Kiinalla on useita syitä olla kiinnostunut entisen Neuvostoliiton raunioille syntyneistä viidestä Keski-Aasian tasavallasta: Kazakstanista, Kirgisiasta, Tadžikistanista, Turkmenistanista ja Uzbekistanista. Suurvaltapoliittisista syistä Kiina pyrkii rajoittamaan Yhdysvaltojen ja Venäjän vaikutusvaltaa alueella. Kiinan mielestä etenkin Yhdysvaltojen vaikutusvallan lisääntyminen kansantasavallan reuna-alueilla on kylmän sodan ajoilta kumpuavaa patoamispolitiikkaa.
Lisäksi Kiinalla on Keski-Aasiassa kaupallisia tavoitteita. Taloudellisella yhteistyöllä Kiina pyrkii vahvistamaan niin kaupankäyntiä kuin geopoliittista asemaansa alueella. Samalla Keski-Aasian merkitys Kiinan energiaturvallisuuden takaamisessa on kasvanut.
Öljyä raiteille
Kiina on jo pitkään rahoittanut teitä ja muita infrastruktuurihankkeita Keski-Aasiassa, erityisesti köyhissä naapurivaltioissaan Kirgisiassa ja Tadžikistanissa. Vaikka tämänkaltainen apu on ollut tervetullutta, Kiina ei ole kyennyt vakuuttamaan naapureitaan aikeidensa epäitsekkyydestä.
Erityisesti Kirgisiassa on pelätty Kiinan käyttävän maata vain päästäkseen käsiksi Uzbekistanin energiarikkauksiin. Kirgisia on jo kertaalleen kieltänyt Kiinan rekkojen tulon maahan. Syyksi on ilmoitettu se, että kiinalaisrekat ovat painavampia kuin kirgisialaiset ja pilaavat siksi Kirgisian teitä.
Kiina, Kirgisia ja Uzbekistan ovat vastikään päättäneet rakentaa rautatien eteläisen Kirgisian läpi Uzbekistaniin, Ferganan laaksoon. Moni katsoo, että rautatie palvelee enemmän Kiinaa ja Uzbekistania kuin Kirgisiaa. Rautatie täydentää merkittävästi Kiinan energiantuontia Keski-Aasiasta. Kiinan energiantuontia palvelevat jo nyt öljyputki ja rautatie Kazakstanista sekä kaasuputki Turkmenistanista.
Kirgisiassa on suhtauduttu epäluuloisesti rautatiehen myös siksi, että reitti kulkee eteläisen Oshin kaupungin kautta. Alue ei ole aina ollut täysin pohjoisen Bishkekin hallinnassa: Kirgisiassa muistetaan vielä hyvin vuoden 2010 levottomuudet, joiden aikana Osh ympäristöineen oli käytännössä eristyksissä muusta Kirgisiasta.
Suoralla yhteydellä Keski-Aasian kolmanteen energiajättiin Uzbekistaniin Kiina haluaa hajauttaa energiantuontiaan ja turvata häiriöttömän jakelun. Lisäksi rautatietä on tarkoitus jatkaa Afganistanin kautta Iraniin, mikä korostaisi entisestään Keski-Aasian merkitystä Kiinan energiantuonnissa – ja heikentäisi länsimaiden ylläpitämää Iranin kauppasaartoa.
Tadžikistan on puolestaan Kiinan silmissä epäluotettava kumppani, sillä maa ei ole vieläkään toipunut 1990-luvun sisällissodasta. Peking on aina suosinut järjestelmiä, joiden vakauteen se on voinut luottaa.
Lisäksi sekä Tadžikistan että Kirgisia ovat osoittautuneet suopeiksi ulkomaiden joukkojen läsnäololle alueillaan, mikä huolestuttaa Kiinan vallanpitäjiä. Kirgisiassa on Yhdysvaltain ja Venäjän joukkoja, Tadžikistanissa ovat läsnä Venäjä ja Intia.
Kazakstanin, Turkmenistanin ja Uzbekistanin kanssa Kiinan on sen sijaan helppo toimia, sillä mittavien energiavarantojensa ansiosta maiden ei tarvitse pelätä Kiinan taloudellista vaikutusvaltaa. Lisäksi Turkmenistanilla ja Uzbekistanilla ei ole rajaa Kiinan kanssa, mikä vähentää maiden merkitystä Pekingin turvallisuuspoliittisissa katsauksissa. Kaikki kolme maata ovat kykeneviä ja halukkaita vastustamaan Venäjän ja Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa alueillaan, mikä on omiaan kasvattamaan niiden arvoa Kiinan silmissä.
Islamistit vaiennettiin
Historiallisista syistä Kiinalla on ollut Keski-Aasiassa puolustettavanaan myös turvallisuuspoliittisia intressejä. Kazakstan, Kirgisia ja Tadžikistan perivät Neuvostoliitolta monen muun ongelman lisäksi sopimatta jääneet rajat Kiinan kanssa. Lisäksi 1990-luvulla Keski-Aasiassa toimivat islamilaiset ääriliikkeet, kuten Uzbekistanin islamilainen liike, aiheuttivat epävakautta uusissa valtioissa.
Samaan aikaan Neuvostoliiton hajoamisen rohkaisemat uiguurit alkoivat aiempaa aktiivisemmin vaatia itsenäisyyttä Kiinan läntisimmässä provinssissa Xinjiangissa. Myös uiguurit tunnustavat islamia ja puhuvat turkinsukuista kieltä, kuten suurin osa Keski-Aasian kansoista.
Uiguurien itsenäisyysvaatimukset johtivat separatistien ja Kiinan viranomaisten välisiin yhteenottoihin, jotka ovat jatkuneet ajoittain tähän päivään saakka. Viimeisimmistä väkivaltaisuuksista Xinjiangin Kashgarissa uutisoitiin huhtikuun lopulla.
Sittemmin Kiina, Venäjä ja Keski-Aasian tasavallat ovat onnistuneet sopimaan rajansa. Maat ovat myös tukahduttaneet islamistisen (ja usein myös sekulaarin) oppositiotoiminnan ja luoneet alueellisen yhteistyönsä pohjaksi Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO).
Kiinan 1990-luvun puolivälissä julkistaman ulkopoliittisen doktriinin mukaan maa vastustaa hegemoniaa ja yksinapaista maailmaa sekä pyrkii ulos kylmän sodan ajan vastakkainasettelusta. Alueellinen yhteistyö on doktriinin ydintä.
Vuonna 2011 Kiina toi 11 prosenttia käyttämästään kaasusta ja 2 prosenttia käyttämästään öljystä Keski-Aasiasta. Energiantuonnin alueelta odotetaan kasvavan voimakkaasti lähivuosina.Kiina osaa myös joustaa
Kiinan toimintamallit ja tavoitteet ovat kuitenkin toiset kuin Venäjän ja Yhdysvaltojen – Kiinalla ei ole Keski-Aasiassa esimerkiksi sotilastukikohtia. Sen sijaan Kiina pyrkii käyttämään hyväkseen niitä vahvuuksia, joita sillä jo on.
Talouskasvu tekee Kiinasta Keski-Aasian maille houkuttelevan kumppanin, vaikka Keski-Aasian tasavallat varovatkin kaupan painottumista yksipuolisesti Kiinaan. Xinjiangin alueen ansiosta Kiina on myös keskiaasialainen valtio, jolla on historiallisia ja kulttuurisia suhteita alueen tasavaltoihin. Vaikka yli 90 prosenttia Kiinan kansalaisista kuuluu han-kiinalaisiin, Xinjiangissa ovat virallisina vähemmistökansallisuuksina edustettuina uiguurien lisäksi kazakit, kirgiisit ja tadžikit. Heillä on kulttuurisia ja kielellisiä suhteita rajantakaisiin valtioihin, mikä auttaa yhteyksien luomisessa.
Lisäksi Kiinan yhteistyö Keski-Aasianvaltioiden kanssa on ollut pitkäjänteistä. Pekingon osoittanut Keski-Aasiassa kykyä kompromisseihin ja joustavuuteen, koska ei halua, että maat ajautuisivat Venäjän tai länsimaiden syliin. Keski-Aasian näkökulmasta Kiina kykenee länsimaita johdonmukaisempaan yhteistyöhön, sillä Kiinassa vallanvaihto ei tarkoita ulkopolitiikan suunnanmuutosta.
Kiina tekee paljon myös vakuuttaakseen Keski-Aasian tasavallat tarkoitusperiensä ystävällisyydestä. Vaikka Kiinan vilpittömyyteen ei aina uskotakaan, maalla on yksi lyömätön valtti: Kiina ei pyri luomaan hyviä suhteita Keski-Aasian maihin ja demokratisoimaan samalla niiden hallintojärjestelmiä. Liberaalit demokratiat joutuvat toimimaan tämän ristiriidan kanssa pyrkiessään lähentymään Keski-Aasian tasavaltoja.
Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa Kiinan ulkopolitiikasta Helsingin yliopistossa.
