Ajassa

Tarinatekniikoilla vihollista päin

Teksti:
Julkaistu: 19.5.2012

Kertomuksilla on valtava vaikutus ihmismieleen: ne muokkaavat käsityksiämme itsestämme ja jopa siitä, ketkä ovat vihollisiamme.

Siksi Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon aikoo käyttää kertomusten voimaa tulevaisuuden aseenaan. Pentagonin Darpa-tutkimuslaitos (Defence Advanced Research Projects Agency) tutkii BBC:n mukaan poliittisen väkivallan neurobiologiaa, ja tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tekniikoita, joilla Yhdysvallat voi vähentää vihollistensa aggressiivisuutta sotatantereilla.

Tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa tarinoiden vaikutusta ihmisaivojen oksitosiinin tuotantoon. Tutkimuksen mukaan kertomukset, joissa on kyse ihmisten perimmäisistä arvoista ja uskomuksista – monien konfliktien perimmäisistä vaikuttimista – vaikuttavat aivoissa eri alueella kuin tarinat, joissa on kyse vähäpätöisemmistä asioista.

Professori Greg Bernsin mukaan tämä todistaa, että etenkin etnisillä konflikteilla on biologinen perusta.

”Ymmärtämällä sotien syiden biologiaa voimme alkaa ymmärtää myös sitä, kuinka sotien riskiä voidaan pienentää”, Berns sanoo.

Pentagonin mukaan tarinatekniikoita voitaneen tulevaisuudessa käyttää ainakin terrorismin ja muun radikalismin torjuntaan. Ehkä tutkijat selvittävät senkin, millaisia tarinoita esimerkiksi George W. Bushille olisi pitänyt kertoa, jotta Yhdysvallat olisi jättänyt hyökkäämättä Irakiin.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu