Kun puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) ehdotti loppukesästä ajantasaista, »ilman kiihkoilua» tehtyä Nato-selvitystä, kuului ainakin muutama huokaus.
Lukuisat työryhmät, virkamiehet, asiantuntijat ja yksityishenkilöt ovat jo selvittäneet Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä. Kirjoittajat ovat nimenomaan toivoneet työnsä antavan pohjaa faktoihin perustuvaan keskusteluun.
Selvityksille on tosin tarpeensa, sillä Natossa ainoa pysyvä asia on muutos. Puolustusliiton painopiste siirtyi kylmän sodan jälkeen kollektiivisesta puolustuksesta kriisinhallintaan ja terrorismin torjumiseen. Ukrainan kriisi on vienyt sotilasliittoa takaisin perustehtäväänsä.
Selvityksissä johdonmukaista on, että Suomen nähdään Naton kumppanimaana olevan niin lähellä jäsenyyttä kuin vain voi liittymättä kuitenkaan jäseneksi.
Vaikka mediassa tehdyt mielipidemittaukset edelleen osoittavat kansan vastustavan jäsenyyttä, viralliset selvitykset vaikuttavat yhä Nato-myönteisemmiltä. Naton etuja perustellaan muun muassa turvatakuilla, vaikutusvallalla ja taloudellisilla hyödyillä. Vastustajat ovat huolissaan Naton luonteesta, turhista sodista ja oman maanpuolustuksen kohtalosta.
2000-luvun selvityksistä UP valitsi yhdeksän eriäviä näkökulmia tarjoavaa julkaisua.
Kirjoittaja on sotaan ja konflikteihin erikoistunut toimittaja.
