Vauraus ja vakauden kaipuu
52-vuotias Antônio Donizete do Amaral johtaa työkseen autokorjaamoa Barrinhan kaupungissa Brasilian São Paulon osavaltiossa. Vaimo työskentelee kokkina. Kuukausipalkkaisten töittensä lisäksi pariskunta tekee satunnaisia hanttihommia; Amaral esimerkiksi korjaa iltaisin autoja verstaassaan.
”Työskentelemme itsemme hengiltä. Haluamme ponnistella, jotta meillä on varaa lapsiamme ja heidän tulevaisuuttaan varten”, Amaral sanoo.
Yhdessä vaimonsa kanssa Amaral ansaitsee nelisen tuhatta realia eli noin 1 700 euroa kuussa. Pariskunnalla on kolme omaa ja yksi kasvattilapsi. Vanhin, 29-vuotias Cleber, opiskelee yliopistossa. Nuorin lapsista käy julkista koulua ja kaksi keskimmäistä käy töissä.
Suurin osa perheen tuloista kuluu ruokaan ja laskuihin: sähköön, kuuteen kännykkään, veteen ja kaasuun, autolainaan, kaapelitelevisioon ja internetiin. Talo on oma.
Vaikka elämä on kovaa, Amaral sanoo nauttivansa korkeammasta elintasosta kuin vanhempansa. ”Vanhempani olivat köyhiä, isäni oli lukutaidoton sokeritehtaan työmies ja äitini kotiapulainen.”
Amaral on nostanut perheensä keskiluokkaan.
Nousevien talouksien globaali keskiluokka muuttaa paraikaa maailmaa. Vuonna 2022 maailman keskiluokkaisten määrä ylittää köyhien määrän, ennustaa yhdysvaltalainen Brookings-instituutti.
Vuoteen 2030 mennessä maailman väestön enemmistö on noussut köyhyydestä keskiluokkaan – ensimmäistä kertaa koskaan.
”Länsimaiden teollistuminen nosti keskiluokkaan miljoonia ihmisiä, ja 1900-luvun puolivälin jälkeinen suurten ikäluokkien aika satoja miljoonia. Tällä kertaa puhutaan miljardeista”, vertaa Brookings-instituutissa keskiluokan nousua tutkinut Homi Kharas.
Uuteen globaaliin keskiluokkaan kuulunee vuonna 2030 noin viisi miljardia ihmistä eli kaksi kolmasosaa maailman väestöstä. Nyt keskiluokkaisia on 1,8 miljardia, alle kolmannes maailman väkiluvusta.
Uusi keskiluokka tulee olemaan suurempi kuin koskaan, ja siksi siltä odotetaan paljon. Demokratisoituvatko maat sitä mukaa, kun väestö keskiluokkaistuu? Pelastavatko kehittyvät maat maailman lamalta, kun teollisuusmaat velkaantuvat ja niiden väestö vanhenee?
R ikkaat maat hyötyvät, kun niidenyritykset tuottavat tavaroita ja palveluita Aasiankeskiluokkaisille kuluttajille.
Hyvinvointia kaikille?
Brookingsin mukaan noin puolet nykyisestä globaalista keskiluokasta asuu teollistuneissa maissa. Jo vuoteen 2015 mennessä Aasian keskiluokka kasvaa yhtä suureksi kuin Euroopan ja Yhdysvaltain keskiluokka yhteensä – ensimmäistä kertaa 300 vuoteen.
Kiinassa on Brookingsin laskujen mukaan nyt noin 150 miljoonaa keskiluokkaista. Vuoteen 2021 mennessä heidän määränsä on kasvanut noin 670 miljoonaan. Kiinan lisäksi keskiluokka paisuu etenkin Intiassa, Indonesiassa ja Vietnamissa. Vuoteen 2030 mennessä noin kaksi kolmesta maailman keskiluokkaisesta asuu Aasian ja Tyynenmeren alueella.
Kun Aasia keskiluokkaistuu, kulutuksen painopiste siirtyy lännestä itään. Kharasin mukaan maailman eniten kuluttavien maiden kärkikymmenikössä on vuonna 2030 enää neljä perinteistä teollisuusmaata. Eniten kulutetaan silloin Intiassa ja Kiinassa, neljänneksi eniten Indonesiassa. Yhdysvallat kiilaa edelleen kolmanneksi.
Kulutuksen mukana itään keskittyy taloudellista valtaa. Entistä suurempi globaali keskiluokka lupaa kuitenkin vaurautta koko maailmalle, Kharas sanoo.
”Rikkaat maat hyötyvät, kun niiden yritykset tuottavat tavaroita ja palveluita Aasian keskiluokkaisille kuluttajille. Uuden keskiluokan elintaso nousee, ja keskiluokkaisten riski pudota takaisin köyhyyteen pienenee.”
Mutta entä ympäristö: kuinka maailma kestää entistä suuremman joukon entistä kiivaammin luonnonvaroja kuluttavaa keskiluokkaa?
Kiinan ekologinen jalanjälki on neljän viime vuosikymmenen aikana nelinkertaistunut. Maa kuluttaa luonnonvaroja ja tuottaa jätettä tuplasti niin paljon kuin sen omat resurssit ja ympäristön kantokyky kestävät, toteaa yhdysvaltalainen Global Footprint Network -järjestö.
Kharas sanoo kuitenkin uskovansa teknologian kehitykseen ja esimerkiksi energiatehokkuuden paranemiseen. Kiina sijoittaa jo vihreään teknologiaan enemmän kuin mikään muu maa maailmassa ja hallitsee noin puolta maailman tuulivoimamarkkinoista.
Vauraus ja vapaa sana
Taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi keskiluokkaistumisen on yhteiskuntatieteissä katsottu levittävän ympärilleen vapaan maailman ihanteita. ”Ei keskiluokkaa, ei demokratiaa”, lausui esimerkiksi yhdysvaltalainen yhteiskuntatieteilijä Barrington Moore 1960-luvulla, ja moni tutkija on sittemmin ollut samaa mieltä.
Esimerkiksi vakauden ja demokratian sekä sananvapauden arvostus lisääntyy sitä mukaa, kun kansa keskiluokkaistuu. Yhdysvaltaisen Pew Research Center -tutkimuslaitoksen mukaan keskituloisten maiden keskiluokkaiset asukkaat arvostavat demokraattisia instituutioita ja henkilökohtaisia vapauksia enemmän kuin alemmat tuloluokat.
”Kivutessaan keskiluokkaan ihmiset alkavat arvostaa niin sanottuja itseilmaisuarvoja”, sanoo Pew’n apulaisjohtaja Richard Wike. Termillä self-expression values hän viittaa esimerkiksi sananvapauteen ja keskinäiseen yhteiskunnalliseen luottamukseen. Uudella keskiluokalla on niihin varaa.
Esimerkiksi Chilessä Pew’n kyselytutkimukseen vastanneista keskiluokkaisista 80 prosenttia piti rehellisiä monipuoluevaaleja hyvin tärkeinä, kun taas alemman tuloluokan vastaajista rehellisiä vaaleja piti tärkeinä noin kaksi kolmesta. Intiassa sananvapautta arvosti lähes joka toinen keskiluokkainen mutta vain reilu kolmannes alemmasta tuloluokasta.
Vielä tarkempi kuva vaurastumisen ja arvojen muuttumisen suhteesta piirtyy Michiganin yliopiston valtio-opin professorin Ronald Inglehartin tutkimuksesta. Inglehart on tarkastellut ihmisten arvoja lähes sadassa maailman maassa 1980-luvulta nykypäivään. Hän puhuu tutkimuksessaan niin sanotun modernisaatioteorian puolesta.
Alkuperäisen, viime vuosisadan alun modernisaatioteorian mukaan yhteiskuntien muutos on suoraviivaista. Nopea talouskasvu, koulutustason ja eliniänodotteen nousu, kaupungistuminen sekä ammatillinen erikoistuminen muodostavat itseään voimistavan kierteen, joka muuttaa arvoja, tekee yhteiskunnista avoimia ja poliittisista instituutioista demokraattisia.
Inglehartin mukaan yhteiskuntien vaurastuminen muuttaa arvoja kahdessa vaiheessa.
Teollistuessaan yhteiskunnat siirtyvät ensin perinteisistä, yhteisöllisyyttä ja uskonnollisuutta korostavista arvoista maallistuneisiin, rationaalisuutta korostaviin arvoihin. Tietoyhteiskuntaan siirryttäessä korostuvat sananvapaus ja demokratia – siis samat itseilmaisuarvot kuin Pew’n tutkimuksessa.
Inglehartin mukaan demokratian ja liberaalien arvojen suosio johtuu siitä, että tietoyhteiskuntaan siirtyminen edellyttää koulutustason nousua, joka puolestaan johtaa entistä itsenäisempään ja kriittisempään ajatteluun. Samaan aikaan talouskasvu turvaa ihmisten toimeentuloa, mikä mahdollistaa sen, että ihmisillä on varaa ajatella muutakin kuin päivästä toiseen selviämistä.
Kun omaa ajattelua vaativa tietotyö vielä ruokkii oman elämän parantamisen halua ja poliittisen osallistumisen taitoa, ihmiset alkavat entistä todennäköisimmin myös toimia demokraattisemman yhteiskunnan puolesta, Inglehart väittää.
Turvallisuus ennen kaikkea
Demokratiatoiveiden tiellä on kuitenkin muutama mutta. Kunkin maan historia ja yhteiskunnallinen sekä kulttuurinen dynamiikka vaikuttavat modernisoitumisen tahtiin, todetaan sekä Inglehartin että Pew Research Instituten tutkimuksissa.
Esimerkiksi Kiinassa koko yhteiskunnan laajuista muutosta jarruttaa monen asiantuntijan mukaan etenkin kollektivistinen poliittinen kulttuuri. Lisäksi Kiinan avautumista hankaloittaa vuosituhantinen byrokraattisten hallintojen ja auktoriteetin kunnioituksen perinne, kirjoittaa maailmankuulu yhteiskuntatieteilijä Francis Fukuyama Foreign Affairs -lehden tämän vuoden ensimmäisessä numerossa.
Mikä keskiluokka?
Globaaliin keskiluokkaan kuuluvat sellaiset kotitaloudet, joilla on henkeä kohti käytössään kymmenestä sataan dollaria päivässä ostovoimaan suhteutettuna, määrittelee Brookings-instituutin Homi Kharas.
Brookings pyrkii määritelmällään kattamaan ne, jotka kuuluvat keskiluokkaan missä tahansa maailmankolkassa, niin kehittyvissä kuin kehittyneissäkin maissa. Määritelmä jättää ulkopuolelleen köyhimpien teollisuusmaiden köyhät ja rikkaimpien teollisuusmaiden rikkaat. Keskiluokan alatuloraja on laskettu Italian ja Portugalin köyhyysrajojen mukaan, yläraja Luxemburgin mediaanitulojen mukaan.
Kharasin mukaan näin määriteltyyn keskiluokkaan kuuluvat ne, joiden kulutus painottuu brändättyihin laatutuotteisiin mutta jotka joutuvat edelleen miettimään, mitä voivat ostaa. Tällä mittarilla globaaliin keskiluokkaan kuuluu nyt noin 1,8 miljardia ihmistä.
Suuremmaksi keskiluokka paisuu, jos mukaan lasketaan kaikki ne, jotka eivät ole absoluuttisesti köyhiä. Tällä määritelmällä globaalin keskiluokan päivittäinen alatuloraja reilu dollari ja keskiluokkaan kuuluu yli neljä miljardia ihmistä.
Absoluuttisten tulorajojen lisäksi globaalia keskiluokkaa voidaan määritellä suhteellisten tulojen mukaan. Keskiluokkaa tutkineen yhdysvaltalaisen konsulttiyritys McKinseyn mukaan keskiluokkaa kuvaa yhden kolmasosan sääntö: kolmannes tuloista voidaan pakollisten ruoka- ja asumismenojen jälkeen käyttää omien mieltymysten mukaan.
Ja jotta kolmasosan sääntö täyttyy, keskiluokkaa määrittävät työ ja se, mihin rahaa käytetään.
Massachusetts Institute of Technology -yliopiston taloustieteen professorien Abhijit V. Banerjeen ja Esther Duflon mukaan keskiluokkaisuuteen kuuluu kehittyvissä maissa ennen kaikkea vakaa palkkatyö. Osa kehittyvien maiden alemmasta keskiluokasta työskentelee vakituisen työnsä lisäksi yrittäjänä – mutta vain, jotta tulot riittäisivät paremmin.
Toiseksi keskiluokkaa määrittää sijoittaminen sekä omaan että lasten terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Kenties tärkein keskiluokkaisuuden mittari on kuitenkin tunne elämänhallinnasta:
”Säännöllisten kuukausitulojen antama tunne kyvystä hallita omaa tulevaisuutta – eivät itse tulot – saa keskiluokan rakentamaan omaa ja lastensa uraa”, Banerjee ja Duflo kirjoittivat taannoin Journal of Economic Perspectives -julkaisussa.
Tietysti myös maan johdolla on kätensä pelissä. Ronald Inglehartin mukaan autoritaarinen hallinto ei modernisaation kierteessäkään välttämättä kaadu, vaikka hallinnon legitimiteetti kansan silmissä murenisi: niin kauan, kun autoritaariset eliitit kontrolloivat armeijaa ja poliisivoimia, ne voivat tukahduttaa demokratialiikkeet.
Lisäksi keskiluokalla itsellään on eräs ominaispiirre, joka voi jarruttaa keskiluokkaistuvien yhteiskuntien demokratisoitumista.
Keskiluokka on tutkimusten perusteella hyvin turvallisuushakuinen. Se haluaa yhteiskunnallista vakautta, yksityisomaisuuden suojaa ja sellaista talouspolitiikkaa, joka turvaa yhteiskunnan taloudellisen tasapainon.
Keskiluokka pelkää muutosta.
Kulman takana köyhyys
Pew’n arvotutkimuksessa keskituloisten maiden keskiluokka sanoo yleisten arvojensa muutoksesta huolimatta arvostavansa henkilökohtaisessa elämässään eniten vapautta nälästä ja köyhyydestä.
Mihin jäivät sananvapaus ja yksilön oikeudet toteuttaa itseään?
”Keskiluokkaan nousseilla ihmisillä on edelleen hyvässä muistissa se, millaista on olla köyhä”, Richard Wike vastaa. Hänen mukaansa uusi globaali keskiluokka on vielä keskiluokan tulorajojen hännillä, ja siksi arjessa tärkeämpää on se, riittääkö leipä, kuin se, mitä hallitus tekee tai jättää tekemättä.
Tätä selitystä tukevat esimerkiksi Maailmanpankin tilastot. Niiden mukaan suurella osalla kehitysmaiden uusista keskiluokkaisista on käytössään kahdesta kuuteen dollaria päivässä.
Samaa tulkintaa tukee myös se Pew’n tutkimustulos, jonka mukaan keski- ja matalatuloisten arvot eroavat toisistaan eniten vauraimmissa keskituloluokan maissa.
Esimerkiksi Chilessä, Venäjällä ja Etelä-Afrikassa – keskituloisten maiden listan yläpäässä – keskiluokkaiset arvostavat poliittisia vapauksia huomattavasti enemmän kuin matalatuloiset. Vähemmän vauraissa maissa, kuten Egyptissä, Brasiliassa ja Intiassa, matala- ja keskituloisten arvot eivät eroa toisistaan yhtä paljon.
”Vauraissa keskituloluokan maissa keskiluokan asema on ehtinyt institutionalisoitua ja arvoilla on ollut aikaa muuttua”, Wike sanoo.
Francis Fukuyama luonnehtii uutta globaalia keskiluokkaa suorastaan itsekeskeiseksi. Keskiluokkaan kivunneet haluavat Fukuyaman mukaan ennen kaikkea turvata oman asemansa ja taloudellisen hyvinvointinsa, jopa muun yhteiskunnan hyvinvoinnin uhalla.
Fukuyama ottaa esimerkiksi Kiinan ja Thaimaan. Niissä keskiluokka vastustaa kiivaasti oman maansa köyhän väestön vaatimuksia yhteiskunnallisesta tulonjaosta. Siksi ainakin osa keskiluokkaisista on asettunut autoritaaristen hallintojen puolelle siinä uskossa, että hallinnot puolustavat keskiluokan etuja köyhiä vastaan.
Brasilialainen Antônio Donizete do Amaral sanoo seuraavansa yhteiskunnallisista kysymyksistä tarkimmin talouskriisiä ja sitä, kuinka brasilialaisten eläkkeiden käy. Hän kieltää olevansa kiinnostunut politiikasta.
”Tulevaisuudessa haluan vain eläkkeelle ja lepäämään”, Amaral toteaa.
Kansalaisoikeuksien puutetta hän kuitenkin suomii, ja valittelee esimerkiksi osavaltionsa São José dos Camposin kaupungin köyhien kohtaloa. Esimerkiksi Pinheirinhon epävirallisen asuinalueen asukkaat kärsivät poliisin väkivallasta.
”Ei meillä ole oikeuksia. Poliisi on aina väkivaltainen, joten emme voi kokoontua ja vaatia oikeuksiamme.”