Helena Immosen kirjoissa esiintyvä presidentti Sauli Niinistö on fiktiota, vaikka muistuttaakin tuntemaamme Niinistöä. Kuva: Mikko Rasila
Yhdeksän vuotta Puolustusvoimilla työskennellyt kirjailija Helena Immonen ammentaa toden tuntua kokemuksistaan ja verkostoistaan. Operaatio Punainen kettu ja tänä vuonna ilmestynyt Operaatio Aavikkokettu herättävät turvallisuuspolitiikan eloon.
Mistä sait kimmokkeen kirjoittaa jännitysromaaneja?
Se oli itsellenikin vähän yllätys. Pöytälaatikossani oli jo valmiina lastenkirjoja ja fantasiaseikkailuja, kun vuonna 2019 sain kustannussopimuksen ensimmäiselle romaanilleni Operaatio Punaiselle ketulle.
Olin lukenut muutamia jännäreitä ja mietin, miksi niissä ei kuvata tapahtumia tavallisten ihmisten näkökulmasta.
Oman reserviläistaustani vuoksi pohdin asevelvollisuusarmeijaa: moni konflikti koskettaisi laajasti suomalaista kansaa. Kun en tällaista kirjaa löytänyt, päätin kirjoittaa sen itse.
Moni turvallisuuspolitiikan kommentaattori on ylistänyt kirjojasi. Mikä merkitys tällä on ollut?
Kun Punainen kettu ilmestyi 2020, olin esikoiskirjailija, josta kukaan ei ollut kuullutkaan. Muutamat turvallisuuspolitiikan seuraajat alkoivat puhua kirjasta sosiaalisessa mediassa, ja siitä lähti lumipalloefekti. Sitten kirja arvosteltiin Helsingin Sanomissa ja painos myytiin loppuun. Mutta suosio alkoi turpo-ihmisten pöhinästä.
Alkusyksystä ilmestynyt Operaatio Aavikkokettu sijoittuu osin Afganistaniin. Millaista taustatyötä teit kirjaa varten?
En ole käynyt Afganistanissa, mutta haastattelin siellä palvelleita suomalaisia. Heidän kauttaan sain kuvan, millaista arki siellä on, miltä haisee ja tuntuu, mitä näkyy. Operatiivisia faktoja olen napannut muun muassa Puolustusvoimien ja Naton avoimista lähteistä.
Kuinka tärkeänä pidät realismia, esimerkiksi sotilaallista sanastoa ja poliittisia tapahtumia, jännityskirjallisuudessa?
Jännärissä oleellista on, että kirjoittaja osaa kertoa tarinan uskottavasti. Mutta Kettu-sarjassa lähestymistapani on alusta asti ollut mahdollisimman inhorealistinen. Halusin, että geopoliittinen ympäristö, yhteiskunta ja skenaariot ovat niin realistisia kuin mahdollista. Jotta lukija uskoo, että näin voisi tapahtua. Tämä korostuu etenkin Punaisessa ketussa.
Aavikkoketussa on enemmän kaunokirjallisia ratkaisuja, mutta olen pyrkinyt siihen, että geopoliittinen ja sotilaallinen ympäristö on mahdollisimman totuudenmukainen.
Ketkä ovat kirjallisia esikuviasi?
Työhöni vaikuttavat kirjat ovat pitkälti muita kuin trillereitä. Omat inspiraation lähteeni ovat fantasiakirjallisuudessa sekä lasten- ja nuortenkirjoissa. Pikku prinssi on innoittanut minua, samoin fantasiakirjallisuuden klassikot Tolkienista Harry Potteriin.
Kotimaisen kirjallisuuden puolelta Sally Salmisen Katrina on ollut minulle merkittävä kirja; dekkaripuolelta taas Agatha Christie. Jännityskirjallisuus on perinteisesti juonivetoista, mutta itseäni kiinnostavat eniten ihmisten tarinat. Se ehkä tulee näistä muista genreistä.
Millaista on kirjoittaa turvallisuuspoliittista fiktiota kiperässä maailmantilanteessa?
On tietysti hankala kirjoittaa mahdollisimman realistista ja ajassa kiinni olevaa geopoliittista jännäriä, kun kuukausissa tai viikoissa saattaa tapahtua perustavanlaatuisia muutoksia.
Kun kirjoitin Aavikkokettua, länsi oli vetäytymässä Afganistanista. Vetäytyminen, Kabulin romahdus ja evakuointi tapahtuivat samalla kun kirjoitin. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ehti alkaa helmikuussa kirjan valmistumisen ja julkaisun välissä. Poistin vielä ennen julkaisua kirjasta viittauksia tapahtumiin Ukrainan rajoilla, jotka olin kirjoittanut syksyn 2021 tilanteessa. Ne olisivat näyttäneet hölmöiltä siinä tilanteessa.
Mikä merkitys on fiktiolla ajankohtaiskeskustelussa?
Ajatukseni on popularisoida maanpuolustusta ja turvallisuuspolitiikkaa ihmisille, jotka eivät niitä muuten seuraa. Mitä esimerkiksi asevelvollisuus voi tarkoittaa yksittäisen ihmisen kannalta. Fiktiossa voi käsitellä asioita, joihin ei välttämättä faktojen pohjalta pysty tarttumaan.
Kuvaamasi sotilasmaailma mielletään usein kovin miehiseksi. Miten näet sukupuolten tasa-arvon turvallisuuspolitiikan alalla?
Meillä asevelvollisuus koskee vain miehiä, joten senkin vuoksi miehet suuntautuvat enemmän sotilaallisiin kysymyksiin. Oma kokemukseni on, että naiset kyllä pääsevät maanpuolustuksen asiantuntijapiireihin, jos on kiinnostusta ja osaamista. Totta kai naisia voisi aina olla enemmänkin.
Kannatan kaikille yhtäläistä asevelvollisuutta tai yleistä kansalaispalvelusta; Ukrainan sotakin on näyttänyt, että kaikkia tarvitaan. Eritaustaiset ihmiset rikastavat keskustelua.
Mihin kirjasi vievät seuraavaksi?
Seuraava kirja käsittelee jollain tapaa pohjoista ilmansuuntaa Suomen näkökulmasta. Siellä on kiinnostavia kehityskulkuja meneillään.
Helena Immonen: Operaatio Aavikkokettu. Docendo 2022, 416 s.
Juttua korjattu 12.12. klo 11.20: Immonen sai ensimmäisen kustannussopimuksensa vuonna 2019, ei 2018.
