Heikki Mansikka muistuttaa, että hävittäjälentäjä ei ole omillaan, vaan ympärillä pyörii valtava määrä logistiikkaa, huoltoa ja muuta toimintaa.
Filosofian tohtori Heikki Mansikka, 52, kertoo tuoreessa kirjassaan Hornet-lentäjä, miten Ilmavoimat kouli hänestä hävittäjälentäjän ja uusien lentäjien opettajan. Mansikka kuvailee vaarallisen ammatin arkea ja urapolkuaan ilmasodan tutkijaksi ja asiantuntijaksi.
Teknologiayritys Insta Groupissa työskentelevä Mansikka auttaa Ilmavoimia uusien F35-hävittäjien käyttöönotossa.
Mitä hävittäjälentäjän luonteelta ja kyvyiltä vaaditaan?
Koulutukseen haetaan tavallisia nuoria miehiä ja naisia. Työssä on kestettävä painetta sekä kyettävä suorittamaan samaan aikaan monta tehtävää häiriintymättä ja tekemään päätöksiä vajavaisella tiedolla. Lentäjiä yhdistää myös vahva itseluottamus.
Kerrot kirjassasi, miten sinua on simputettu 1990-luvulla. Miksi simputusta on esiintynyt Puolustusvoimien koulutuksessa?
Tuohon aikaan oli muutenkin normaalia suhtautua ihmisiin syrjivästi. Luulen, että simputusta esiintyi, koska »niin oli aina tehty». Perinnettä oli vaikea katkaista. Puolustusvoimat on organisaationa ollut harvoin muutoksen kärjessä, mutta olen iloinen, että moderni Puolustusvoimat tuo voimakkaasti julki, ettei simputuksen kaltainen käytös ole hyväksyttävää.
Mitä riskejä ilmasodankäyntiin liittyy?
Hävittäjälentäjien dna:han kuuluu, että tiedostamme ja hyväksymme riskit aina kun nousemme koneeseen. Vaikka ilmasodassa käytetään edistynyttä teknologiaa ja ihmiset ovat koulutettuja, sattumalla on osuutensa. Marginaalit ovat pieniä onnistuneen tehtävän ja katastrofin välillä.
Suomen turvallisuusympäristössä ilmatoiminta on puolustusta, ja jos puolustuslennolle lähdetään, yleensä joku tulee ammutuksi. Ilmasotaa voi verrata turnajaisiin, jossa radan päästä lähdetään peitsi ojossa toista kohti ja aina joku putoaa hevosen selästä. Tämä antaa työllemme perussävyn, johon suhtaudumme vakavasti.
Olen ensisijaisesti sotilas, vasta sitten lentäjä. Nuorena halusin vain lentää, mutta Ilmavoimien koulutus avasi silmäni työn syvemmälle merkitykselle. Työmme vilpitön tarkoitus on päivittäin varmistaa yhteiskunnan perusta, turvallisuus ja rauha.
Miten ilmataistelu on kehittynyt viime aikoina?
Myytti yksin auringonlaskuun ratsastavasta hävittäjälentäjästä on siitä kaukana. Uusissa hävittäjissä kaikki on verkottunut toiminnallisesti yhteen, ja lentojen tilannekuvaa jaetaan monen toimijan kesken. Jos ennen hävittäjälentäjä oli yksi shakkilaudan nappula, nyt hän on koko lauta nappuloineen.
Muutos asettaa tietysti paljon vaatimuksia lentäjille, ja on riski että hävittäjien kehittyessä lentäjä tukahtuu tiedon määrään. Kyse ei ole siitä, mitä kaikkea teknologialla on mahdollista saavuttaa, vaan siitä, pysyykö ihminen kehityksen mukana.
Miten Suomen ilmavoimat pärjäävät kansainvälisessä voimavertailussa?
Kun uudet F35-hävittäjät otetaan käyttöön, olemme lukumäärässä katsottuna eurooppalainen ilmavoimasuurvalta. Suhteellisessa voimassa ja suorituskyvyssä mitattuna en siis lähtisi haastamaan Suomea ilmatoiminnassa.
Kalustomme on samanlaista kuin muissa länsimaissa, jolloin yhteistyö tiivistyy ja kyky toimia yhdessä paranee.
Millaisia muutoksia Nato-jäsenyys tuo mukanaan ilmavoimiin?
Olemme olleet menetelmällisesti yhteensopivia jo pitkään, paremmin kuin moni Nato-maa. Olen huolissani henkilöstön riittävyydestä. Nato-esikuntiin on lähetettävä väkeä, ja olemme entistä tiiviimmin mukana Naton yhteisissä harjoituksissa. Se on aina jostain muusta työstä pois, joten henkilöstön liikkuminen ja hävittäjälentäjien kouluttaminen pitää suunnitella fiksusti.
Mikä on ilmataistelun rooli Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan?
Ukrainassa näkyy ilmanhallinnan merkitys. Kun sitä ei saa riittävälle tasolle, seuraukset ovat vakavia: Venäjä pääsee kohdistamaan hyökkäyksiä Ukrainan sotilas- ja siviilikohteisiin, ja jälki on tuhoisaa.
Ukraina on pyytänyt ensisijaisesti tuttua hävittäjäkalustoa, jotta käyttöönotto veisi mahdollisimman vähän aikaa. Pienet tyyppierot lentokoneiden välillä otetaan haltuun viikoissa. Koulutettu hävittäjälentäjä kykenee omaksumaan uuden koneen muutamassa kuukaudessa.
Kaluston käyttöönottoa isompi haaste on kuitenkin se karuselli, joka pyörii hävittäjien ympärillä. Jotta koneilla voi lentää, tarvitaan logistiikkaa ja huoltoa. Meillä lentäjillä on ainakin mekaanikkojen mielestä luontainen taipumus rikkoa koneita, ja niiden korjaamiseen ja huoltoon vaaditaan paljon resursseja ja osaamista.
Heikki Mansikka: Hornet-lentäjä (WSOY), ilmestyy 16.3.
