Ajassa

Köyhyys pahenee Afrikassa

Köyhien absoluuttinen määrä on lisääntynyt Afrikassa avusta huolimatta.

Teksti:
Julkaistu: 28.3.2015
Lähteet: YK, Maailmanpankki

Viimeisimpien tilastotietojen mukaan Saharan eteläpuolisis­sa maissa noin 415 miljoonaa ihmistä eli köyhyydessä vuon­na 2010. Se on noin 130 mil­joonaa ihmistä enemmän kuin vuonna 1990 – vaikka Saharan eteläpuoliselle Afrikalle on annettu kehitysapua biljoonia dollareita 1960-luvulta lähtien.

Vuosi 1990 otetaan yleensä vertailuvuodeksi siitä syystä, että se on YK:n globaalien ke­hitystavoitteiden eli niin sanot­tujen vuosituhattavoitteiden vertailuvuosi. Vuosituhattavoitteista ensimmäinen on se, että köyhien osuus puoli­tetaan vuoden 1990 tasosta kuluvan vuoden loppuun men­nessä.

YK:n mukaan tavoite saa­vutettiin vuonna 2010. Silloin köyhien osuus kehittyvien maiden asukkaista oli laskenut 47 prosentista noin 22 prosent­tiin. Silti maailmassa on edel­leen noin miljardi köyhää.

Tästä voi vetää sen johto­päätöksen, että kehitysapua ei toimi. Niin teki esimerkiksi entinen suurlähettiläs, kehi­tysyhteistyön veteraani Matti Kääriäinen tammikuussa jul­kaistussa kirjassaan Kehitysavun kirous.

Kääriäisen mukaan köyhyys on vähentynyt eniten Kiinassa ja muissa nousevissa talouk­sissa, ”joiden kehityksessä kehitysyhteistyöllä ei ole ollut mitään roolia”. Sen sijaan niis­sä maissa, jotka ovat saaneet paljon apua, köyhyys on jopa lisääntynyt, Kääriäinen katsoo.

YK:n mukaan köyhien osuus väestöstä väheni Kiinassa 60 prosentista 12 prosenttiin vuo­sina 1990–2010. Eniten tähän on vaikuttanut se, että Kiinan talous on 1990-luvun alusta lähtien kasvanut parhaimmil­laan yli kymmenen prosentin vuosivauhtia.

Kehitysyhteistyötä on siltitehty Kiinassakin. Vaikka Kiinaluokitellaan ylemmän keski­tuloluokan maaksi, se sai vie­lä vuonna 2013 OECD-mailta kehitysapuna yli miljardi dollaria.

 

Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous. Into Kustannus 2015, 171 s.

Pidin jutustaEn pitänyt jutusta
Jaa juttu