Ajassa

Hyvä hallinto hakusessa

Teksti:
Julkaistu: 19.5.2012

Eurokriisi on tehnyt Saksan tunnetuksi tiukkana taloudenpitäjänä, joka vaatii kriisimailta säästöjä ja hyvää hallintoa. Saksa on piiskannut etenkin Kreikan julkista hallintoa kitkemään korruptiota ja käyttämään varoja tehokkaasti.

Kaikilla mittareilla Saksa ei kuitenkaan ole hyvän hallinnon huipulla. Euroopan neuvoston korruptionvastaisen toimielimen Grecon mukaan maa ei ole vahvistanut Euroopan neuvoston korruptiota koskevaa rikosoikeussopimusta, joka säätää nykyistä ankarampia rangaistuksia kansanedustajien lahjonnasta.

Saksa on hyväksynyt alkuperäisen sopimuksen vuonna 1999. Ratifiointi on saksalaisviranomaisten mukaan edelleen ”valmisteluvaiheessa”, koska rikoslain pykäliä pitää muuttaa ennen sopimuksen vahvistamista.

Saksan lisäksi Euroopan neuvoston jäsenistä vain San Marino, Liechtenstein, Itävalta ja Italia eivät ole ratifioineet sopimusta.

Saksa tunnetaan maailmalla myös muista korruptioyhteyksistä. Esimerkiksi saksalaisyhtiö Ferrostaalin johtoa tuomittiin viime vuonna lahjusten maksamisesta sukellusvenekauppojen yhteydessä. Yksi epäillyistä lahjusten vastaanottajista on Kreikan entinen puolustusministeri Akis Tsochatzopoulos.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu