Skip to main content

Kisaisännöinti on politiikkaa

Teksti Juha Mäkinen

Kuvat THE PRESS SERVICE OF THE PRESIDENT OF THE REPUBLIC OF BELARUS

Aljaksandr Lukašenka ja Vladimir Putin kohtasivat Sotšin jääkiekkokaukalossa tammikuussa 2014 järjestetyssä ystävyysottelussa.

Aljaksandr Lukašenka ja Vladimir Putin kohtasivat Sotšin jääkiekkokaukalossa tammikuussa 2014 järjestetyssä ystävyysottelussa.

Sotšin olympialaiset saivat runsaasti huomiota paitsi itse urheilun, myös Venäjän ihmisoikeusongelmien vuoksi. Ennen kisoja käytiin debattia muun muassa siitä, pitäisikö valtionpäämies­ten boikotoida kisoja vai mennä pai­kalle nimenomaan voidakseen ottaa ongelmat esiin.

Politiikka saapui jälleen kerran ur­heiluareenalle – huolimatta urheiluväen alituisista vaatimuksista siitä, että poli­tiikkaa ei saisi sotkea urheiluun.

Urheiluhistoriaa tutkineen Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentin Erkki Vasaran mielestä vaatimus politii­kan ja urheilun pitämisestä erillään on kansainvälisten suurkisojen yhteydessä absurdi.

”Ei se tietenkään ole politiikkaa, kun äijä hyppää kuusi metriä seivästä. Mut­ta kun Aljaksandr Lukašenka isännöi MM-kisoja, se on poliittinen juttu siinä missä Hitlerin isännöimät olympiakisat vuonna 1936.”

Vasaran mielestä urheilun epäpoliit­tisen luonteen korostaminen onkin itses­sään poliittinen teko.

Silloin, jos uhattuina ovat olleet nimenomaan urheilijoiden oikeudet, ovat urheilujärjestötkin olleet valmiita politikointiin. Kansainvälinen olympia­komitea (KOK) sulki Etelä-Afrikan ulos olympialaisista 30 vuoden ajaksi maan rotuerottelun vuoksi. Tuoreempi tapa­us on Saudi-Arabia, joka taipui KOK:n vaatimuksiin ja salli kahden naisurhei­lijan osallistua Lontoon olympialaisiin vuonna 2012.

Minskiin hyvillä mielin?

Ihmisoikeusnäkökulmasta Venäjän olympialaiset olivat vasta harjoittelukier­ros. Tosi koetus on edessä toukokuussa, kun jääkiekon MM-turnaus pelataan Valko-Venäjällä, Euroopan viimeisessä diktatuurissa.

Euroopan unioni ja Yhdysvallat laittoivat arvovaltansa peliin ja kehot­tivat Kansainvälistä jääkiekkoliittoa siirtämään kisat pois Valko-Venäjältä. Liitto ei näille kannanotoille korvaansa lotkauttanut.

Ulkopoliittisessa instituutissa aiem­min työskennelleen, Valko-Venäjään erikoistuneen tutkijan Anaïs Marinin mielestä kilpailujen pois vetämisestä ei olisi ollut mitään hyötyä.

”Jos kisat olisi siirretty pois Valko-Venäjältä, olisi vain pelattu Lukašenkan pussiin. Valkovenäläiset elävät jo nyt eristettynä. On vain hyvä, jos he kisojen ansiosta pääsevät solmimaan suhteita ulkomaisiin vieraisiin.”

Lätkäfanit voivat siis puhtain oma­tunnoin lähteä Minskiin. Poliitikkojenvsijaan tulisi Marinin mielestä jättää menemättä jääkiekkoturnaukseen ja teh­dä selväksi, että poisjäännin syynä ovat Valko-Venäjän poliittiset vangit.

Uudistukset urheilun ehdoksi

Kisojen myöntämistä ihmisoikeuslouk­kauksistaan tunnetuille maille on myös puolustettu vedoten siihen, että suurten kansainvälisten tapahtumien järjestämi­nen voi edistää demokraattisia uudistuk­sia isäntämaassa.

Esimerkkinä tästä on pidetty vuoden 1988 olympialaisia Soulissa. Olympia­laiset päätettiin myöntää Etelä-Korealle vuonna 1981, vaikka maa oli tuolloin sotilasdiktatuuri. Etelä-Korean johto tai­pui kuitenkin merkittäviin uudistuksiin kisojen alla vuonna 1987, ja olympia­laisten on arvioitu nopeuttaneen maan demokratisoitumista.

Pekingin olympialaisista vuon­na 2008 puolestaan saatiin kielteinen esimerkki urheilun muutosvoimasta. Kansainvälisen huomion toivottiin ko­hentavan Kiinan ihmisoikeustilannetta, mutta toisin kävi. Olympialaisten alla toisinajattelijoiden vaino kiihtyi, ihmisiä häädettiin kodeistaan ja siirtotyöläisiä karkotettiin Pekingistä.

Voisiko kisaisännyyden myöntämi­sessä hyödyntää aktiivista neuvottelu­valtaa: saatte järjestää urheilujuhlan, jos sitoudutte uudistuksiin?

”Valko-Venäjän tapauksessa sillä oli­si ehkä saatu aikaan tiettyjä kosmeettisia muutoksia, mutta pelkään, että kisojen jälkeen asiat olisivat palanneet ennalleen. Valko-Venäjän muutokseen ei urheilu yksin riitä”, Erkki Vasara arvioi.

Oikeudet unohtuivat työmailla

Suurkisat edellyttävät isäntämaalta mit­tavia rakennushankkeita. Tämä on jo it­sessään kaksiteräinen miekka: toisaalta kisajärjestelyt antavat potkua taloudelle ja työllisyydelle, toisaalta urheilutapah­tumaan uppoaville rahoille olisi paljon muutakin käyttöä.

Pahimmassa tapauksessa kisajärjes­telyt voivat itsessään aiheuttaa ihmisoikeusloukkauksia – jopa demokraatti­sissa maissa. Brasiliassa valmistaudutaan ensi kesän jalkapallon MM-kisoihin ja vuoden 2016 kesäolympialaisiin. Ihmisiä on häädetty kodeistaan rakennushank­keiden alta.

Kaikkea muuta kuin demokraatti­sessa Qatarissa puolestaan valmistau­dutaan vuoden 2022 jalkapallon MM-kilpailuihin aasialaisten siirtotyöläisten voimin. Amnesty on kritisoinut Qataria siirtotyöläisten oikeuksien polkemisesta. Lisäksi brittilehti The Guardian kertoi helmikuussa, että yli 400 nepalilaista työläistä on kuollut Qatarin rakennus­työmailla.