtioista aina esimerkiksi Intian kaltaisiin, nopeasti kehittyviin mutta edelleen köyhyysongelmien kanssa kamppaileviin maihin.
Näen, että Maailmanpankissa tulee ensinnäkin panostaa maakohtaiseen analyysiin, jonka avulla ohjelmat ja hankkeet voidaan räätälöidä kullekin maalle sopiviksi. Lisäksi hallinnollisia menettelyjä pitäisi yksinkertaistaa, ja kehittyvien maiden tulisi jakaa kokemuksiaan keskenään entistä aktiivisemmin.
Maailmanpankin pitäisi kokonaisuutena olla toimintatavoiltaan ja rahoitusjärjestelmiltään aiempaa ketterämpi.
Mitä kehityspankin perustaminen Brics-mailta vielä vaatii?
Pankin perustamisessa on vielä valtavasti avoimia kysymyksiä. Maiden pitää päästä sopuun muun muassa siitä, missä pankki sijaitsee, mistä sen pääjohtaja tulee ja kuinka sen omistussuhteet järjestetään. Lisäksi pankin pitää saada luottoluokitus.
Maailmanpankin AAA-luokitus perustuu muun muassa siihen, että pankilla on jäseninään riittävän monta AAA-luokituksen saanutta maata. Brics-maiden olisi huomattavan vaikeaa saada parasta luokitusta pankilleen.
Ihan yksiselitteistä ei ole sekään, millaiset tarkoitusperät kullakin Brics-maalla pankin perustamisessa on. Käsittääkseni kehityspankki on ennen muuta Kiinan ja Intian aloite.
Nousevat taloudet ovat vaatineet, että Maailmanpankin päätöksentekoa pitäisi demokratisoida, jotta kehittyvien maiden valta pankissa kasvaisi. Miten suhtaudut asiaan?
Parannettavaa varmasti on, mutta minusta pitäisi kysyä, millainen olisi demokraattinen Maailmanpankki. YK:n mallin mukainen maa ja ääni -periaate ei Maailmanpankissa toimisi, koska pankki ei ole politiikan tekemisen paikka vaan operatiivinen toimija, jonka on pystyttävä päättämään.
Kehitysmailla pitäisi toki olla Maailmanpankissa nykyistä enemmän vaikutusvaltaa. Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla äänivallan siirto vain nouseville talouksille, kuten Maailmanpankin edellisessä uudistuksessa pääasiassa tapahtui. Miten esimerkiksi Kiinan hallitus edustaisi Afrikan maiden köyhiä paremmin kuin jonkin vanhan teollisuusmaan hallitus?
Äänivaltaa ei toisaalta pitäisi siirtää suhteettoman paljon pois pieniltä teollisuusmailta, kuten Pohjoismailta, jotka ovat kokoonsa nähden suuria rahoittajia. Meidän pitää päästä vaikuttamaan siihen, kuinka rahojamme käytetään. Meidän on entistä vaikeampi vaikuttaa esimerkiksi ympäristökysymyksiin, jos äänivaltamme vähenee. Ei saa käydä niin, että G-20 päättää Maailmanpankin asioista. Moniäänisyyden on säilyttävä.
Mitä Maailmanpankin uusi strategia sisältää?
Strategian pohjaksi esitetyssä visiossa on kaksi tavoitetta, äärimmäisen köyhyyden poistaminen vuoteen 2030 mennessä ja eriarvoisuuden vähentäminen. Kehityksen kestävyys ympäristön kannalta on mukana läpileikkaavana teemana.
Lisäksi strategiassa näkyvät monet niistä kysymyksistä, joita Pohjoismaiden ja Baltian maaryhmä johtokunnassa ajaa. Niitä ovat naisten taloudellisen osallistumisen tukeminen aiempaa tehokkaammin ja Somalian, Kongon demokraattisen tasavallan ja Myanmarin kaltaisten hauraitten valtioitten auttaminen.
