Onko kärsimykseen samaistuminen inhimillisyyden peruspiirre, vai onko se jotain, joka syntyi historian jossakin vaiheessa? Kummallakin lähestymistavalla on kannattajansa, mutta ainakin historialliset kokemukset valistuksen ajan orastaessa 1700-luvulla liittyvät nykyisten ihmisoikeus- ja humanitarismiaatteiden syntyyn. Käsitys humaaneista arvoista saattaa olla ihmissydämessä, mutta se on myös jalostumisen, oppimisen ja kokemuksen tulos.
Saranakohtana mainitaan esimerkiksi Lissabonin maanjäristys vuonna 1755. Se rapautti uskonnollisen käsityksen, jonka mukaan yhteisöt itse synteineen aiheuttivat kohtaamansa kärsimykset. Portugalin tuho koettiin inhimillisen haurauden näyttämönä. Mielenkiintoinen hypoteesi on myös se, että ihmisoikeudet liittyvät minämuotoisen kerronnan yleistymiseen 1800-luvun novelleissa. Niitä ahmiessaan lukijat omaksuivat uusia näkökulmia ja samaistuivat tarinoiden henkilöhin. Novellit toivat kaukaisia toisia lähemmäksi.
Sodan epäinhimillisyys on ollut ihmisoikeuksien kehityksen keskiössä. Punaisen Ristin kaltaiset liikkeet juurtuivat ja saivat kannatusta sodan pahimpien kärsimyksien lievittämisen tarpeesta. Kansalaisjärjestöjen rooli vahvistui 1900-luvulla. Monet niistä saivat hyvin arvostetun roolin, kuten Amnesty International, Lääkärit ilman rajoja ja Human Rights Watch.
Valtiot ja niiden väliset järjestöt ovat kuitenkin keskeisimmässä roolissa ihmisoikeuskysymyksissä. Tässä suhteessa saatamme taas olla saranakohdassa. Se ei ainoastaan liity suurvaltasuhteiden murrokseen vaan yhteisiin kokemuksiin, kuten pandemiaan ja ilmastonmuutokseen. Myös populaarikulttuurin uudet muodot tai sosiaalisen median alustat korostavat yhteisten kokemusten ohella uudenlaista kuplautumista, disinformaatiota ja poisoppimista.
Monesta aiemmin kiistattomasta asiasta on tullut kiistanalaista. Yhä useampi kansalainen, johtaja ja maa hyväksyy tietyissä tapauksissa kidutuksen ja asutuskeskusten pommitukset sekä kollektiiviset rangaistukset. Ehkäpä elämme ihmisoikeuksien jälkeistä aikaa? Samalla vähemmistöjen oikeudet ovat yhä enemmän poliittisen keskustelun kohteena. Ihmisoikeudet ovat siis myös korostuneet.
Tässä lehdessä käsitellään muun muassa YK:n ihmisoikeusneuvostoa, johon Suomi on hakemassa. Se on yksi saranakohdan näyttämö. Valtiosuvereniteetti ja erityisesti suurvaltasuvereniteetti määrittelee neuvoston toimintaa. Maaryhmien kokoaminen ja niiden dominoiva valta ovat keskeisessä roolissa neuvoston työssä. Ihmisoikeuksien saranakohta, jota elämme, tekee jäsenyydestä entistä tärkeämpää mutta myös haasteellisempaa.
Ulkopolitiikka-lehti on kuuden vuosikymmenen ajan pyrkinyt seuraamaan ja ennakoimaan keskeisiä saranakohtia kansainvälisen hallinnan ja vallan todellisuudessa. Ulkopolitiikan ensimmäinen numero julkaistiin syksyllä 1961, ja siksi käsillä oleva lehti on erityinen juhlanumero. Sen sivuilla jatketaan tätä pitkää traditiota ja luodataan mennyttä ennakoimista – sekä luodaan pohjaa tulevien trendien kuvaukseen.
