”Ranska ei ole mikä tahansa maa! Rouva Merkel ei voi päättää kaikesta yksin!” uhosi François Hollande vaalikampanjansa aikana.
Jo virkaanastujaispäivänään Hollande matkustikin Berliiniin ja vaati EU:n budjettikurisopimuksen avaamista. Sopimukseen pitäisi lisätä talouskasvun aineksia. Ei edes presidentin koneeseen osunut salama saanut uuden johtajan mieltä muuttumaan.
Saksan liittokanslerin vastaus oli kuitenkin tyly. Nein. Angela Merkelin mielestä 25 EU-maan allekirjoittamaa sopimusta ei voi avata.
Merkelin ja Hollanden yhteisesiintymisessä rajoituttiin pienimpään mahdolliseen yhteiseen tekijään. Molemmat olivat samaa mieltä siitä, että kurin lisäksi tarvitaan talouskasvua. Aika harva tosin on eri mieltä. Kasvun ja kurin yllätyksetön sanapari komeili G8-maiden toukokuun huippukokouksen loppupäätelmissä.
Merkelin haastaminen hallitsi sosialisti Hollanden vaalikampanjan ulkopoliittista agendaa. Korostetun näkyvään haastamiseen oli niin sisä- kuin ulkopoliittisia syitä.
Ensinnäkin kyseessä oli vaalitaktiikka. Hollande halusi kyseenalaistaa edeltäjänsä, konservatiivi Nicolas Sarkozyn perinnön. Talouskriisien myrskyissä maata johtanut Sarkozy muodosti Merkelin kanssa parivaljakon, jonka linjanvetoja muu EU seurasi. Merkozyksi ristityn kaksikon taloudellisesti heikompi osapuoli oli helppo leimata vahvemman juoksupojaksi ja hännystelijäksi.
Toiseksi Merkelin haastaminen avasi Hollandelle tuhannen euron paikan profiloitua EU:n sisällä Saksan vastavoimaksi ja kerätä samalla liittolaispotentiaalia eurokriisissä kärvistelevistä Etelä-Euroopan maista.
Tässä strategiassa Hollanden taikasana on ollut kasvu, erityisesti kasvu leikkausten ja säästölinjan vastakohtana.
Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, vaalikampanjasta lähtien Hollandea on pidetty Ranskassa lähestulkoon koko talouskasvun käsitteen isänä, ihmeidentekijänä, joka keksi jotain, mitä muut eivät olleet keksineet. Hollande pukeutui EU:n suunnannäyttäjän viittaan jo alkuvuodesta.
”Euroopassa on naisia ja miehiä, jotka odottavat meitä ja ajattelevat, että jos liikehdintä alkaa Ranskassa, se leviää vääjäämättä muualle Eurooppaan”, Hollande profetoi Eurooppa -linjapuheessaan maaliskuussa.
Ryhtymällä “kasvun presidentiksi” Hollande toivoo kykenevänsä levittämään vaikutusvaltaansa Euroopassa laajemmalle kuin Merkelin käsipuoleen tarrautunut Sarkozy.
Samalla Hollande uittaa verkkojaan kaksilla vesillä. Hän on varonut määrittelemästä kasvun käsitettään liian yksityiskohtaisesti mutta rauhoitellut leikkauslinjaa korostavaa Saksaa sitoutumalla budjettikuriin ja valtiontalouden tasapainottamiseen vuoteen 2017 mennessä.
Toisaalta Hollande haluaisi luoda suuriin EU-hankkeisiin korvamerkittyjä joukkovelkakirjoja ja vahvistaa Euroopan investointipankin kapasiteettia. Nämä aloitteet tosin olivat EU-agendalla jo ennen Ranskan presidentinvaaleja.
Hollanden itseluottamus on pönkittynyt nopeasti. Toukokuun G8-huippukokouksessa hän ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama näyttivät löytäneen kasvua ja elvytystä korostavan yhteisen sävelen. Merkel jätettiin säästöpainotuksineen varjoon.
Hollande rohkaistui Camp Davidissa viimein ehdottamaan eurojoukkovelkakirjoja. Idea ärsyttää Saksaa ja monia muita euromaita, ja se oli kampanjan aikana jo haudattu epärealistisena.
Talouskasvun taikasauvaa heiluttamalla Hollande on onnistunut asemoimaan Ranskan perinteiselle paikalleen Etelä-Euroopan johtoon ja saanut maan näyttämään tasavertaiselta Saksan rinnalla. Ranskasta tarkasteltuna näyttää lisäksi, että Hollande on nyt Euroopan johtajista se, joka saa vahvinta tukea Atlantin takaa.
Suhteita Yhdysvaltoihin vaivaa kuitenkin Hollanden päätös vetää Ranskan joukot Afganistanista jo tänä vuonna. Toukokuun Nato-huippukokouksessa Hollande tasapainoili kieli keskellä suuta: hän yritti täyttää vaalilupauksensa mutta välttää repeämiä Naton sisällä. Hän ei halua keikuttaa laivaa. Sarkozy palautti Ranskan Naton yhtenäiseen komentojärjestelmään, eikä Hollande aio vetää Ranskaa siitä pois, vaikka kritisoikin edeltäjänsä päätöstä aikanaan rajusti.
Afrikka-suhteissa Hollandelta odotetaan paljon. Ranskalainen geopolitiikan tutkimuksen guru François Heisbourg näkee muutoksen mahdollisuuden. Heisbourgin mukaan Sarkozyn maahanmuuton ja islamin vastainen retoriikka tahrasi Ranskan kuvaa entisissä siirtomaissa.
Hollande on toista maata, mikä näkyy jo sisäpolitiikassa. Hän on puhunut eri väestönosien välisestä liennytyksestä. Hollande aikoo laajentaa äänioikeuden paikallisvaaleissa myös EU:n ulkopuolisen passin haltijoille. Vastavalitun presidentin voitonjuhlissa Pariisin Bastiljin aukiolla heiluivat arabimaiden liput estoitta muiden lippujen seassa.
Hollandelle saattaa aueta ennennäkemätön mahdollisuus muuttaa erityisesti Ranskan ja Algerian suhteita. Heisbourg muistuttaa, että Ranskalla ja Etelä-Euroopalla on suuria panoksia Algeriassa. Ranska on Algerian suurin tuontimaa, ja maassa on valtavat kaasuesiintymät, joita Eurooppa tarvitsee. Lisäksi Ranskan asukkaista ainakin miljoona on taustaltaan algerialaisia. Tutkija odottaa Hollandelta todellista yritystä liimata Ranskan ja Algerian suhteet uudelleen paikoilleen.
Sarkozyn Ranska oli pahasti myöhässä arabivallankumousten tukemisessa. Silloinen puolustusministeri Michèle Alliot-Marie aiheutti skandaalin tarjoamalla Tunisialle ranskalaista joukkojenhallintataitoa, kun useita mielenosoittajia oli jo kuollut Ben Alin turvallisuusjoukkojen luoteihin.
Libyassa Sarkozy yritti korjailla mainettaan ja sooloili vastaavasti etulinjassa. Hollanden odotetaan muuttavan tyyliä.
”Hollande on konsensuksen mies, mutta samalla hänen selkärankansa on terästä. Uskon, että Ranskan atlanttiset ja eurooppalaiset yhteistyökumppanit pitävät Hollanden johtamistyyliä Sarkozya miellyttävämpänä. Sarkozy oli yksinäinen ratsumies”, Heisbourg sanoo.
Painavin yksittäinen kansainvälinen vastuu saattaa langeta Hollanden syliin Malista. Maan pohjoisosissa vallan kaapanneet kapinalliset huolestuttavat Heisbourgia. Hänen mukaansa Malin tapahtumat merkitsevät Afrikalle samaa kuin Afganistanin joutuminen Talibanien käsiin vuonna 1995.
Seuraukset voisivat koskettaa koko Eurooppaa. Heisbourg kuitenkin arvioi, että Bryssel ei liikahda mihinkään, jos Pariisi ei johda tätä tanssia.
Hollande nousi valtaan sisäpoliittisten, erityisesti yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta koskevien linjanvetojen pohjalta. Hän joutuu kuitenkin saman tien mukaan ratkaisemaan vakavia maailmanpoliittisia kriisejä.
Hollandella on paljon opittavaa, sillä hänen ulkopoliittinen kokemuksensa on lähes olematon. Merkelin ja Obaman haastaminen vaalikampanjan aikana ei vielä pitkälle kanna.
Mutta ainakaan Hollande ei ole arastellut ottaa paikkaansa maailmanpolitiikan näyttämöllä. Kun diplomaattiverkostoltaan maailman toiseksi laajimman maan presidentti astuu samalle viivalle Yhdysvaltain presidentin kanssa, Saksa jää varjoon.
”Kun Ranska ja Yhdysvallat ovat yksimielisiä, maailmassa voi tapahtua edistystä”, Hollande kiteytti tavattuaan Obaman ensimmäisen kerran.
