Oras Tynkkynen: Suomi ilmastodiplomatian kärkeen

YK:n ilmastoneuvotteluihin osal­listuu yli 190 maata. Ratkaise­vassa asemassa ovat Kiinan ja Yhdysvaltain kaltaiset jätit. Pieni Suomi ei voi neuvottelujen kulkuun juu­rikaan vaikuttaa. Vai voisiko sittenkin?

Kestävän kehityksen toimikunta on esittänyt, että Suomesta tehtäisiin kan­sainvälisen ympäristödiplomatian kär­kimaa. Ilmastoneuvottelujen historia tuntee monia esimerkkejä siitä, kuinka pientenkin valtioiden edustajat ovat jättäneet jälkensä. Vaikka maan koolla on merkitystä, vielä olennaisempaa on osaaminen ja omistautuminen.

Esimerkiksi Tuvalun kaltaiset pienet saarivaltiot ovat toistuvasti olleet ko­koaan huimasti suuremmassa roolissa. Viime vuosin aratkaisevia neuvotteluja ovat vetäneet Antigua ja Barbudan se­kä Maltankaltaisten lilliputtivaltioiden diplomaatit.

Ilmastoneuvotteluissa EU puhuu yh­dellä äänellä, joten keskeinen vaikutta­misen paikka on EU:n sisällä. Silti myös yksittäisillä jäsenmailla voi olla neuvot­teluissa näkyvä rooli.

Cancúnin kokouksessa puheenjohta­jamaa Meksiko kutsui ministerit muun muassa Ruotsista ja Espanjasta vetä­mään keskeisten teemojen neuvottelu­ja. Ranska julkisti Cancúnissa yhteisen aloitteen Kenian kanssa ja vuotta aiem­min Kööpenhaminassa Etiopian kanssa.

Osin neuvottelujen puheenjohtajuu­det ovat seremoniallisia, eikä yksittäis­ten diplomaattien kotimaan merkitystä kannata liioitella. Näkyvä asema neu­votteluissa tuo kuitenkin myös vaiku­tusvaltaa ja vahvistaa maan kansainvä­listä profiilia.

Kokeneita neuvottelijoita

Suomen on mahdollista olla ilmastoneu­votteluissa aktiivisessa välittäjän roolis­sa. Meillä on sekä osaamista että osa­puolten keskuudessa varsin hyvä maine.

Väärin käsitysten välttämiseksi on syytä painottaa, ettei Suomi tähänkään asti ole istunut kättensä päällä. Delegaa­tiomme ilmastokokouksissa ovat maan kokoon suhteutettuna suurimmasta päästä. Suomi on nostanut keskustelui­hin aktiivisesti – ja menestyksekkäästi – sukupuolinäkökulmaa, mistä olemme saaneet myös kansainvälistä tunnustusta.

Tasavallan presidentti Tarja Halo­nen toimii rinnakkaispuheenjohtaja­na YK:n kestävän kehityksen korkean tason paneelissa. Ympäristöministeri Paula Lehtomäellä taas on vastaava ase­ma kansainvälistä ympäristöhallintoa uudistavassa työryhmässä – molemmat tehtäviä, jotka tukevat tehokasta kan­sainvälistä ilmastopolitiikkaa.

Tapani Vaahtoranta luotsaa Dar es Salaamissa instituuttia, joka kulkee ni­mellä Institute of African Leadership for Sustainable Development. Se tukee kehi­tysmaiden johtajuutta ja osallistumista globaaliin hallintaan – myös ympäristö­neuvotteluissa.

Suomalaiset virkahenkilöt – Jukka Uosukainen ja Outi Berghäll etunenässä – ovat päässeet näköalapaikoille ilmas­toneuvottelujentärkeissä osissa. Suomi emännöi 2000-luvun alussa kolme luon­non monimuotoisuuden ja ilmastonmuu­toksen yhteyksiä käsittelevän asiantunti­jaryhmän kokousta.

Väitän kuitenkin, että voimme tehdä kansainvälisen ilmastosovun edistämi­seksi vielä enemmän. Esitän seuraavas­sa seitsemän ajatustakeskusteltavaksi ja harkittavaksi.

Seitsemän askelta kärkeen

Ensinnäkin tehokkaan vaikuttamisen edellytys on aiempien ilmastolupausten täyttäminen. Suomen tulee jatkaa ja voi­mistaa toimia omien päästöjen vähentä­miseksi. Sama koskee velvoitteita tukea kehitysmaiden ilmastotyötä.

Toiseksi Suomen pitää vahvistaa tietopohjaa kansainvälisestä ilmastopo­litiikasta. Nyt suunta on päinvastainen: Ulkopoliittinen instituutti on päättänyt lakkauttaa ilmasto-ohjelmansa ja osaajat uhkaavat karata muihin tehtäviin ja mai­hin. Suomalaisissa yliopistoissa on harmil­lisen vähän osaamista ilmastopolitiikasta yleensä ja ilmastoneuvotteluista erityisesti.

Kolmanneksi Suomen tulee tukea neuvottelijoiden pitkäjänteistä työssä ke­hittymistä. Ihmisten pitää voida seurata neuvottelujen pitkää kaarta ja kartuttaa kokemuksia. Konkreettisesti Suomi voisi sijoittaa useampia virkahenkilöitä YK:n ilmastosopimuksen sihteeristöön ja mui­hin kansainvälisiin järjestöihin.

Neljänneksi Suomi voisi valita neu­vottelujen kannalta keskeisen teeman, jo­hon se hakee aktiivisesti ratkaisuja. Niin arvokas kuin Suomen esillä pitämä suku­puolinäkökulma onkin, sillä ei ratkaista kansainvälisen ilmastopolitiikan tulevai­suutta. Esimerkiksi Ison-Britannian esiin nostama rahoitus ja Norjan painottama tropiikin metsäkadon torjunta ovat li­kempänä neuvottelujen keskiötä.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan kau­della Suomella oli aktiivinen ote niin sa­nottujen innovatiivisten rahoitusmeka­nismien kehittämisessä. Tämän perinnön varaan olisi hyvä rakentaa; pitkän aika­välin ilmastorahoituksen turvaaminen on yksi neuvottelujen kohtalon kysymyk­sistä. Toinen tärkeä aihe on vähäpäästöi­nen teknologia. Siinä Suomella olisi sekä annettavaa että saatavaa.

Viidenneksi Suomi voisi aktiivisem­min rakentaa kumppanuuksia etelän kanssa. Luontevimpia partnereita ovat nykyiset kahdenvälisen kehitysyhteistyön kohdemaat. Arvokasta olisi kuitenkin liittoutua myös suurten kehitysmaiden kanssa. Ilmastopolitiikassa kiinnostava on ollut niin sanotun Cartagena-ryhmän maiden käymä dialogi.

Kuudenneksi Suomi voisi nostaa profiiliaan emännöimällä neuvotteluja. Vuotuinen YK:n ilmastokokous saattaa olla liian iso pala haukattavaksi, mutta pienemmät väli-istunnot eivät.

Seitsemänneksi Suomi voisi selvittää, voisiko maamme arvostettua asemaa kriisien sovittelijana hyödyntää ilmas­toneuvotteluissa.Voisimmeko kouluttaa ammattimaisia ilmastovälittäjiä, jotka auttaisivat erimielisyyksien sovittele­misessa? Missä ovat ilmastonsuojelun marttiahtisaaret ja pekkahaavistot?

Kannattava investointi

Ilmastodiplomatian vahvistaminen edellyt­tää rahaa, ja siitä on näinä aikoina tunnetus­ti niukkuutta. Edellä esitetyissä seitsemässä askeleessa puhutaan kuitenkin pääosin varsin maltillisista summista, suuruusluo­kaltaan ehkä joistakin miljoonista euroista.

Sijoitus olisi luultavasti kannattava jo yksin Suomen kansainvälisen maineen takia. Valtion nykyistä näkyvämpi rooli ilmastodiplomatiassa tukisi myös suo­malaisyritysten kestävän teknologian ja palveluiden vientiä.

Rahaakin olennaisempaa on sitou­tuminen. Poliittisen johdon pitäisi tehdä strateginen valinta, että Suomen kannat­taa priorisoida maailmanpelastamista ilmastokriisiltä.

Seuraava hallitus voi ottaa tavoit­teeksi vahvistaa Suomen panosta ilmas­tosovun edistäjänä. Tämä tulisi kirjata hallitusohjelmaan.

Kirjoittaja on valtioneuvoston ilmastopoliittinenasiantuntija ja Vihreiden kansanedustaja