Skip to main content

Suomalaiset tuntevat historiansa

Sotahistorian rinnalle nousee kertomus suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisesta.

Teksti Joonas Pörsti

Suomalaiset ovat oppineet tunte­maan historiansa kertomukse­na kansallisesta selviytymises­tä. Yhä edelleen historiaa ope­tetaan kouluissa yhtenäisenä tarinana, jonka vaiheita ovat kansakunnan synty, repivä sisällissota, talvisodan yhtenäistä­vä kokemus ja sotien jälkeinen jälleenra­kentaminen.

”Tällainen draaman kaari on läh­tökohtana jokaisessa kansallisvaltiossa, joka on rakentanut historiaansa”, sanoo valtiotieteen tohtori Pilvi Torsti Helsin­gin yliopistosta. Hänen vetämässään Historiatietoisuus Suomessa -hankkeessa on koottu väestöllisesti edustava kysely­aineisto, jossa yli 1200 suomalaista on kertonut historiaa koskevista näkemyk­sistään.

Tutkimuksen alustavien tulosten pe­rusteella suomalaisten käsitys historias­ta on nykyään monipuolinen. ”Samaan kuvaan pystytään sisällyttämään vahvaa isänmaallisuutta sekä tiettyä säröisyyttä, traumaattisuutta ja lopulta avautuminen muun maailman kanssa”, Torsti sanoo. Hän arvelee, että tämä on avoimen yh­teiskunnallisen keskustelun ja tutkimuk­sen ansiota.

Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä koulunsa käyneille ei esimerkiksi ker­rottu mitään Suomen ja Saksan liitto­laisuudesta. Nykyään useimmille suo­malaisille on kyselyaineiston mukaan jo aivan ilmeistä, että Suomi teki sodan aikana yhteistyötä Saksan kanssa.

Poliitikkojen historiaa koskeviinlausuntoihin taas luotetaan vielä vähemmänkuin romaaneihin.

”Kansalaiset suhtautuvat näihin vaiheisiin paljon rennommin kuin mitä voisi päätellä julkisesta keskustelusta”, Torsti päättelee. ”Esimerkiksi Oula Sil­vennoisen vuonna 2008 valmistunut väitöskirja Suomen ja Saksan turvalli­suuspoliisin yhteistyöstä sodan aikana herätti julkisuudessa paljon kärkeviä puheenvuoroja.”

Kipeät kokemukset esiin

Kiinnostavaa aineistossa on, kuinka pal­jon vastaajat arvostavat omalta lähipii­riltä kuultua muistitietoa.

”Oman suvun tarinoihin luotetaan Suomessa yhtä paljon kuin yliopisto­tutkimukseen. Poliitikkojen historiaa koskeviin lausuntoihin (taas) luotetaan vielä vähemmän kuin romaaneihin ja näytelmiin”, Torsti jatkaa.

Toisaalta neljä viidesosaa vastaajis­ta kertoi, ettei traumaattisista sota-ajan kokemuksista ole puhuttu paljoa edes perheen tai suvun kesken. Vaikeista vaiheista on kuultu mutkan kautta, ja etenkin nuoret haluaisivat kuulla niistä enemmän.

”Ehkä se kertoo siitä, että sodan traumaattista puolta on tuotu julkiseen keskusteluun vasta viime vuosina. Moni kaipaa menneisyyden traumojen ja ki­peiden kokemusten käsittelyä julkiseen keskusteluun, koska ne ovat melkein jokaisessa suvussa keskeisiä.”

Mistä suomalaisuus sitten rakentuu historiallisesti? Sotahistorian rinnalle suomalaiset näyttävät nostavan hyvin­vointivaltion rakentamisen. Ilmaisen koulutuksen ja muiden julkisten palve­luiden merkitys tuli vastauksissa yleisesti esiin.

”On rakennettu jotain, josta ollaan yksiselitteisesti ylpeitä – ja nyt mietitään, mikä sen tulevaisuus on globaalissa maa­ilmassa.”

Tutkimuksessa kysyttiin myös vas­taajien tulevaisuuteen liittyviä odotuksia. Erityisesti vanhempien ihmisten vastauk­sissa nousi esiin huoli ympäristöstä sekä globaalista väestönkasvusta ja muutto­liikkeistä.

Tutkimuksen tekijöillä oli etukäteen tiedossa, että Suomessa harrastetaan paljon historiaa. Silti he yllättyivät siitä, kuinka paljon suomalaiset ovat mennei­syytensä kanssa eri tavoin tekemisissä. ”Tämä on todellinen historiakansa, ja se koskee myös nuorempia sukupolvia”, Torsti sanoo.

Vastaava tutkimus kansalaisten his­toriakäsityksistä on tehty useissa muissa maissa. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen tekijät pitivät suorastaan vallankumouksellisena löytönä, kuinka paljon ja monipuolisesti amerikkalaiset tuntevat historiaansa – vastoin tiettyjä ennakko-odotuksia.

”Nyt olemme saaneet Suomesta ti­lastoja, joissa kaikki pylväät väestön historiaharrastuksesta ovat vielä korkeampia kuin Yhdysvalloissa. Se on aika merkittävää”, Torsti summaa.