Kadotettu kultakausi

Talouskasvun historiaan perehtynyt eko­nomisti Angus Maddison on esittänyt laskelman, jonka mukaan maailmanta­lous kasvoi ajanlaskun alusta vuoteen 1820 noin 0,06 prosentin vuosivauhtia, siis 6 prosenttia sadassa vuodessa.

Teollisen vallankumouksen jälkeen maa­ilmantalous alkoi kasvaa noin kahden pro­sentin vuosivauhtia. 1900-luvulla elintaso kaksinkertaistui länsimaissa muutaman vuo­sikymmenen välein. Sähkö ja polttomoottori mahdollistivat valtavan kehitysharppauksen 1870-luvulta alkaen.

Yhdysvalloissa tuottavuuden ja talous­kasvun kultakausi jatkui 50 vuoden ajan 1970-luvulle asti. Suuret keksinnöt oli jo tehty, mutta niiden jalostaminen ylläpiti kasvua. Sähköverkko, viemäröinti, puhelinlinjat, val­tatiet ja muu perusinfrastruktuuri vedettiin koko maahan.

Northwestern Universityn taloustieteen professorin Robert Gordonin mukaan vas­taavaa aikakautta ei todennäköisesti nähdä enää koskaan. Gordonin mukaan talouskasvun hidastumisen taustalla on siirtyminen toisen teollisen vallankumouksen yleisteknologioista kapeammalla alueella vaikuttaviin innovaati­oihin.

Gordon kuvaa murrosta tänä vuonna ilmes­tyneessä kirjassaan The Rise and Fall of American Growth.

Helsingin yliopiston taloustieteen profes­sori Tapio Palokangas arvioi Gordonin olevan ehkä oikeassa siinä, että nykyiset yleisteknolo­giat on hyödynnetty loppuun ja siksi eletään hitaan kasvun aikaa.

»Talouden kehityssuuntia ei silti voi miten­kään realistisesti ennustaa vuosikymmenien päähän», Palokangas huomauttaa.

Gordonin kirja käsittelee Yhdysvaltojen taloushistoriaa, mutta sen sanoma koskettaa muitakin pitkälle kehittyneitä talouksia. Esi­merkiksi Suomessa suurin teollistumisen aalto koettiin useita vuosikymmeniä myöhemmin kuin Yhdysvalloissa.

Gordonin teesit ovat herättäneet vilk­kaan keskustelun kansainvälisissä talous­medioissa.

Yleinen konsensus kriitikoiden keskuudessa on se, että Gordon esittää oivaltavan analyysin taloushistoriasta, mutta tulevaisuuden kasvua koskevat laskelmat menevät vahvasti speku­laation puolelle.

Ekonomisti Tyler Cowen kirjoitti Foreign Affairs -lehdessä, että Gordon tuomitsee suu­ren talouskasvun mahdottomaksi lähinnä siksi, ettei hän itse pysty kuvittelemaan sille potentiaalisia lähteitä.

Whatsapp työllisti 55 ihmistä, kun Facebook osti yrityksen 19 miljardilla.

Toinen teollinen vallankumous oli valtava mullistus, joka koski kaikkia talouden ja yhteis­kunnan osa-alueita. Gordonin mukaan tämä erottaa sen kahdesta muusta teollisesta val­lankumouksesta ja mahdollisista tulevista kumouksista.

Ensimmäinen teollinen vallankumous sai alkunsa parannellun höyrykoneen lanseeraa­misesta Britanniassa 1700-luvun puolivälissä ja rantautui Yhdysvaltoihin 1820-luvulla.

Toisen teollisen vallankumouksen ansiosta keskivertoyhdysvaltalaisen elinympäristö muuttui primitiivisestä lähes moderneihin olosuhteisiin. Työolosuhteet paranivat olen­naisesti vuosina 1870–1940 niin tehtailla kuin toimistoissa. Tämän jälkeen vastaavaa räjäh­dysmäistä elintason kehitystä ei ole nähty.

Kolmas teollinen vallankumous alkoi tieto­koneen keksimisestä 1950-luvulla. Digitaalinen vallankumous nosti kasvuluvut Yhdysvalloissa 1900-luvun kultakauden tasolle ainoastaan vuosina 1996–2004.

Gordonin mukaan digitalisaatio vaikutti tuolloin lähes yhtä laajalla rintamalla kuin toinen teollinen vallankumous. 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa internet ja verkko­kauppa mullistivat koko liike-elämän toimin­taperiaatteet ja ihmisten kulutuskäyttäyty­misen, mutta sen jälkeen digitalisaatio ei ole vaikuttanut yhtä laaja-alaisesti.

Digitalisaation mahdollisuudet jakavat tut­kijakuntaa. MIT:n tutkijat Erik Brynjolfsson ja Andred McAfee väittävät ihmiskunnan olevan vallankumouksellisen käännekohdan kynnyksellä.

Pari vuotta sitten julkaistussa kirjassaan The Second Machine Age: Work, Progress, and Prosperity in a Time of Brilliant Technologies he arvioivat, että teknologinen kehitys kiihdyttää tuottavuuden kasvua lähiaikoina räjähdysmäisesti ja mullis­taa yhteiskunnan.

Kehitteillä on useita teknologioita, joiden teollisessa hyödyntämisessä on vasta raapaistu pintaa. Niistä esimerkkejä ovat 3D-tulostus, tekoäly, robotiikka ja nanoteknologia.

Gordon kutsuu kiistakumppaneitaan Bryn­jolfssonia ja McAfeeta »tekno-optimisteiksi». Gordon ei varsinaisesti kiistä teknologioiden potentiaalia, mutta uskoo, ettei niillä ole yhtä suurta vaikutusta kuin toisella teollisella val­lankumouksella.

KUVA: FLICKR/KHEEL CENTER/JOHN MUDD

Innovaatioilla ei sinällään ole kansantalou­dellista merkitystä, vasta niiden soveltaminen tuotantoon heijastuu talouteen.

Toisen teollisen vallankumouksen keskeiset innovaatiot olivat niin kutsuttuja yleisteknolo­gioita, jotka mullistivat koko talousjärjestelmän ja vaikuttivat kaikilla talouden osa-alueilla.

Gordonin mukaan 2000-luvun innovaatiot vaikuttavat kapeilla sektoreilla. Se ei riitä kas­vun luomiseksi, jos valtaosa taloudesta pysyy paikallaan tai taantuu.

Gordonin esittämien lukujen mukaan esi­merkiksi IT-ala ja digitaaliset palvelut muo­dostavat seitsemän prosenttia Yhdysvaltojen kansantaloudesta. Niistä ei ole kasvun moot­toreiksi, jos muu 93 prosenttia taloudesta pysyy paikallaan. Gordonin mukaan myös muut tekno-optimistien hehkuttamat innovaatiot, kuten tekoäly ja robotiikka, vaikuttavat vain pieneen osaan taloutta.

Toinen ero piirtyy innovaatioiden synnyt­tämän kasvun jakautumisesta. Työpaikkojen syntymistä voi ajatella mekanismina, joka määrittää, miten suurelle joukolle ihmisiä kasvu jakautuu.

Toisen teollisen vallankumouksen aikana perusinfrastruktuurin rakentaminen kesti vuosikymmeniä ja loi Yhdysvaltoihin miljoo­nia työpaikkoja. Keskiluokka syntyi näiden työ­paikkojen varaan.

Digiajan innovaatiot eivät edellytä suuria tehtaita tai paljoa työvoimaa. Yksittäisiä poik­keuksia saattaa esiintyä, kun esimerkiksi säh­köautoja valmistava Tesla rakentaa Nevadan aavikolle valtavaa tehdasta, joka tuo työpaik­koja 6 500 ihmiselle.

Trendi on kuitenkin selvä.

Paras esimerkki lienee pikaviestipalvelu Whatsapp, jonka Facebook osti 19 miljardilla toissa vuonna. Ostohetkellä Whatsapp työl­listi 55 ihmistä. Tätä voi verrata esimerkiksi 1900-luvulla miljardiyritykseksi kohonneeseen teknologiajätti Sonyyn, joka työllistää 130 000 ihmistä ympäri maailman.

Gordon osoittaa kirjassaan, miten talous, tuottavuus, työllisyys ja mediaanipalkka kas­voivat vuosina 1940–1970 yhtä vauhtia. Viime vuosikymmenet keskiluokan ostovoima on polkenut paikallaan, ja nykyään yhä suurempi osa kasvusta päätyy yhä pienemmälle osalle väestöä.

Sosiaalisten vaikutusten lisäksi keskitulois­ten jääminen jälkeen tulokehityksessä hidastaa talouskasvua, sillä se pudottaa kulutushyödyk­keiden kysyntää.

Lisäksi länsimaita vaivaa väestön ikäänty­minen. Vaikka tuottavuus kehittyisikin, työi­käisen väestön osuuden pieneneminen kuris­taa kasvua.

Nopeaa kasvua opittiin 1900-luvulla pitä­mään itsestäänselvyytenä, mutta Gordon pai­nottaa, että se oli historiallisesti hyvin poikkeuksellisten olosuhteiden lopputulos.

Tekno-optimistien lisäksi joissain puheenvuo­roissa on pelätty robotisaation ja tekoälyn kor­vaavan lähes kaiken ihmistyön. Gordon argu­mentoi myös tätä skenaariota vastaan.

Hän huomauttaa, että uudet teknologiat ovat aina korvanneet työntekijöitä. Roboti­saatio alkoi jo yli 50 vuotta sitten, mutta silti Yhdysvalloissa ollaan edelleen käytännössä täystyöllisyydessä.

Vaikka dystopialta vältyttäisiinkin, hitaan kasvun pitkittymisellä on merkittäviä yhteis­kunnallisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Keski­luokan kurjistuminen voi tarkoittaa paluuta yhteiskuntarakenteeseen, joka koostuu pie­nestä yläluokasta ja suuresta alaluokasta.

Professori Tapio Palokankaan mukaan työ­paikkojen syntymisen ja keskiluokan kohtalon ennustaminen on vaikeaa. Hän huomauttaa, että digitaalinen murros on luonut valtavasti uusia työpaikkoja, mutta ne ovat syntyneet kehittyviin talouksiin. Tämä on nostanut ihmi­siä köyhyydestä kehittyvissä talouksissa.

Palokangas suhtautuu maailmanlaajuisen kasvun mahdollisuuksiin optimistisesti. Hän uskoo, että jostain vielä nousee uusi yleis­teknologia, koska ihmiskunnan tietopääoma kasautuu ja pieniä innovaatiota tehdään jat­kuvasti.

»En lähde arvaamaan, mikä se yleisteknolo­gia voisi olla tai millaisia vaikutuksia sillä olisi kasvuun, paljonko työpaikkoja se synnyttää ja minne. Se voi tapahtua ensi vuonna tai 50 vuo­den päästä», Palokangas sanoo.

Finanssikriisistä alkanutta hitaan kasvun aikaa on analysoitu myös suhdanteiden valossa.

Suomen Pankin neuvonantajan Markus Haavion mukaan euroalueen hitaan kasvun periodia ei voi selittää pelkästään pitkän aika­välin trendeillä.

»Pidemmän aikavälin kasvuedellytykset ovat saattaneet heikentyä Gordonin kuvaa­malla tavalla, mutta jos Euroopan nykyistä tilannetta haluaa ymmärtää, täytyy ottaa huo­mioon muitakin tekijöitä», Haavio sanoo.

Haavion mukaan Gordonin teeseille vaihto­ehtoinen selitys on velkasyklimalli, joka kuvaa kuplan puhkeamiseen päättyvää talouden yli­kuumentumista ja sitä seuraavaa matalasuh­dannetta.

Matalasuhdanne on pitkittynyt krooni­sen kysyntävajeen vuoksi. Haavion mukaan vakavista finanssikriiseistä toipuminen kes­tää usein pitkään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 1930-luvun lamaa edeltänyt kasvuvauhti saa­vutettiin uudelleen vasta yli kymmenen vuotta toisen maailmansodan jälkeen.

Gordonin selitysmalli johtaa pessimistiseen johtopäätökseen, jonka mukaan tilanteen kor­jaamiseksi ei voida tehdä juuri mitään.

Suhdanteisiin painottuva selitys jättää talouspolitiikalle mahdollisuuden – ainakin periaatteessa.

»Lähin vertailukohta on Japani, jossa on oltu melko samanlaisessa tilanteessa 1990-luvulta asti ja taantumasta nouseminen on osoittau­tunut hyvin vaikeaksi», Haavio sanoo.