Skip to main content

Mitä taloustieteen oppikirjat eivät kerro?

Teksti Henri Purje

Ha-Joon Chang: 23 Things They Don’t Tell You About Capitalism. Allen Lane 2010, 304 s.

Ha-Joon Chang: 23 Things They Don’t Tell You About Capitalism. Allen Lane 2010, 304 s.

Vapaat markkinat tekevät kaikista vauraampia. Internet ja tietotekniikan kehitys ovat mullistaneet talouden.Tulevaisuus on innovaatio- ja palvelusektoreilla. Suuri julkinen sektori heikentää kasvua, tehokkuutta ja innovaatioita. Alhainen inflaatio vakauttaa talouden ja tukee kasvua.

Väärin, väärin, väärin, Ha-Joon Chang lataa. Tuoreessa kirjassaan arvostettu Cambridgen taloustieteilijä romuttaa talouskeskustelua ja -politiikkaa hallitsevia uskomuksia yksi toisensa jälkeen.

Changille myyteistä suurin on usko vapaisiin markkinoihin, joiden oletetaan kohdentavan resurssit tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, kohtelevan kaikkia tasapuolisesti ja kasvattavan taloutta niin, että lopulta kaikki hyötyvät. Vapautuminen tästä ”objektiivisten markkinoiden harhasta” on ensiaskel kapitalismin ymmärtämiseksi.

Financial Times -lehden julkkiskolumnisti Martin Wolf on nimennyt Changin ”globalisaation vakuuttavimmaksi kriitikoksi”. Tämä toisinajattelija ei tyydy toteamaan, että vapaat markkinat eivät toimi – hänen mukaansa niitä ei ole edes olemassa. Se, joka muuta kuvittelee, on vain sokea lukemattomille taloutta rajoittaville säännöille.

Säännöt määritellään poliittisesti ja ne heijastavat vallitsevia arvo- ja moraalikäsityksiä sekä yhteiskunnallisia valtasuhteita. Sokeimpia säännöille ovat ne, joiden arvoja ja intressejä ne parhaiten vastaavat.

”Kapitalismin historia on ollut loputonta kamppailua markkinoiden rajoista”, Chang kirjoittaa ja muistuttaa, että harva innokkaimmistakaan markkinafundamentalisteista haluaisi palata tilanteeseen, jossa orjakauppa olisi laillista, lapsityövoimaa saisi käyttää mielin määrin, tuotteiden laatua ei kontrolloitaisi eikä tuotantoa säädeltäisi patentti- ja lupakäytännöillä.

Vastaavasti useimmat talouden sääntelyn arvostelijat hylkäävät periaatteensa, kun puheeksi tulee yhden tärkeimmän tuotannontekijän – ihmisten – vapaa liikkuvuus.

Provokatiivisesti Chang toteaa, että mikäli työmarkkinat olisivat todella vapaat, globaalista Etelästä tulevat ”edullisemmat ja usein tuottavammat” maahanmuuttajat korvaisivat 80–90 prosenttia työvoimastamme. Hänen mukaansa siirtolaiskontrolli on ylivoimaisesti tärkein palkkoja säätelevä mekanismi vauraassa Pohjoisessa.

Chang ei arvostele kapitalismia sinänsä, vaan sen usein uusliberalistiseksi nimettyä markkinafundamentalistista versiota, josta on tullut hallitseva viimeisten 30 vuoden aikana.

Maailman eri puolilta keräämillään esimerkeillä ja tilastoilla hän osoittaa, että yksityistämiseen, säätelyn purkuun ja julkisen sektorin alasajoon perustuva malli ”hidastaa talouskasvua, lisää epätasa-arvoa ja turvattomuutta ja johtaa toistuviin (ja toisinaan massiivisiin) finanssiromahduksiin”.

Changin mukaan uusliberalismi on epäonnistunut kaikkialla, mutta synkimpiä sen vaikutukset ovat olleet kehitysmaissa, joissa paine uudistuksiin on usein tullut ulkopuolelta. Käytännössä kaikki teollisuusmaat ovat itse vaurastuneet tukiaisten, tullien ja aktiivisen julkisen sektorin avulla. Yksi Changin lempiesimerkki on Suomi, jonka hyvinvointi rakennettiin kansainvälisestikin poikkeuksellisen protektionistisella talouspolitiikalla.

”Hyvin harva valtio on rikastunut vapaakaupan avulla, eikä ole syytä olettaa, että tilanne muuttuisi tulevaisuudessa”, Chang summaa.

Helppolukuinen ja runsaisiin käytännön esimerkkeihin nojaava kirja on suunnattu laajalle yleisölle eikä edellytä lukijalta kattavia pohjatietoja. Lähtökohta on avoimen normatiivinen, mutta ei missään vaiheessa paasaava. Empiria puhuu puolestaan.

Strategia toimii pääosin erinomaisesti, joskin akateemiseen ilmaisuun tottuneelle tyyli saattaa tuntua paikoin turhankin populaarilta. Väkevämpää todistelua kaipaava löytää sitä Changin tieteellisistä julkaisuista.