Ajassa

Eurooppa raottaa oviaan

EU:sta voi hakea turvapaikkaa vasta paikan päällä. Syyriasta on käytännössä mahdotonta matkustaa unionimaihin laillisesti.

Teksti:
Julkaistu: 14.3.2014
Lähde: Eurostat

EU-maiden on taattava Syyrias­ta paenneille turvallinen pääsy unionin alueelle ja mahdolli­suus reiluun turvapaikka­menettelyyn, vaati EU-parlamentti viime vuoden lopulla.

Käytännössä vain harvalla Syyri­asta paenneella on mahdollisuus tulla laillisesti hakemaan turvaa Euroopasta. Useimmat EU-maat vaativat syyrialaisilta viisumin, mutta ovat sulkeneet edustus­tonsa Syyriassa. Turvapaikkaa voi hakea vasta paikan päällä EU-maassa.

Esimerkiksi Saksa vaatii viisumin myös sellaisilta syyrialaisilta lentomat­kustajilta, joiden lopullinen määränpää on kolmannessa maassa. Tämä selviää Euroopan pakolaisjärjestöjen kattojär­jestön ECRE:n julkaisemasta raportista.

Yhteinen politiikka, eri menettelyt

EU-maista turvaa hakevien syyrialaisten asemaa hankaloittaa myös se, että EU-maat kohtelevat samankaltaisiakin ha­kijoita eri tavoin, ECRE kirjoittaa.

Vaikka EU-maat hyväksyivät viime vuonna lähes kaikki syyrialaisten tur­vapaikkahakemukset, osa EU-maista on myöntänyt syyrialaisille pakolaisen aseman, osa turvapaikan toissijaisen suo­jeluntarpeen perusteella.

”Jäsenmaiden viranomaiset päättä­vät, mitä suojelumenettelyä käytetään. Päätös tehdään kunkin hakemuksen yk­silöllisen tarkastelun, hakijan lähtömaan tilanteen ja hakijan henkilökohtaisen profiilin perusteella”, sanoo Euroo­pan turvapaikka-asioiden tukiviraston EASO:n tiedottaja Jean-Pierre Schembri.

Pakolaisen asemaan on oikeutettu henkilö, jolla on perusteltu syy pelätä kotimaassaan vainoa rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisen mielipiteen tai yhteiskunnalliseen ryhmään kuulu­misen vuoksi. Toissijainen suojeluntarve tarkoittaa, että henkilöllä on syytä pelätä henkensä puolesta esimerkiksi kotimaas­sa uhkaavan kuolemantuomion, kidu­tuksen tai aseellisen konfliktin vuoksi.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR katsoo, että suurin osa syyrialaisista turvapaikan­hakijoista täyttää pakolaiskriteerit, vaik­ka heihin ei kohdistuisi uhkaa yksittäisinä henkilöinä. Pakolaisaseman myöntämisen perusteeksi pitäisi riittää turvapaikan­hakijan pelko turvallisuutensa puolesta vaikkapa siksi, että hän on yhteydessä jo­honkin konfliktissa taistelevaan osapuo­leen ja hänen asuinseutunsa on vastak­kaisen osapuolen taistelijoiden hallussa.

Tammikuuhun mennessä syyrialaisia oli tullut Eurooppaan noin 64 000, jois­ta huomattava osa Saksaan ja Ruotsiin. Syyrian lähialueille oli paennut yli kaksi miljoonaa syyrialaista.

EU-maat ovat sitoutuneet auttamaan syyrialaisia myös vastaanottamalla kiin­tiöpakolaisia. Suomi vastaanottaa tänä vuonna 500 syyrialaista pakolaista. Ruotsissa vastaava luku on 400, Sak­sassa 10 000.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu