Valta ja moraali ovat abstraktilla tasolla erotettavissa toisistaan, mutta maailmanpolitiikan todellisuudessa ne usein kietoutuvat yhteen. Valta vaikuttaa moraaliseen linssiimme.
Esimerkiksi ihmisiä kohtaan kokemamme empatia vaimenee maantieteellisen ja kulttuurisen etäisyyden kasvaessa. Tämä on helppo havaita onnettomuus- ja konfliktiuutisoinnissa. Sama asia lähellä järkyttää ja johtaa toimintaan, kaukainen jää helposti näkymättömäksi ja uutisarvoltaan vähäiseksi. Samaistumme joihinkin poliittisiin yhteisöihin, toiset jäävät katveeseen.
Valtapolitiikka kaappaa helposti moraalisen agendan. Arvot saattavat jäädä toiseksi, kun kyseessä on strateginen intressi. Tässä lehdessä käsittelemme muun muassa demokratioiden suhdetta yksinvaltaisten maiden kanssa käytävään kauppaan. Rahallinen hyöty voi pukea esimerkiksi vientihankkeen korulauseisiin, vaikka suhde olisi hyvin epäilyttävä. Tätä tapahtuu asekaupoista aina koulutusvientiin.
Toisaalta moraaliset näkökulmat saattavat muodostua esteiksi epäilyttäville suhteille. Skandaaleja pelätään. Moraali ei siis itsessään välttämättä ohjaa toimintaa, vaan vaikuttaa ainoastaan epäsuorasti. Valtaapitävät pelkäävät vallan menettämistä, jos toimivat arveluttavasti.
Hätiköidyissä tilanteissa valta ja moraali ajautuvat helposti holtittomaan suhteeseen toisiinsa.
On myös tilanteita, joissa valta on pakotettu moraaliseen toimintaan, koska se nähdään ensisijaisen tärkeänä. Koituvista kustannuksista ei välitetä, koska yleinen tilanne vaatii hyvän tekemistä. Esimerkiksi humanitaaristen interventioiden logiikka saattaa kummuta aidosta halusta auttaa ja suojella kaukaisia ihmisiä. Suomen osallistuminen Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon oikeutettiin osin aidolla halulla parantaa afgaanien elinolosuhteita. Oli ilmiselvää, että olosuhteet vaativat hyvän tekemistä.
Pitkällä aikavälillä kuitenkin asiat monimutkaistuivat. Seurausetiikka tuli yhä konkreettisemmaksi. Sen mukaan toiminnan arvoa ei määritä moraalinen absolutismi vaan se, mitä toiminnasta seuraa. Afganistanissa tuli hyvistä aikomuksista huolimatta sekasotku ja lopuksi nöyryytys, joka asettaa rajoja tulevaisuuden kriisinhallinnalle.
Vallan suhde moraaliin ei ole yksiselitteinen tai kategorinen. Vallalla voi olla humaanit kasvot, ja joskus väkivallan käyttö voi olla oikeutettua. Moraalipohjaisella toiminnalla voi olla huonot seurauksensa, jotka rikkovat »do no harm» -periaatetta.
Hätiköidyissä tilanteissa valta ja moraali ajautuvat helposti holtittomaan suhteeseen toisiinsa. Vaikkapa tuomitsemalla äkkiä kaikki venäläiset sotaan syyllisiksi tulemme samalla tukeneeksi Venäjän johdon yrityksiä osoittaa lännen vihamielisyys. Kiireessä saatamme rynnätä tekemään moraalista valtapolitiikkaa, joka myöhemmin osoittautuu haitalliseksi sekä vallan että moraalin näkökulmasta.
