Olen aina rakastanut kirjoittamista. Se on minulle luontainen tapa ilmaista itseäni. Ja enemmänkin; kirjoittaminen – ja sitä aina tukenut ja usein innoittanut lukeminen – ovat keskeisiä tapojani olla tässä maailmassa. En ole oikeastaan koskaan kärsinyt tyhjän arkin syndroomasta, pikemminkin päinvastoin olen useasti suorastaan juossut näppäimistön tai muistilehtiön ääreen.
Vaan toisin on nyt. Tätä kirjoitusta ei ole ollut mukava suunnitella tai tehdä. Nousin Ulkopoliittisen instituutin johtoon erittäin motivoituneena, tarkoituksenani päästä kehittämään toimintaa, ei ajamaan sitä alas sitä. Siksi kirjoitin otsikon sanat raskain sydämin.
Ulkopolitiikka-lehti on ollut urallani monessa vaiheessa mukana. Ensimmäinen julkaistu tutkimukseni ilmestyi lehden sivuilla numerossa 2/1999 (”EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan solidaarisuudesta”). Vuosituhannen alussa olin mukana ideoimassa ja toteuttamassa lehden uudistusta aikakauskirjasta aikakauslehtimäisempään muotoon.
UPIsta lähdettyäni vuonna 2009 toimin vielä monen vuoden ajan lehden toimitusneuvostossa ideoimassa sisältöä ja antamassa kerta toisensa jälkeen ”so what?” -henkistä palautettani: mikä on se lisäarvo, jota lehti loppujen lopuksi tuo?
Ulkopolitiikka-lehti syntyi vuonna 1961 tarpeeseen. Yhtenä sen keskeisenä tehtävänä mainittiin ”ulkopolitiikan harrastuneisuuden lisääminen.” Tämä tavoite voidaan vähintään katsoa onnistuneeksi, niin vilkasta on ulkopoliittinen keskustelu maassamme nykyään. Eittämättä nopeasti muuttuva turvallisuusympäristö on antanut tässä vähintäänkin kiritysapua.
Lehti syntyi myös hyvin toisenlaiseen maailmaan. Tuolloin Suomi eli hyvin ahtaassa kansainvälispoliittisessa raossa. Käynnissä oli ankara taistelu ulkopoliittisesta liikkumatilasta. Ajalle ominaista oli vahvan ulkopoliittisen liturgian muotoutuminen, ja edessä odotti vaihe, jolloin Suomessa alettiin aktiivisesti valvoa sitä, mistä ja miten ulkopolitiikasta sopi puhua.
Vaikka lehden formaatti ja ulkoasu ovat muuttuneet, on fokus kuitenkin aina ollut sisällössä.
Sittemmin maailma on muuttunut. Kylmä sota päättyi ja vaikka välillä toisin väitetään, samalla myös ulkopoliittinen keskustelu Suomessa vapautui ja monimuotoistui.
Maailman muutos on näkynyt lehden sivujen ohella myös sen formaatissa ja julkaisutavoissa. Ensin neljästi vuodessa ilmestynyt aikakauskirja muuttui aikakauslehdeksi. Sitten aikakauslehden formaattia muutettiin. Viimeisimmässä vaiheessa fyysisestä julkaisusta siirryttiin yksinomaan verkossa julkaistavaan lehteen.
Mutta vaikka lehden formaatti ja ulkoasu ovat muuttuneet, on fokus kuitenkin aina ollut sisällössä. Tämän viimeisimmässä muodossaan journalistisin periaattein tuotetun lehden takana on ollut myös rautainen ammattitaito ja journalistinen näkemys. Haluan tässä yhteydessä kiittää toimituspäällikkö Matti Koskista ja toimitussihteeri Kaarina Vainiota lehden eteen tinkimättömästi tehdystä pitkästä ja sitoutuneesta rupeamasta. Jopa vaikeiden muutosneuvotteluiden aikana he osoittivat sellaista integriteettiä ja huolenpitoa sekä lehdestä että sen taustaorganisaatiosta, jota voi luonnehtia ainoastaan sanoilla esimerkillinen ja ihailtava. Haluan myös kiittää lehden vt. päätoimittajana viimeksi toiminutta Katja Creutzia työstään UP:n eteen.
Viime vuosina Ulkopolitiikka ja sen toimituskunta ovat joutuneet toimimaan ahtaassa raossa. Mediaympäristön nopea muutos ja emo-organisaation taloudelliset haasteet ovat heikentäneet lehden toimintaympäristöä. Viimevuotinen lehtiuudistus ja siirtyminen verkkoympäristöön tehtiin hyvin tavoittein ja taitavin voimin: vain riittävät resurssit jäivät puuttumaan. Tuloksena oli lehti, joka joutui lopulta etsimään sekä kirjoittajia että yleisöään. Lehden toimituskunta jäi haasteiden kanssa lopulta varsin yksin.
Lehden kohtaloksi koituivat lopulta instituutin taloudelliset haasteet. Lehden uudistuksen maaliin saattaminen olisi vaatinut uusia investointeja – rahaa, jota ei ollut. Samaan aikaan instituutin ydintoiminnan, tutkimuksen ja soveltavan tiedon tuottamisen kysyntä on räjähtänyt käsiin. Nyt tehdyillä ratkaisuilla vahvistetaan instituutin taloudellista vakautta ja varmistetaan sen kyky panostaa jatkossakin asiantuntemukseen täysimääräisesti.
Ulkopoliittisista kysymyksistä käytävän keskustelun tarve ei lehden lakkauttamisen myötä katoa.
Ulkopoliittisista kysymyksistä ja kansainvälisistä asioista käytävän keskustelun tarve ei tietysti lehden lakkauttamisen myötä mihinkään katoa. Hyvä uutinen kuitenkin on, ettei se ole koskaan ollut yksinomaan Ulkopolitiikka-lehden varassa. Päinvastoin Suomessa on vireä ekosysteemi lehtiä ja muita verkkojulkaisuja, jotka toivottavasti paikkaavat UP:n lopettamisen jättämää aukkoa.
Myös Ulkopoliittinen instituutti jatkaa luonnollisesti aktiivista osallistumista suomalaiseen julkiseen keskusteluun. Alati monitahoisemmin solmuun menevä maailmamme takaa sen, että ajantasaisen ja kansantajuisen tiedon, analyysin ja kommentaarin tarve on kasvussa. UPI vastaa tähän kysyntään jatkossakin ja tulee kehittämään toimintamuotojaan aktiivisesti.
Lehden brändi jää UPIlle ja verkkolehden arkisto jää elämään kaikille avoimena tietolähteenä. Samalla säilyy myös mahdollisuus tarvittaessa palauttaa julkaisu toimintaan, mikäli yhteiskunnallinen kysyntä ja käytössä olevat resurssit sen mahdollistavat.
Joten, kaikesta huolimatta: jatkukoon ulkopoliittinen keskustelu.
