Taudit ovat ennen kaikkea laukaisimia ja kiihdyttimiä. Niiden viesti tuntuu aina suhteessa vallitsevaan tilanteeseen. Näin on nytkin. Globalisaation purkautuminen, poiskytkentä, on tulkittu yhdeksi koronapandemian keskeiseksi viestiksi. Suvereniteetti ja valtion omavaraisuus ovat muodissa ensi kertaa vuosikymmeniin.
Huoltovarmuuden haavoittuvuus on näkynyt esimerkiksi keskustelussa kotimaisesta ruokahuollosta ja suojavarustepuutteesta. Globalisaation aika sisälsi oman versionsa huoltovarmuudesta. Globaali logistiikka on ollut tehokasta. Se on mahdollistanut tuotannon siellä, missä se on edullista. Tuotannon keskus on siirtynyt pääosin Itä-Aasiaan ja erityisesti Kiinaan.
Keskittyminen on kasvattanut keskeisimpien markkina-alueiden riippuvuutta tuotantoalueista, mutta samalla keskinäisriippuvuus on mahdollistanut edullisia tuotteita ja pitänyt inflaatiopaineita kurissa. Modernin elämän edellytykset ovat jakautuneet aiempaa tasaisemmin, ja äärimmäinen köyhyys on vähentynyt rajusti. Keskiluokka on kasvanut vauhdilla.
Vähitellen myös korkean lisäarvon suunnittelutyö on siirtynyt atlanttiselta vyöhykkeeltä Itä-Aasiaan, mikä on laskenut jälkiteollisissa maissa talouskasvua totutusta. Kansalaisten toimeentulo on yhä enemmän palvelusektorin varassa. Työn luonteen muutos on lisännyt taloudellista epävarmuutta ja identiteettiturvattomuutta sekä paineita suojata kotimaista tuotantoa. »Amerikka ensin, Eurooppa ensin ja oma valtio ensin» -ajattelu on vahvistunut demokratioissa.
Pandemian jälkeisessä maailmassa suurvaltojen rooli entisestään korostuu.
Pandemian jälkeisessä ajassa kehitys kohti kansallisia, alueellisia ja aiempaa vähemmän keskitettyjä arvoketjuja vahvistuu. Myös globaali hallinto muokkautuu keskinäisriippuvuuden ohentuessa. Hallintaan kehitetyt ratkaisut olivat jo ennen koronakriisiä kasvavien paineiden alla. Datakeskeisyys ja digitalisoituminen ovat kehittyneet paljolti oman onnensa nojassa, ilman selkeää globaalin tason omistajaa. Trendi kohti vähemmän universaalia ja enemmän eksklusiivista kansainvälistä hallintaa saattaa nyt vahvistua.
Koronakriisi korostaa myös luottamuksen puutetta. Kiinaa syytetään salailusta, Maailman terveysjärjestöä WHO:ta tehottomuudesta ja Yhdysvaltoja johtajuuden puutteesta. Epäluottamus ja epäluulo vahvistavat trendiä kohti aiempaa jakautuneempaa ja eritahtisempaa keskinäisriippuvuutta. Tähän saarekemaiseen keskinäisriippuvuuteen luodaan vähitellen uusia hallintaratkaisuja ja normeja. Yhä suurempi osa kanssakäymisestä tapahtuu hallitustenvälisten monenkeskisten järjestöjen ulkopuolella.
Pandemian jälkeisessä maailmassa myös suurvaltojen rooli entisestään korostuu. Globaali poiskytkentä korostaa suurten suvereniteettia enemmän kuin pienten, myös EU:n sisällä. Suomen kaltaisilla valtioilla on prosessissa niin paljon menetettävää, ettei niiden kannata jäädä passiivisiksi uusien pelisääntöjen syntyessä.
