Analyysi

Kiina lähettää rauhanturvaajia

Kiina osallistuu Etelä-Sudanin rauhanturvaoperaatioon, koska maassa on huomattavia kiinalaisia öljykenttiä.

Teksti:
Julkaistu: 4.12.2014

Kiinan tavoitteena on vahvistaa asemaansa maailmassa ensisijaisesti diplomatian ja taloussuhteiden avulla, sanoo professori Baohui Zhang Hongkongin Lingnanin yliopiston politiikan tutkimuksen laitokselta.

”Ohjelmaan kuuluu globaalien rahoituslaitosten uudistaminen, jonka lisäksi Kiinan tavoitteena on tehdä renminbistä maailmanlaajuisesti vaihdettava valuutta euron ja dollarin rinnalle.”

Kiinan tavoitteena ei sen sijaan ole laajentaa valtionsa aluetta, Zhang arvioi. Kiinalaisen näkemyksen mukaan aluevalloitukset eivät enää 21. vuosisadalla kasvata valtion mahtia.

”Kiina haluaa käyttää talouden pehmeää valtaa muuttaakseen maailmaa enemmän Kiinan näköiseksi. Tällaisessa maailmassa muut suhtautuvat myönteisesti Kiinaan ja näkevät sen poliittisen mallin vaihtoehtona demokratialle.”

Kiinan kaksi vuotta sitten nimitetty uusi johto on lämmitellyt suhteita erityisesti Aasian ja Tyynenmeren valtioihin. Kiina houkuttelee kymmentä Kaakkois-Aasian maata vapaakauppaliittoon kanssaan lupaamalla edullisia lainoja ja investointeja. Marraskuussa Kiina ja Australia solmivat keskenään laajan vapaakauppasopimuksen.

 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut Kiinalle hankala aihe, koska Kiina on vaatinut kansainvälisessä politiikassa kunnioitusta kaikkien maiden suvereniteetille.

”Kiina rakentaa Venäjän kanssa strategista kumppanuutta tasapainottaakseen länsimaiden valtaa. Toisaalta Venäjä rikkoo kansainvälistä oikeutta, eikä Kiina halua esiintyä länsimaiden edessä maana, joka hyväksyy tapahtuneen”, Zhang sanoo.

Kansainvälisen yhteistyön näkökulmasta Kiinan on vaikea löytää ryhmää, johon se kokonsa puolesta sopisi keikuttamatta liikaa venettä. Maailman suurimpien talouksien G-20-ryhmä palveli finanssikriisin taltuttamisessa, mutta sittemmin ryhmän merkitys on supistunut.

Viiden kehittyvän maan Brics-ryhmä sopii Kiinalle hyvin. Ryhmän toinen aasialainen suurvalta Intia ei kuitenkaan haluaisi luovuttaa Kiinalle Brics-ryhmän johtajan paikkaa, joka Kiinalle maan talouden koon puolesta kuuluisi.

Professori Zhang voisi nähdä, että Kiina osallistuu jatkossakin yhteistyöhön maailmantalouden tasapainottamiseksi, jos se palvelee Kiinan omia etuja. Turvallisuuspolitiikassa Kiina on torjunut tänä vuonna Yhdysvaltojen pyynnön osallistua Isisin vastaiseen taisteluun Lähi-idässä.

Vuodenvaihteessa Kiina tekee historiaa lähettämällä pataljoonan kokoisen rauhanturvajoukon Etelä-Sudaniin. Kansan vapautusarmeijalla on lisäksi ollut vuodesta 2008 laivastoyksikkö Adeninlahdella Afrikan sarven edustalla merirosvouksen vastaisessa operaatiossa.

”Joukkojen lähettäminen ei tarkoita, että Kiina laajentaisi vastuutaan globaalista turvallisuudesta”, Zhang huomauttaa.

Kiinan valtion öljy-yhtiö CNPC on sijoittanut huomattavia summia öljyntuotantoon Etelä-Sudanissa. Nuoren valtion kapinalliset valtasivat vuosi sitten osan öljyntuotantoalueista ja sulkivat kiinalaisten öljykenttiä.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu