Mosambikin Cabo Delgadon provinssin pääkaupunki Pemba natisee liitoksissaan.
Niemennokkaan rakennettu kaupunki on levittäytynyt asuinalue kerrallaan yhä loitommas rantaviivasta, ja ennen pusikkoiset jättömaat ovat täyttyneet hökkelikylistä. Valtavan uuden asuinalueen nimi on yksinkertaisesti Expansão, laajennus.
Ensin tulivat kaasuyhtiöiden ulkomaiset työntekijät. Heitä alkoi hiljalleen saapua Cabo Delgadoon, kun maakaasuesiintymä löydettiin vuonna 2006. Isompi muuttoaalto koitti 2017, kun maakunnan pohjoisosien terrorismia paenneet ihmiset asettuivat Pembaan. Pian perässä tulivat avustusjärjestöt.
Kaupungin väkiluku on ainakin kaksinkertaistunut vuosikymmenessä. Samaan aikaan pohjoisessa yli miljoona ihmistä on paennut väkivaltaisuuksien vuoksi kodeistaan.
Yksi paenneista on Isaina Anlawe Nassi, perheenäiti, joka istuu kuumana päivänä mielellään puhumaan kohtalostaan.
Hän on kotoisin Moçimboa da Praian pikkukaupungista, jossa terrorismi lokakuussa 2017 leimahti. Ansar al-Sunnaksi itseään kutsuva nuorisojoukko hyökkäsi paikallisille poliisilaitoksille ja tappoi 17 ihmistä.
Sitä ennen Nassi hakkasi työkseen puuta ja myi sitä.
»Elämä oli oikein hyvää», hän sanoo. Nassi on jo isoäiti ja puhuu rauhallisesti. Portugali sujuu vähän kankeasti, ja välillä vaihdetaan makondeen.
Isaina Anlawe Nassi pakeni väkivaltaisuuksia Moçimboa da Praian pikkukaupungista Pembaan.Pakomatkaan pusikkoon lähdettiin jalan. Nassi otti mukaan kaksi tytärtä ja joukon lapsenlapsia. Nyt hän asuu Pembassa milloin missäkin, riippuen siitä kuka antaa yösijan.
Töitä ei ole. Nassi sinnittelee Maailman ruokaohjelman 3 600 meticalin (noin 51 euron) kuukausittaisen avustuksen ja ihmisten almujen varassa.
Hänellä ei omien sanojensa mukaan ole aavistustakaan, mistä konflikti syntyi.
»Kaikki tekevät, mitä heidän mielestään on tehtävä. Me vain näimme sodan ja lähdimme pakoon.»
Luultavasti Nassikin tietää jotain konfliktin taustoista, mutta Mosambikin pohjoisosissa ei ole tapana lörpötellä. Kukaan muukaan väkivaltaa paennut ei suostu arvailemaan, miksi tuttavat tai naapurit päätyivät terroristeiksi.
Cabo Delgadon maakaasuesiintymä on Saharan eteläpuolisen Afrikan suurin, mutta levottomuuksien vuoksi sen hyödyntäminen on ollut vuodesta 2021 lähtien pitkälti jäissä.
Cabo Delgadoa on tutkittu verrattain paljon. Yksi alueeseen hyvin perehtynyt tutkija on Afrikan tutkimuksen tohtori João Feijó, joka johtaa mosambikilaisen ajatuspaja OMR:n tutkimusyksikköä. Laitos keskittyy maaseudun tutkimukseen, ja Feijó on vieraillut Cabo Delgadossa tiuhaan viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Jo ennen kaasulöytöjä Cabo Delgado oli rikas provinssi, Feijó sanoo. Isoja tulonlähteitä olivat puutavaran, jalokivien, norsunluun, huumeiden ja maan kauppa.
Liiketoiminta Pohjois-Mosambikissa pyörii Feijón mukaan vaikutusvaltaisten makonde-kansaan kuuluvien entisten ammattisotilaiden ympärillä. Keskiössä on muutama kenraali, jotka saavat poliittisten kytköstensä vuoksi helposti lisenssejä hyödyntää luonnonvaroja – hakata puuta, louhia jalokiviä tai vuokrata maata ulkomaisille yrityksille.
Vaikutusvaltaiset makondet luovat yhteisyrityksiä ulkomaisten sijoittajien kanssa. Ulkomainen taho tuo rahat, tarvikkeet ja tuotannon vaikkapa kalastukseen tai kaivoksille. Mosambikilainen kumppani toimittaa poliittisen pääoman, kontaktit valtapuolueeseen ja suojelua.
»Ulkomainen kumppani kantaa riskit, mutta poliittisen suojelun ansiosta ne ovat minimaaliset», Feijó sanoo. »Kuun lopussa makondet hakevat osuutensa.»
Tämä on Feijón mukaan käytännössä ainoa tapa tehdä merkittävää liiketoimintaa Pohjois-Mosambikissa. Harvat hyötyvät, ja silloin on paljon tyytymättömiä. Sellainen luo hyvää kasvualustaa terrorismille.
Tämä on kuitenkin vain nykytila. Jotta Cabo Delgadon nykyistä väkivaltaa voi ymmärtää, on syytä katsoa historiaan.
Cabo Delgadon pohjoisosissa, Tansanian rajan kupeessa asuu kaksi etnistä ryhmää: rannikon swahilinsukuista mwani-kieltä puhuvat muslimit ja sisämaassa kristityt makondet. Vähän etelämpänä asuu makua-kieltä puhuvia ihmisiä.
Ryhmien välinen konflikti ulottuu Feijón mukaan ainakin orjuuden aikakauteen. Ulkomaiset laivat – etupäässä portugalilaiset, ranskalaiset ja sansibarilaiset – hakivat vuosittain tuhansia orjia näiltä rannoilta Ranskan siirtomaihin. Ihmiskauppaa harjoittivat pääasiassa mwanit.
Mwanit olivat kosmopoliittista merenkävijäkansaa ja kauppiaita, osa Sansibarin sultanaattia. Swahilin kieli ja Intian valtameri avasivat heille reitit maailmalle.
»Mwanit ovat hyvin ylpeä kansa. Se on ikivanha sivilisaatio», Feijó sanoo.
Orjat taas olivat tyypillisesti sisämaan makondeja, animistisiin uskomuksiin nojautuvia ja perinteitä vaalivia maanviljelijöitä.
Orjakauppaa käytiin toiseen maailmansotaan saakka. Sen jälkeenkin pakkotyö jatkui, sillä portugalilaiset tarvitsivat puuvillaa tekstiiliteollisuuteensa. Viljelmillä raatoivat erityisesti makondet.
Terroristeiksi lähteneet miehet olivat usein kouluja käymättömiä nuoria, jotka haaveilivat taloista ja autoista.
Mosambikin itsenäisyystaistelu alkoi vuonna 1960 makondejen kotiseuduilta, ja sodassa makondet olivat erityisen aktiivisia – toisin kuin mwanit, jotka eivät lähteneet mukaan. Siksi heitä edelleen pidetään toisen luokan kansalaisina ja pettureina, makondeja taas sankareina.
Itsenäisyyden jälkeen valtapuolueeksi noussut sissiliike Frelimo perusti »uudelleenkoulutusleirejä vallankumouksen vastustajille». Sellaiselle päätyi helposti, kunhan kysyi vääriä kysymyksiä tai kritisoi hallitusta.
»Kaikki ymmärsivät uuden logiikan: nämä ihmiset olivat nyt uudet siirtomaaisännät ja meidän pitää olla hiljaa», Feijó sanoo
Mosambikiin muodostui nopeasti oppositioliike Renamo, joka aloitti 15 vuotta kestäneen sisällissodan Frelimoa vastaan. Se onnistui valjastamaan vanhat kaunat käyttövoimakseen, ja monet mwanit olivat sodassa Renamon puolella.
»Renamo onnistui hyödyntämään kapinahengen, joka rannikolla on ollut siirtomaa-ajasta lähtien», Feijó sanoo.
Kun Renamon johtaja Alfonso Dhlakama kuoli vuonna 2018, liike heikkeni.
»Al-Shabaabiksi kutsuttu liike onnistui täyttämään tuon tyhjiön.»
Kun maakunnan rannikolta 2000-luvulla löydettiin kaasua ja sisämaasta jalokiviä, heräsi Cabo Delgadossa suuria toiveita paremmasta. Osa nuorista lähti omatoimisesti kaivamaan jalokiviä, etenkin rubiineja, ja muita onnenonkijoita tuli ulkomailta.
Vuosina 2015–2017 Mosambikin hallitus alkoi suitsia laitonta liiketoimintaa kovalla kädellä. Norsunluuta poltettiin, laittomasti kaadettua puuta takavarikoitiin ja jalokiviä kaivaneet nuorukaiset ajettiin väkivaltaisesti pois.
»Se tuhosi monia elinkeinoja», Feijó sanoo.
Pienimuotoinen kaivostoiminta tai laiton puunhakkuu toivat elannon suurille ihmisjoukoille, hän muistuttaa. Oli ruoan ja veden myyjiä, kokkeja, vuokraisäntiä, kuljettajia, lastaajia, prostituoituja ja niin edelleen. Osansa tuotoista saivat lahjuksilla myös tullimiehet ja poliisit.
Kun mailtaan ajetut nuoret siirtyivät kaupustelijoiksi tai mopotaksien kuljettajiksi, poliisit olivat koko ajan kyselemässä papereita ja lahjuksia.
»Ihmiset kokivat, että vastakkain ovat valtio ja kansalaiset. Ensin poliisit hakkasivat paikallisia nuoria ja kielsivät kaivostoiminnan, ja kun he alkoivat muihin hommiin, poliisit pyysivät lahjuksia ja takavarikoivat nuorten tavarat. Valittaa ei voi, koska valittajat leimataan joko opposition edustajiksi tai terroristeiksi», Feijó sanoo.
2000-luvun alusta lähtien Cabo Delgadon muslimien keskuudessa oli alkanut kiertää radikaaleja saarnaajia, jotka puhuivat entistä jyrkemmän ja väkivaltaisemman islamin puolesta.
Eräs Moçimboa da Praiassa niihin aikoihin työskennellyt poliittinen neuvonantaja kuvaa, että tunnelma kaupungissa oli kuin islamistisessa tasavallassa. Väkivaltaa ei vielä ollut, mutta nuorten puheissa vilahteli raju islamin tulkinta, jossa esimerkiksi varkailta piti katkoa kädet. Väkivallan leimahtaminen vuonna 2017 ei tullut hänelle yllätyksenä.
Tuolloin Moçimboassa asui myös toimittaja Fabião Khamessa.
Khamessa kertoo, että kaupungin nuoret alkoivat vaatia naisia peittämään kasvonsa. Uusia moskeijoita nousi ja huhuttiin myös salaisista moskeijoista. Pian nuoria alkoi kadota.
»Meidän kavereitamme, naapureita ja sukulaisia», Khamessa sanoo.
Toimittaja Fabião Khamessan tuttuja alkoi kadota teille tietymättömille. Hän itse etsii parhaillaan töitä.Sanottiin että miehet olivat lähteneet opiskelemaan islamilaisiksi opettajiksi, joka on arvostettu ammatti. Jonkin ajan päästä he saattoivat palata aiempaa rikkaampina. Oli rahaa ja mopoja.
Nyt Khamessa ymmärtää, että nuorukaiset olivat olleet terroristien metsäleireillä, nämä kun tarjosivat rahaa uusille jäsenille. Cabo Delgado on laaja maakunta, jossa on paljon tiettömiä, tiheitä metsiä.
»Lankonikin lähti sille tielle. Nyt hänestä ei ole kuulunut. Hän on varmasti jo kuollut. Eihän muutaman kuukauden terroristikoulun käynyt pärjää ammattisotilaille.»
Hän tunsi myös Bonomade Machude Omarin, joka tunnetaan nykyisin Ibn Omarina. Yhdysvaltain tiedustelutietojen mukaan hän johtaa terrori-iskuja.
»Tavallinen, kunnianhimoinen ihminen», Khamessa kuvailee.
Khamessan mukaan terroristeiksi lähteneet miehet olivat tavallisia, usein kouluja käymättömiä nuoria, jotka haaveilivat taloista ja autoista.
»Sitten heistä tuli tykinruokaa.»
Tutkija Calton Cadeado Mosambikin kansainvälisten suhteiden instituutista sanoo kuulleensa samaa viestiä uskonnollisen retoriikan kiristymisestä. Historia ja epätoivo kuvaavat hänestä hyvin, miksi Mosambikin pohjoisilla rannoilla on helppo rekrytoida ihmisiä mukaan aseelliseen taisteluun.
Räjähdysherkkä maaperä ei hänestä silti selitä konfliktia.
Cadeado haluaisi tutkijana tietää, kuka ryhmää johtaa. Yksittäisten iskujen johtajien nimiä on julkaistu, mutta nämä ovat kaikki operatiivisia hahmoja.
»Kuka johtaa strategisesti?» Cadeado kysyy. »Kuka ajattelee?»
Terroristit haluavat Cadeadon mukaan pitää johtajan tietoisesti salassa. He eivät halua, että johtohahmo paljastuu, jo siitäkin syystä, että tämä olisi helppo päästää päiviltä. Cadeado epäilee, että todelliset ajattelijat ovat maan rajojen ulkopuolella.
»Uskon, että heillä on rahaa ja selkeät poliittiset intressit.»
Siitä, mitä nämä intressit ovat ja keitä rahoittajat tai ajattelijat saattavat olla, ei ole varmaa tietoa. Muutamia teorioita on, todisteita vähemmän. Cadeado korostaa useaan kertaan, että hän ei syytä ketään, mutta tutkijan on hyvä pitää mahdollisuudet avoimina.
Yhden teorian mukaan kyse on islamistisesta vallankumousliikkeestä.
»Jos oletamme, että tämä on terrorismia, terrorismilla on aina poliittinen tavoite.»
Siinä tapauksessa terroristit varmaankin haluaisivat saattaa voimaan šaria-lain ja sen mukaisen elämänmuodon. Liike luultavasti haluaisi alueelle islamistisen valtion. Kun seudulla on paljon luonnonvaroja, taka-ajatuksena olisi todennäköisesti noiden resurssien hallinta, Cadeado pohtii.
Hän arvioi, että terroristit ottivat käyttöön Isisin metodit ja lipun saadakseen terroristiverkostolta rahallista tukea. Kansan ryhmälle antama nimi, al-Shabaab, herättää sekin pelkoa.
Toinen teoria liittyy Cadeadon mukaan talouteen. On mahdollista, että joku haluaa kaasun tähden horjuttaa Cabo Delgadon vakautta. Sillä voisi olla kaksi tavoitetta: hidastaa kaasun hyödyntämistä tai lisätä turvallisuusalan yritysten toimintaa alueella.
Jos kaasua poraava yhtiö ja turvallisuusalan toimijat olisivat kotoisin samasta maasta, saisi kyseinen maa kontrolloida koko maakuntaa. Tällainen intressi voisi Cadeadon mukaan olla Ranskalla.
»Ranska ei ole koskaan peitellyt intressejään Mosambikin kanavaa kohtaan.»
Kanava on merialue Madagaskarin ja Mosambikin välissä, Cabo Delgadon edustalta etelään. Ranskalla on Mosambikin edustalla puolentusinaa saarta, jotka edelleen kuuluvat sen merentakaisiin alueisiin.
Historia ja epätoivo kuvaavat Calton Cadeadon mielestä hyvin sitä, miksi maan pohjoisilla rannoilla on helppo rekrytoida ihmisiä aseelliseen taisteluun. Alueella on paljon työttömiä, vähävaraisia nuoria.
Suurin Cabo Delgadossa toiminut kaasuyritys on ranskalainen Total. Italialainen ENI toimii maakunnan edustalla, mutta vain merialueilla.
Cadeado korostaa jälleen, ettei hän syytä Ranskaa, mutta haluaa pitää tämänkin teorian avoimena.
Pohjoisrajan takana yksi valtio saattaisi haluta puolestaan viivästyttää Mosambikin kaasuvarantojen hyödyntämistä: Tansania voisi mielellään hyötyä omasta kaasuesiintymästään ensin. Mosambikin konflikti on kiristänyt entisten liittolaisten välejä.
Kolmas teoria on huumekauppa. Pohjois-Mosambikiin tuodaan heroiinia ja muita huumeita Lähi-idästä, etupäässä Pakistanista. Ulkomaisten yritysten, hallituksen ja turvallisuusjoukkojen lisääntynyt läsnäolo on luultavasti haitallista salakuljetukselle. Ympärillä on liikaa silmäpareja.
Tämän selityksen mukaan huumekauppiaat rahoittavat terroristeja voidakseen jatkaa bisneksiään epävakauden suojissa, Cadeado selittää. Hän haluaisi tutkia huumekauppiaiden ja terroristien suhdetta: Kuka johtaa ja kenen intressit ovat päällimmäiset?
Alueella elää vahvana uskomus, että kuten kaikessa Cabo Delgadon kaupankäynnissä, myös huumekaupassa on mukana vaikutusvaltaisia sukuja, joilla on likeiset välit Mosambikia itsenäisyyssodista lähtien hallinneeseen valtapuolue Frelimoon. Todisteita ei tosin ole.
Tämä on kuitenkin mahdollisuuksien maakunta. Täällä ovat isot kaasu- ja rubiiniyhtiöt.
Frelimo oli alkujaan sosialistinen liike, mutta nykyään sen johtajat ovat myös maan merkittävimpiä liikemiehiä. Vuonna 2016 Mosambikia ravisteli valtava korruptioskandaali. Paljastui, että valtionyhtiöt olivat ottaneet salaisia lainoja, jotka olivat päätyneet vääriin käsiin. Silloisen presidentin poika Ndambi Guebuza ja 11 muuta istuvat nyt vankilassa.
Huhujen mukaan nykyisen presidentin varsin ylellistä elämää elävät pojat olisivat sekaantuneet huumekauppaan. Se voi olla salaliittoteoria, mutta todistetusti molemmilla pojilla on kaivosalan yrityksiä Pohjois-Mosambikissa.
Konfliktin ratkaisemiseksi Cadeadolla on tarjota kolme eri mallia. Kaikkia olisi hänestä syytä edistää.
»Ilman sotilaita tätä ei ratkaista», hän sanoo.
Ongelma tosin on, että nyt taisteluja käydään vain jalkaväen kesken, eikä joukkojen tappaminen eliminoi johtajia.
Alueen kehittämistä puolestaan yrittävät monet avunantajat ja Mosambikin hallitus. Tavoite on köyhyyden vähentäminen Cabo Delgadossa, jotta nuorilla miehillä olisi vähemmän syitä osallistua konfliktiin.
Cadeadon mukaan tällä voidaankin heikentää rekrytointia mutta ei poistaa ongelman syytä: liikkeen tausta-ajattelijoiden tavoitteet eivät liity köyhyyteen.
»Tansanialaiset huomauttivat meille, että jos köyhyys jatkuu Tansanian puolella rajaa, niin johtohahmot menevät Tansaniaan rekrytoimaan», Cadeado sanoo.
Kolmas ratkaisuväylä on diplomaattinen ja juridinen. Siihen liittyy oikeudellinen yhteistyö niiden maiden kanssa, joissa liikkeen johtajien tai rahoittajien epäillään mahdollisesti piileskelevän.
Mosambikilla ei esimerkiksi ole luovutussopimusta Komorien kanssa. Cadeadon mukaan Mosambikin johtajat kiertävät paljon Afrikan ja Lähi-idän maita neuvottelemassa turvallisuuskysymyksistä.
João Feijólla on vielä neljäs ratkaisuehdotus perimmäisiin ongelmiin Cabo Delgadossa.
Hänestä Mosambikissa pitäisi rakentaa uutta yhteiskuntaa, jossa kaikki etniset ryhmät voisivat tasavertaisesti puhua ongelmistaan ja myös hyötyä resursseista. Siihen ei auta neuvottelu terroristien kanssa.
»Pitää hyväksyä, että meillä on ollut sisäisiä ongelmia jo vuosisatojen ajan. On liian helppoa osoittaa sormella rajojen ulkopuolelle.»
Feijón mielestä Frelimon voimamiehet olisi saatava vakuutettua siitä, että vallasta pitää neuvotella. Hän ei ole toiveikas, sillä Mosambikin poliittinen järjestelmä ei ole läpinäkyvä eikä demokraattinen. Instituutiot ovat heikkoja.
»Kun löytyy merkittäviä luonnonvaroja, siitä seuraa kaaos», Feijó ennustaa. Hän uumoilee, että konflikti kestää seuraavat 15 vuotta, ja maan pohjoisosissa elää hyvin rikkaita ihmisiä, joilla on korkeat muurit ympärillään.
»Kunnes kansainvälinen yhteisö menettää mielenkiintonsa kaasuun, ihmiset tappavat toisiaan täällä.»
Mosambikin presidentti Felipe Nyusi vakuutteli huhtikuussa mediassa, että kaasun tuotantoon on jo turvallista palata. Hallitus koettaa saada myös kodeistaan paenneita palaamaan kotiseuduille.
Osa on yrittänyt, mutta turvallisuus ei ole vakuuttanut. Pembassa uskotaan yleisesti, että kaikista iskuista ei kerrota julkisuuteen ja uhrilukuja vähätellään.
Isaina Anlawe Nassin äiti palasi jo Moçimboa da Praiaan, koska ei kestänyt almujen varassa elämistä Pembassa. Nassi ei itse halua jättää raskaana olevaa tytärtään yksin Pembaan.
»Sydän haluaa palata, etenkin niiden ihmisten tähden, jotka jäivät puskiin», hän sanoo.
Hänen poikansa ja lapsenlapsensa kaapattiin, eikä hän tiedä, ovatko he elossa.
Fabião Khamessa on käynyt katsomassa, että hänen kotitalonsa ja irtaimisto oli tuhottu. Hän lähetti perheensä turvaan maan keskiosiin Beiraan, muttei itse halua poistua Cabo Delgadosta.
»Tämä on kuitenkin mahdollisuuksien maakunta. Täällä ovat isot kaasu- ja rubiiniyhtiöt. Haluaisin töitä», hän sanoo.
