Siirtolaisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja karkaa pian käsistä – totta vai tarua?
Entä tämä: Kehitysmaista tulevat siirtolaiset vievät vauraiden vastaanottajamaittensa työpaikat ja pilaavat muuttaessaan lähtömaittensa kehityksen edellytykset?
Myyttejä, sanoo Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n (International Organization for Migration) pääjohtaja William Lacy Swing.
Pitkän diplomaattiuran tehnyt Swing on johtanut 132 jäsenvaltion siirtolaisuusjärjestöä Sveitsin Genevessä vuodesta 2008. IOM on maailman suurin siirtolaisuuteen keskittyvä järjestö, joka määrittelee päätehtäväkseen ”inhimillisen ja hallitun siirtolaisuuden” tukemisen.
Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi kiintiöpakolaisten matkojen järjestämistä, siirtolaisten kotoutumisen avustamista ja vapaaehtoisesti lähtömaahansa palaavien tukemista. IOM työskentelee kaikenlaisten siirtolaisten kanssa: niin turvapaikanhakijoitten, pakolaisten kuin työn perässä muuttavien.
Nyt Swing on vakuuttunut siitä, että on korkea aika murtaa siirtolaisuuteen liittyviä perättömiä uskomuksia.
Muuten niistä kasvaa pelkoja ja peloista itseään toteuttava kierre.
Kuviteltu siirtolaistsunami
Euroopassa eletään jo pelon ilmapiirissä, sillä vallalla on Swingin mukaan ”siirtolaisvastainen mieliala”. Hän ei käytä kiertoilmaisuja, kuten ”maahanmuuttokritiikki”, vaan sanoo suoraan, että yleinen mielipide on kääntynyt siirtolaisuutta ja siirtolaisia vastaan.
Vierauden pelko on myös johtanut käytännön toimiin, kun eri puolilla Eurooppaa on tiukennettu rajavalvontaa ja kiristetty maahantulosääntöjä.
Esimerkiksi Britanniassa pääministeri David Cameron vaati taannoin loppua ”hallitsemattomalle maahanmuutolle” ja kiristyksiä ehtoihin, joilla Britanniaan jo muuttanut voi saada perheensä maahan. Suomessa keskustellaan oleskeluluvan ehtona olevista tulorajoista, ja Tanskassa aloitettiin kesällä rajatarkastukset Saksan- ja Ruotsin-vastaisilla Schengen-rajoilla. Syksyn vaaleissa valtaan noussut keskustavasemmistolainen hallitus tosin lupasi avata rajat uudelleen.
Siirtolaisuus ei kuitenkaan ole käymässä hallitsemattomaksi, saati räjähtämässä käsiin, Swing sanoo.
Noin 214 miljoonaa ihmistä asuu parhaillaan muualla kuin kotimaassaan. Absoluuttisesti luku on suurempi kuin koskaan – mutta vastaa vain kolmea prosenttia maailman asukkaista. Sen verran siirtolaisia on maailmassa liikkunut aina.
Faktoista huolimatta siirtolaisuus koetaan huonossa taloustilanteessa ongelmaksi, jota täytyy padota. Siksi liikkuvuuden ehtoja on Swingin mukaan tiukennettu jokaisella laskukaudella. Trendillä voi olla arvaamattomia seurauksia.
”Kun laillisen siirtolaisuuden ehtoja kiristetään, osa siirtolaisista päätyy ihmissalakuljettajien ja -kauppiaitten kynsiin. Rikollisuus lisääntyy.”
Emmekö siis ole oppineet historiasta mitään?
”Kyse ei ole niinkään oppimisesta vaan politiikasta”, Swing sanoo. Kun eurooppalaiset pelkäävät kansallisvaltioittensa perinteisen rakenteen ja ”meidän” identiteettimme puolesta, osa poliitikoista ottaa peloista kaiken irti kansansuosiota tavoitellakseen.
Toinen esimerkki turhista peloista on Swingin mukaan puhe ”pakolaisten hyökyaallosta”. Pakolaispelkoa lietsottiin Suomessa ja muualla Euroopassa viimeksi keväällä, kun arabimaissa kuohui. Italia pyysi Euroopan unionia varautumaan Eurooppaan suuntautuvaan muuttoaaltoon, ja EU ryhtyi vahvistamaan rajavalvontavirastonsa Frontexin toimintavalmiuksia.
IOM:n mukaan yksin Libyasta oli lokakuun alkuun mennessä paennut yli 720 000 ihmistä. Heistä yli 690 000 oli siirtynyt Libyan naapurimaihin Egyptiin, Tunisiaan, Nigeriin, Algeriaan, Tšadiin ja Sudaniin.
Euroopan satamiin Italiaan ja Maltalle Libyasta oli tullut hieman yli 27 000 ihmistä.
”Suurin osa pohjoiseenkin paenneista olisi halunnut pysyä Libyassa tai palata kotimaihinsa, mutta eivät olosuhteiden vuoksi voineet.”
Ensimmäinen myytti on mennyttä.
Turvallisuus = tulevaisuus
Pelkäsimme siirtolaistulvia tai emme, siirtolaisuutta ruokkivat yhteiskuntien kehitykseen liittyvät vetävät ja työntävät tekijät. Swing kutsuu niitä englanniksi termillä seven D’s, siirtolaisuuden seitsemän D:tä.
Yksi niistä on väestörakenne, demography. Ihmiset liikkuvat yleensä sieltä, missä on paljon nuorta väkeä, sinne, missä väki vanhenee – siis kehittyvistä maista teollisuusmaihin. Tähän liittyy siirtolaisuuden tarve, demand: Siirtolaisia tarvitaan esimerkiksi Euroopassa paikkaamaan vanhenevan väestön jälkeensä jättämää työvoimapulaa. Kehittyvien maiden nuorilla taas on työpaikkojen tarve, jota talouskriisi tuskin ainakaan lievittää.
Kolmas siirtolaisuutta kiihdyttävä tekijä ovat taloudelliset ja sosiaaliset eriarvoisuudet, disparities. Köyhyys ajaa ihmisiä pois kotiseuduiltaan.
”Sekin on myytti, että ihmiset lähtisivät siirtolaisiksi, koska eivät rakastaisi kotimaataan. Moni palaisi mieluusti takaisin, jos kotona olisi turvallisuutta ja työmahdollisuuksia”, Swing sanoo.
Köyhyyttä ja siitä johtuvaa siirtolaisuutta aiheuttavat sekä luonnolliset että ihmisen aikaansaamat katastrofit, disasters. Yhtä lailla ihmisiä ajaa kotiseuduiltaan maan ja ilmaston pilaantuminen, degradation.
Yksi siirtolaisuuteen houkutteleva tekijä puolestaan on välimatkoja lyhentävä teknologia, distance shrinking technology, joka on kutistanut esimerkiksi viikkojen pituiset valtamerilaivamatkat muutamien tuntien lennoiksi. Myös seitsemäs D, digital revolution eli digitaalinen vallankumous, on tuonut ihmiset entistä lähemmäksi toisiaan.
”Noin joka kolmannella maailman asukkaalla on pääsy internetiin. Ihmiset voivat ottaa hetkessä selvää, kuinka maailman toisella puolella eletään ja onko siellä esimerkiksi töitä tehtäväksi”, Swing sanoo.
Työ etsii tekijäänsä
Suomessa siirtolaisuuden, työmarkkinoiden ja hyvinvointivaltion suhteet nousivat puheenaiheeksi viime vaalien alla. Yhtäältä on puitu sitä, vievätkö maahanmuuttajat kantaväestön työpaikat. Toisaalta on mietitty, laskeeko elintasomme, jos korkeaa koulutusta vaativille töille ei löydy tekijöitä, kun väestö vanhenee.
Euroopan komission mukaan Euroopan työikäinen väestö vähenee ilman siirtolaisia 110 miljoonaa vuoteen 2060 mennessä. Eurostatin viimeisimmän tilaston mukaan EU-maihin muutti vuonna 2008 noin 1,8 miljoonaa EU:n ulkopuolelta tullutta siirtolaista.
Swingin mukaan Eurooppa kuitenkin joutuu ojasta allikkoon, jos siirtolaisuuspolitiikassa aletaan suosia vain korkeakoulutettuja erityisosaajia.
”Kukaan ei kohta tee niitä töitä, joita monet siirtolaiset tekevät nyt”, Swing sanoo.
Hän viittaa esimerkiksi matalapalkkaisiin siivous- ja kuljetusalan töihin, jotka ovat muun muassa Suomessa jääneet suureksi osaksi maahanmuuttajien tehtäväksi. Samalla hän murtaa toisen myytin: siirtolaiset eivät vie vastaanottajamaittensa työpaikkoja vaan tekevät niitä töitä, jotka ovat tekijöitä vailla.
Jumiin pakolaisleirille
Viime vaalien yhteydessä suomalaisessa siirtolaisuuskeskustelussa nousi esiin myös kysymys siitä, onko Suomella varaa vastaanottaa humanitaarisista syistä maahan tulevia nykyiseen tahtiin.
Moni humanitaarista maahanmuuttoa vastustava katsoo, että on rahan tuhlausta asuttaa esimerkiksi Somaliasta paenneita Suomen kaltaisiin kaukaisiin maihin. Heitä olisi halvempaa auttaa lähellä kotiseutuaan.
Suomi on kymmenen viime vuoden ajan ottanut vastaan enintään 750 kiintiöpakolaista vuosittain. Turvapaikkaa täältä oli kuluvana vuonna syyskuun loppuun mennessä hakenut 2 217 ihmistä. Se on kolmanneksen vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Koko viime vuonna turvapaikanhakijoita oli 4 018.
Swing kiittelee Suomen osuutta kiintiöpakolaisten vastaanottamisessa ja toteaa, että kotimaistaan paenneiden auttaminen esimerkiksi naapurimaissa on vaikeampaa kuin moni kuvittelee.
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan eniten pakolaisia suhteessa kansantalouden kokoon asuu nykyisin Pakistanissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Keniassa – maissa, jotka ovat vastaanottaneet tuhansia pakolaisia, vaikka kärvistelevät itsekin köyhyyden, konfliktien ja luonnonkatastrofien kanssa.
”Maailmalla ei ole tarpeeksi Suomen kaltaisia maita, joihin pakolaisleireille saapuneita voitaisiin asuttaa. Kaikkiaan pakolaiskiintiöt ovat liian pieniä, ja osa pakolaisten uusista kotimaista valitsee tulijoita esimerkiksi lähtömaan ja uskonnon mukaan”, Swing sanoo.
Siksi kymmenettuhannet ovat jääneet jumiin väliaikaisiksi tarkoitetuille leireille, jopa vuosikymmeniksi. Niin käy esimerkiksi monille Somaliasta paenneille, jotka onnistuvat pakenemaan rajan yli Keniaan.
Moni heistä päätyy maailman suurimmalle pakolaisleirille Dadaabiin, joka rakennettiin alun perin 90 000 ihmisen tarpeisiin. Nyt siellä asuu YK:n pakolaisjärjestön mukaan yli 450 000 ihmistä. Rajan yli Somaliasta saapuu päivittäin yli tuhat lisää.
Taitoja ja rahaa
Entä kolmas myytti siitä, että siirtolaiset pilaavat lähtiessään kotimaittensa kehityksen edellytykset?
Swing myöntää, että niin kehitys- kuin teollisuusmaissa on tehtävää, jotta siirtolaisuuspolitiikka ja kehityspolitiikka saataisiin tukemaan toisiaan. Hallinnonalat tulisi tuoda saman pöydän ääreen.
”Harvoilla valtioilla on tehokasta, hallinnonalojen välistä koordinaatiota. Työministeriö huolehtii työpaikoista ja ulkoministeriö kansainvälisistä suhteista, mutta jos aloja ei tuoda yhteen, siirtolaisuuspolitiikka ei ole niin kattava kuin haluaisimme.”
Swingin mukaan siirtolaisuus kuitenkin tukee muuttajien synnyinmaan kehitystä esimerkiksi silloin, kun muuttajien ammattitaitoa ja rahalähetyksiä käytetään entisen kotimaan yhteiskunnan vahvistamiseen.
IOM on esimerkiksi lähettänyt korkeasti koulutettuja, ulkomailla asuvia somalialaisia lyhyille pesteille Somaliaan vahvistamaan julkishallintoa ja lainsäädäntöä. Meksikossa IOM on auttanut muun muassa Jaliscon alueen asukkaita järjestäytymään kotiseutuyhteisöiksi, jotka parantavat alueensa elinolosuhteita. Jaliscolaisia on autettu esimerkiksi perustamaan pienyrityksiä. Osa rahoituksesta on saatu Yhdysvaltoihin muuttaneilta siirtolaisilta.
Kaikkiaan siirtolaiset lähettivät Maailmanpankin mukaan kotimaihinsa viime vuonna noin 440 miljardia dollaria. Se on lähes yhtä paljon kuin Ruotsin bruttokansantuote, ja yli kolme kertaa yhtä paljon kuin OECD-maiden yhteenlaskettu virallinen kehitysapu.
”Meidän tulee huolehtia siitä, että siirtolaiset jatkavat rahalähetyksiään taloustilanteen kehnoudesta huolimatta”, Swing sanoo. ”Siksi rahan lähettämiskustannukset pitää saada mahdollisimman edullisiksi.”
Faktat on esitetty. Mutta kuinka me voisimme toimia arjessa siten, että hälventäisimme perättömiä pelkoja?
”Tarvitaan kansalaiskasvatusta. Se on sekä tiedotusvälineiden, viranomaisten että poliitikkojen velvollisuus.”
