Ajassa

Eurooppa ulkoistaa jätteitään

Teksti:
Julkaistu: 12.12.2012
KUVA : DUNCAN / FLICKR

Vaikka Euroopan talous ontuu, vienti vetää jätebisneksessä. Siinä missä Eu­roopan unionia on aiemmin syytetty pääs­töjensä ulkoistamisesta, EU vie nyt myös jätettä enemmän kuin koskaan, kertoo Eu­roopan ympäristöjärjestö eea:n raportti.

EU:n romumetallien vienti kaksinkertaistui vuosina 1999–2011 lähelle 50 miljoonaa tonnia. Samaan aikaan muovijätteen vienti viisinkertaistui rei­luun 5 miljoonaan tonniin. Kaikkiaan Euroopassa tuotetaan vuodessa noin 2,5 miljardia tonnia niin sanottua vaa­ratonta jätettä.

eea:n mukaan viennin kasvu joh­tuu ennen muuta EU:n kierrätyslainsäädännön tiukentumisesta: aiempaa suurempi osa jätteestä on kierrätettävä, ja kierrätys on helpointa ja halvinta hoitaa unionin ulkopuolella esimerkiksi Aasiassa. Kierrätysmateriaalin kysyntä Aasian nousevissa talouksissa on puo­lestaan kasvanut, kun raaka-aineiden hinnat ovat nousseet.

Jätteestä rikastuvat sekä viejät että kierrättäjät. EU:n kolmansiin maihin suuntautuneen romumetallien viennin arvo kahdeksankertaistui vuosina 1999– 2011 kaikkiaan 18 miljardiin euroon, ja viennin arvioidaan lisääntyvän edelleen.

Se tuskin motivoi EU:ta pyrkimään varsinaiseen tavoitteeseensa eli jätteen määrän vähentämiseen.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu