Venäläistaustaiset oligarkit ovat olleet avokätisiä. Entinen asepohatta, vuonna 2011 Britannian kansalaisuuden saanut Alexander Temerko lahjoitti 1,4 miljoonaa euroa Britannian konservatiivipuolueelle vuosina 2012–2019.
Temerko saattaa olla yksi yhdeksästä venäläistaustaisesta oligarkista, jotka mainitaan Britannian parlamentin turvallisuus- ja tiedustelukomitean vuonna 2018 julkaiseman raportin salaisessa liitteessä. Raportissa kartoitettiin Venäjän vaikuttamispyrkimyksiä Britanniassa.
Komitea kiinnitti erityistä huomiota Venäjän eliitin taloudellisiin kytköksiin Lontoossa, kuten konservatiivipuolueen Britanniassa asuvilta oligarkeilta saamiin lahjoituksiin. Se pitää niitä uhkana maan kansalliselle turvallisuudelle.
Oligarkeilla on todennäköisesti Temerkon tapaan Britannian kansalaisuus, jolloin toiminta on ollut laillista. Ongelmallista on kuitenkin komitean mukaan se, että heillä on edelleen tiiviit kytkökset Venäjän eliittiin. Esimerkiksi Temerko kertoi vuonna 2019 uutistoimisto Reutersille työskennelleensä Venäjän puolustusministeriölle ja kehui Venäjän tiedustelupalvelujen entistä johtajaa Nikolai Patruševia. Myöhemmin Temerko totesi Reutersille, että hän työskenteli puolustusministeriön sijaan Venäjän valtiolle ja kiisti henkilökohtaiset siteet Venäjän tiedustelupalveluihin.
Oligarkkien lahjoitukset Britannian konservatiivipuolueelle ovat German Marshall Fundin tutkijan Josh Rudolphin mukaan tyyppiesimerkki niin sanotusta »haitallisesta rahoituksesta» (malign finance). Se on ulkomaista rahaa, jolla tuetaan kohdemaassa esimerkiksi poliittisia puolueita tai hyvin verkostoituneita eliitin jäseniä. Varojen alkuperää on usein vaikea jäljittää, koska se pyritään tarkoituksella hämärtämään.
Haitallinen rahoitus loukkaa Rudolphin mukaan valtion itsemääräämisoikeutta ja vaarantaa kansallisen turvallisuuden. »Kyse ei ole pelkästä korruptiosta, vaan raha on peräisin vieraalta hallinnolta, joka pyrkii edistämään omia poliittisia tavoitteitaan kohdemaassa», hän sanoo.
Rudolph ja tutkija Thomas Morley jäljittivät viime vuonna 300 miljoonan dollarin edestä haitallista rahoitusta Alliance for Securing Democracy -hankkeessa. Varoja käytettiin viimeisten kymmenen vuoden aikana yli sataan vaikuttamispyrkimykseen 33 maassa. Rahat olivat peräisin autoritaarisista valtioista, etenkin Venäjältä ja Kiinasta, mutta myös Iranista, Saudi-Arabiasta ja Arabiemiirikunnista. Rahalla valtiot pyrkivät edistämään ulkopoliittisia tavoitteitaan, tai esimerkiksi Venäjän tapauksessa horjuttamaan kohdemaan vakautta.
Puolet tapauksista oli Venäjän haitallista rahoitusta Euroopassa. Sen lisäksi Venäjä on vaikuttanut Yhdysvalloissa vuodesta 2016 ja Afrikassa vuodesta 2018 lähtien. Kiinan toiminta on ollut aktiivisinta Tyynellämerellä, mutta se on laajentanut vaikuttamispyrkimyksiään myös Eurooppaan ja Afrikkaan. Persianlahden valtiot pyrkivät erityisesti vaikuttamaan vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja presidenttiehdokkaiden Lähi-idän politiikkaan.
Trendi on Rudolphin ja Morleyn mukaan kasvava. Suurin osa tapauksista ajoittui vuosikymmenen jälkipuoliskolle. Käännekohta oli vuosi 2014, jolloin sekä Venäjän että Kiinan pyrkimykset alkoivat lisääntyä. Venäjän aktivoitumista selittää Krimin valtaus, kun taas Kiinan toimintaa ovat kiihdyttäneet silkkitiehanke sekä maan johtajan Xi Jinpingin koventunut ulkopoliittinen linja.
Suurimmassa osassa tutkijoiden löytämistä vaikutusyrityksistä hyödynnettiin lainsäädännön porsaanreikiä. Autoritaariset hallinnot ujuttivat hämärää rahaa demokratioihin muun muassa voittoa tavoittelemattomia järjestöjä, kryptovaluuttoja, yrityksiä ja kohdemaassa asuvia kontaktejaan hyödyntäen.
Esimerkiksi saksalaisen oikeistopopulistisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) vaalikampanjaa tuki vuosina 2016–2018 saksalainen ajatushautomo Yhdistys oikeusvaltion ja kansalaisvapauksien säilyttämiseksi (Verein zur Erhaltung der Rechtsstaatlichkeit und bürgerlichen Freiheiten). Sen rahoittajat ovat salaisia. Ajatushautomo käytti puolueen tavoitteita tukevaan vaalimainontaan enemmän rahaa kuin puolue itse. Näin AfD pystyi salaamaan merkittävän osan vaalimainostensa tosiasiallisista rahoittajista.
Ajatushautomolla ei ole edes fyysistä toimipistettä Saksassa, ainoastaan pöytälaatikko, joka johtaa sveitsiläiseen PR-yhtiöön Goal AG:hen. Yhtiö on tukenut myös muiden eurooppalaisten oikeistopopulistien vaalikampanjoita.
Venäjä on yrittänyt sekaantua myös syksyn liittopäivävaaleihin Saksassa. Tämä selviää Alliance for Securing Democracyn ajankohtaisesta seurantahankkeesta. Venäjän rahoittamat mediat Sputnik ja RT Deutschland ovat muun muassa maalittaneet Venäjä-kriittistä vihreiden kansleriehdokasta Annalena Baerbockia sekä levittäneet polarisaatiota ruokkivia uutisia ja harhaanjohtavia väitteitä. Seurannan mukaan RT Deutschlandin Twitter-julkaisut ovat keränneet Saksassa kaikista medioista kolmanneksi eniten jakoja.
Kun autoritaarinen hallinto jää kiinni suoranaisesta laittomasta rahanpesusta, kuten lahjuksien maksamisesta tai väkivallan tukemisesta, on taustalla yleensä laajempi vaikuttamiskampanja.
Vuonna 2018 Venäjä yritti estää Makedonian nimen muuttamisen Pohjois-Makedoniaksi, mikä mahdollisti maan liittymisen Natoon vuonna 2019. Kreikassa asuva Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluva venäläinen miljardööri Ivan Savvidis rahoitti uudelleennimeämistä vastustavia tahoja ja kannusti väkivaltaisia mellakoitsijoita ainakin 300 000 eurolla. Lisäksi Venäjän tiedustelupalvelu ja sen alaisuudessa toimivat verkkoryhmät perustivat muun muassa harhaanjohtavia väitteitä levittäviä sosiaalisen median tilejä ja tekivät kyberhyökkäyksiä.
Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen tutkijan Arnis Šnoren mukaan laiton rahanpesu voisi myös olla keino horjuttaa pienen maan taloutta. Huhut rahanpesusta voisivat karkottaa ulkomaiset sijoittajat ja yhtiöt, joiden jättämän tyhjiön autoritaaristen maiden yhtiöt voisivat täyttää.
»Tämä on kuitenkin hyvin teoreettinen skenaario», Šnore sanoo. Hänen mukaansa tällaisen kampanjan toteuttaminen EU-maassa olisi liian vaikeaa, mutta se olisi voinut tapahtua esimerkiksi Moldovassa, jonka pankeista katosi miljardi dollaria vuonna 2014.
Rudolphin mukaan haitallisen rahoituksen tavoitteet ja keinot vaihtelevat mahdollisuuksien ja alueen mukaan.
Entisen Jugoslavian alueella Venäjä on pyrkinyt estämään maiden Nato-jäsenyyksiä laajamittaisilla hybridikampanjoilla. Se on yrittänyt nakertaa Euroopan unionin yhtenäisyyttä tukemalla EU-kriittisiä oikeistopopulisteja, kuten AfD:ta Saksassa. Tunnetuin esimerkki tästä on venäläisomisteisen pankin vuonna 2014 myöntämä 9,4 miljoonan euron laina ranskalaisen oikeistopopulistin Marine Le Penin puolueelle Kansalliselle rintamalle.
»Tapauksia yhdistää niiden pyrkimys satuttaa kohdemaata», Rudolph sanoo.
On haastavaa osoittaa, kuinka suuri vaikutus haitallisella rahoituksella on kohdemaan politiikkaan. 300 miljoonaa dollaria »likaista» rahaa kymmenessä vuodessa on vain murto-osa demokraattisten maiden vaalikampanjoiden budjeteista. Vertailun vuoksi yksin Saksan valtio maksoi puoluetukia vuonna 2019 lähes 200 miljoonaa euroa.
Rudolphin ja Morleyn löytämissä tapauksissa summat eivät usein olleet riittävän suuria, että niillä olisi suuri merkitys esimerkiksi vaalien kulkuun. Toisaalta vuonna 2016 Venäjän näkökulmasta suotuisa puoli voitti sekä brexit-äänestyksen että Yhdysvaltain presidentinvaalit täpärästi. Molemmista vaaleista on todisteita Venäjän onnistuneesta puuttumisesta vaalien kulkuun.
»Olen varma siitä, että joissain vaaleissa haitallinen rahoitus on ollut käänteentekevää lopputuloksen kannalta», Rudolph sanoo. Hänen mukaansa raportin tarkoitus ei kuitenkaan ole osoittaa, milloin haitallisella rahoituksella on ollut ratkaiseva merkitys, vaan tehdä rahoitus ja siihen liittyvät uhat näkyviksi.
Tutkija korostaa myös, että raportti on ainoastaan pintaraapaisu haitallisista rahavirroista, joiden on tarkoitus jäädä piiloon. »Jokaista jäljittämäämme dollaria kohden on tuhat dollaria, jotka Kremlin hännystelijät ovat ujuttaneet pois Venäjältä», Rudolph sanoo ja viittaa muun muassa kahden ekonomistin Anders Åslundin ja Thomas Pikettyn esittämiin arvioihin. Åslundin mukaan Putin lähipiireineen olisi piilottanut 195–325 miljardia dollaria ulkomaille vuosina 2009–2019.
»Emme tiedä, mitä niille rahoille käy», Rudolph toteaa.
Kiinasta lähteviä rahavirtoja on niin ikään vaikea jäljittää, sillä sen ulkomaille myöntämät lainat ovat pitkälti salaisia. Esimerkiksi Kansainvälisellä valuuttarahastolla IMF:llä ja Maailmanpankilla ei ole tarkkaa tietoa Kiinan myöntämistä lainoista. Lisäksi lainaa vastaanottavat maat eivät usein tiedä lainan suuruutta tai ehtoja, koska ne eivät kerää tietoja valtio-omisteisten yhtiöidensä lainoista, toisin kuin Kiina.
Suurien summien siirtäminen autoritaarisesta valtiosta ulkomaille vaatii hyviä suhteita kohdemaahan.
Autoritaarisesta maasta tulevaan rahaan liittyy Šnoren mukaan aina hybridivaikuttamisen riski.
»Suurien summien siirtäminen autoritaarisesta valtiosta ulkomaille vaatii hyviä suhteita kohdemaahan», Šnore sanoo. Näitä suhteita Kreml saattoi esimerkiksi hyödyntää, kun Lontoossa asuvat oligarkit kanavoivat tukea Britannian konservatiivipuolueelle.
Jos EU ei kykene pysäyttämään haitallisia rahavirtoja eikä suojautumaan muilta hybridiuhilta, Šnore pelkää jäsenmaiden eriytyvän toisistaan ja keskinäisen luottamuksen rapautuvan. Juuri sitä autoritaaristen maiden hallinnot tavoittelevat.
»Vapaata demokratiaa pelkäävät haluavat saada demokratiat näyttämään heikoilta», Šnore sanoo.
Historiallisesti demokratiat ovat kuitenkin yhtä lailla syyllistyneet vaalivaikuttamiseen. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat puuttui aktiivisesti muiden maiden vaaleihin ja rahoitti laittomasti itselleen suotuisia ehdokkaita. Kylmän sodan päätyttyä vaalivaikuttaminen hiipui.
Rudolph ja Morley eivät löytäneet 2000-luvulla enää näyttöä siitä, että Yhdysvallat tai mikään muukaan demokratia olisi ujuttanut haitallista rahaa ulkomaille. Rudolphin mukaan suurvaltasuhteiden kiristyessä on tärkeää, että Yhdysvallat pitäytyy käyttämästä autoritaaristen maiden taktiikoita. »Intressiemme ja arvojemme on kuljettava yhdessä», hän sanoo.
Haitallisten rahavirtojen tilkitsemistä vaikeuttavat EU:ssa jäsenmaiden vaihtelevat lainsäädännöt. Esimerkiksi Kypros ja Malta ovat myöntäneet ulkomaisille suursijoittajille niin sanottuja kultaisia passeja, vaikka sijoittajat eivät edes olisi asuneet maissa. Passi takaa pitkälti samat oikeudet kuin kansalaisuuskin, kuten vapaan liikkuvuuden Schengen-alueella ja pääsyn sisämarkkinoille. Näin hämärät rahavirrat pääsevät helpommin myös niihin EU-maihin, joissa valvonta on tarkempaa.
Šnoren mukaan Venäjä on alkanut arvioida tarkemmin rahoituksen vaikuttavuutta. Jos jonkin maan instituutiot ovat riittävän sietokykyisiä, resurssit siirretään haavoittuvaisempaan paikkaan, jossa niistä on enemmän hyötyä. Esimerkkinä hän mainitsee Baltian maat, jotka tiukensivat finanssivalvontaansa ja alkoivat tukkia rahanpesun mahdollistavia porsaanreikiä voidakseen liittyä teollisuusmaiden järjestöön OECD:hen.
Kyse on erityisesti Latviasta, joka liittyi OECD:hen vuonna 2016. Maa on tunnettu suuresta pankkisektoristaan, joka on erikoistunut ulkomaisiin asiakkaisiin etenkin entisen Neuvostoliiton maissa. Viime vuosina Latvian viranomaiset ovat sulkeneet useita pankkeja ja langettaneet rahanpesusta tuomioita.
»Hämärä raha on alkanut kulkea EU:hun jotain muuta reittiä», Šnore sanoo.
Hän näkee myös ongelman EU:n rakenteissa. Historiallisesti unionia on yhdistänyt jatkuva vaurauden tavoittelu ja sijoitusten houkuttelu. Tämä avoimuus ulkomaisille sijoituksille luo mahdollisuuden käyttää järjestelmää hyödykseen. Šnoren mukaan EU:ssa ei ole vieläkään riittävästi ymmärrystä sille, että kaikki sijoitukset eivät ole hyvästä. Sääntöjä tulisi tarkastella uudelleen turvallisuuden ja yhteisen hyvän näkökulmista.
EU pyrkii parhaillaan tiukentamaan finanssivalvontaansa. Euroopan komissio esitteli kesällä uuden rahanpesunvastaisen lainsäädäntöpaketin, jonka tarkoitus on yhtenäistää jäsenmaiden rahanpesua kitkevää lainsäädäntöä ja vahvistaa rajat ylittävää valvontaa. Komissio ehdottaa muun muassa EU:n laajuisen rahanpesuviranomaisen perustamista. Se koordinoisi jäsenmaiden toimintaa ja valvoisi suurimpia finanssilaitoksia.
Haitalliseen rahoitukseen voisi Rudolphin mukaan puuttua kieltämällä myös epäsuorat poliitikkojen ja puolueiden ulkomailta saamat tuet. Näitä ovat esimerkiksi luontaissuoritukset kuten lainat, luksuslahjat ja matkat, joita Kremliin kytköksissä olevat pankit ja oligarkit ovat tarjonneet eurooppalaisille politiikoille. Laajempi määritelmä poliittisesta lahjoituksesta mahdollistaisi niiden kieltämisen.
Rudolph korostaa vaalirahoituksen läpinäkyvyyden tärkeyttä. Kaikkea autoritaarisista maista tulevaa haitallista rahoitusta ei voida kieltää, kuten medioiden ja voittoa tavoittelemattomien yhdistysten saamaa tukea.
»Kansalaisille tulisi kuitenkin tehdä näkyväksi, kuka on esimerkiksi vaalimainoksen todellinen rahoittaja», Rudolph sanoo.
Lähteet: Rudolph & Morley: Covert Foreign Money. Financial loopholes exploited by authoritarians to fund political interference in democracies (2020). Aho, Midões & Šnore: Hybrid threats in the financial system (2020).
