Tommi Laitio”Tämä kuulostaa helposti lässytykseltä, mutta jokaisella on oikeus kokea itsensä tarpeelliseksi.” Tommi Laitio puhuu ennen kaikkea nuorista, joiden kanssa hän Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtajana työskentelee.
Ennen lokakuussa aloittamaansa pestiä Laitio toimi tutkijana ajatushautomo Demos Helsingissä. Hän pohti demokratian ja kansalaisyhteiskunnan tulevaisuutta ja luki työnsä pohjaksi esimerkiksi Michael Youngin kirjan The Rise of the Meritocracy.
Kirja on 1950-luvulla kirjoitettu dystopia ajasta, jolloin yhteiskunnallinen elämä on rationalisoitu äärimmilleen: Älykkyys ynnä vaivannäkö ovat yhtä kuin meriitit, joiden perusteella ihmisten menestys ja asema yhteiskunnassa määräytyvät. Jos lahjasi ja tarmokkuutesi eivät riitä, jäät tarpeettomaksi.
Young oli 1940-luvulla yksi Britannian Labour-puolueen sosiaalipolitiikan tärkeimmistä vaikuttajista. Hän kirjoitti satiirinsa varoitukseksi puolueelle.
Laition mukaan monet Youngin ennustukset ovat toteutuneet suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa, jossa koulutuksella todistettu älykkyys ja lahjakkuus määrittävät ihmisten aseman. Asema luo henkistä pääomaa, ja sen turvin ihmiset pystyvät tekemään valintoja, jotka lujittavat heidän asemaansa edelleen.
Yhteiskuntaluokkien välinen liikkuvuus hidastuu, eikäperus- tai keskitason koulutuksella tahdo saada töitä, joilla ansaita elantoa.
Meritokratiassa kasvanut eliittiajattelee helposti, että on tuottanut oman menestyksensä. Laition mukaan huomiotta jäävät esimerkiksi ilmainen peruskoulu, yhteiskunnan turvallisuus ja ennakoitavuus – julkiset hyödykkeet, joita ilman eliitin ponnistelut tuskin olisivat tuottaneet yhtä hyvää tulosta.
Lisäksi huomiotta jää valtava joukko nuoria, jotka putoavat tai pudottautuvat jatkuvan pyrkimisen juoksupyörästä. He etsivät turhaan paikkaansa ja kokevat, etteivät ole tarpeellisia kenellekään. Syrjäytymisen juuret kasvavat.
”Tuon tunteen korjaaminen jälkeenpäin on tosi kallista.”
Sitä paitsi suurin osa maailman ihmisistä ei edes asu sellaisissa ennakoitavissa yhteiskunnissa kuin Suomi. Laitio veti European Cultural Foundation -säätiön nuoriso-ohjelmaa Hollannissa 2005–2008 ja muistaa turvapaikanhakijanuoret, jotka olivat menettäneet perusturvallisuudentunteensa jo lapsina. Heidät voitiin milloin tahansa siirtää maasta toiseen, eikä heillä ollut edellytyksiä suunnitella elämäänsä, olivatpa he kuinka lahjakkaita ja tarmokkaita tahansa.
”Yhteiskunnan ennakoitavuuden merkitystä on vaikea tunnistaa, jos ei koskaan ole elänyt muussa kuin suomalaisessa järjestelmässä.”
Laitio sanoo halunneensa töihin julkiselle sektorille juuri siksi, että se ylläpitää tasa-arvorakenteita, kuten peruskouluja, kirjastoja ja työväenopistoja. Niiden turvin meritokratia voi toimia.
Helsingin nuorisotoimi ohjaa nuoria esimerkiksi muodostamaan ryhmiä, jotka ottavat poliittisesti kantaa vaikkapa liikennekysymyksiin. Demokratiaa harjoitellaan julkiseen keskusteluun perustuvan deliberatiivisen mallin, ei edustuksellisen demokratian mukaan. Tärkeintä on, että jokainen pääsee osallistumaan.
”Suomalaisnuorten yhteiskunnalliset tiedot ovat Euroopan kärkitasoa, mutta heidän uskonsa oman toiminnan vaikuttavuuteen on mantereen pohjasakkaa”, Laitio sanoo. Eikä tämä ole dystopiaa.
Michael Young: The Rise of the Meritocracy 1870–2033. An Essay on Education and Equality. Thames & Hudson 1958, 160 s.
